Eli kysyisin uudelleen, voisiko joku neuvoa avocadon hoitamisessa.
Minulla on nyt n. 1/2 metrin korkuinen 1 v:n ikäinen taimi. Tuntuu, että se vain kasvaa pituutta. Se kuluttaa valtavasti vettä, ylivoimaisesti eniten kaikista viherkasveistani. Lehdet ovat suuret, pitkät, mutta aika kapeat. En ole uskaltanut leikata sitä, koska en ole varma sen haaroittumisesta.
Minulla on nyt n. 1/2 metrin korkuinen 1 v:n ikäinen taimi. Tuntuu, että se vain kasvaa pituutta. Se kuluttaa valtavasti vettä, ylivoimaisesti eniten kaikista viherkasveistani. Lehdet ovat suuret, pitkät, mutta aika kapeat. En ole uskaltanut leikata sitä, koska en ole varma sen haaroittumisesta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla on myös Avokado. Leikkasin latvan (n.20 cm keväällä 3 vuotta sitten) ja aika pian siihen tuli kaksi oksaa ja oksiin tuli viime kesänä oksia.
Tuuheutta oon lisännyt laittamalla silloin tällöin juurelle uusia siemeniä. Vettä se kuluttaa melkoisesti (oikein juoppo) ja ruukku on hyvä olla vähän kauempana ikkunasta suorasta auringonpaisteesta tai lämpöpatterista, ettei multa pääse kuivahtamaan liian nopeasti. Aurinko polttaa lehdet helposti, jos kasvi on suoraan paisteessa ikkunalla. Se ei myöskään siedä vetoa ja pakkasta, joten avattavan ikkunan lähellä ei kannata pitää.
Luonnossa Avokado on puu ja kasvaa tietääkseni vain eteläisellä pallonpuoliskolla. Lehdet on aika pitkät ja kapeat ja talven aikana tulleet erityisesti, kun luonnonvaloa on vähän.
Eli, kuten otsikko jo kertookin, haluan kiittää Sinua vastauksistasi. Jäi vaikutelma, että olet todella asiantuntija!
Asiantuntevuus on kehittynyt omia kasveja hoidellessa ja luen mielelläni myös kasveista kertovaa kirjallisuutta, sillä on kiva tietää, millaisissa oloissa ne luonnossa kasvavat ja ovatko pensaita, puita vai muunlaisia kasveja. Lisäksi kiehtoo kokeilla kasvattaa kaikenlaisia hedelmien siemeniä.
Nyt otin talteen Kiwi-hedelmän- ja Veriappelsiinin siemeniä, jotka istutan pikapuolin omiin ruukkuihin. Kiwi mulla on joskus ollutkin, mutta siihen tuli punkkeja ja lopulta kasvi kuihtui yhden talven aikana. Siinä on kivat nukkapintaiset (aivan kuin hedelmän kuorikin) lehdet ja hennon vaaleanvihreät. Kasvi on köynnöstävä ja sillä on sekä uros- että naaraspuoliset kukat eri kasveissa. Kasvuvauhti on nopeaa.