Istuessani Sörkan pitkässä siivessä, pitkää kakkua 80-luvulla, jolloin elin hurjaa nuoruuttani, sain sellikaveriksi kaverin, jota kutsun nyt vaikkapa nimeltä Lennart(Lennu).
Olin poikavuosina nyrkkeillyt ja harjoitellut judoa ihan SM-tasolle asti, kunnes huono elämä ja päihteet veivät minut rikoksen poluille.
Olin kovan kundin maineessa, mutta Lennun veroista en ollut koskaan tavannut, ihmettelin hänen taitojaan, puukon käsittelyssä hän oli mestari ja käsistään väkivahva ja nopea, Lennu oli siirretty sörkkaan Kakolasta, jossa hän oli nopeasti saanut pelottavan maineen.
Lennu pisti mustalaiset ojennukseen heti, pari mannea yritti kerran Lennun päälle puukon kanssa, se oli heidän viimeinen virheensä.
Lennu kertoi minulle opiskelleensa Ruovedellä suomalaista taistelulajia, johon liittyi puukkotaidot, hän kertoi minulle oudosta ja mystisestä taidosta, Lennu oli pirullisen taitava ja ovela velho ja nousi hetkessä sörkan kingiksi.
Sain paljon opetusta Lennulta,, eritoten veitsen käsittelyssä.
Vapauduin aikanani ja tein parannuksen, Lennusta kuulin että hän lähti Ruotsiin, en ole häntä sen koommin nähnyt ja onko elossa en tiedä.
Nyt olen poikani harrastusten kautta huomannut että päivänvaloon on astunut laji nimeltä Kas-Pin, Lennu siis osasi Kas-pinia.
Jos joku tuntee Lennun tai tietää Kas-pinista jotain, olisi mukava kuulla.
Terv. Ex- Venkula.

Vastaukset 6
Vanhimmat
... että joku lihava ruotsalainen hanmoodoneekeri olisi hakannut Lennun Stokiksessa ja raiskannut vielä jättimäisellä ruskealla nahkapampullaan Lennun. Nykyään Lennu vetelisi herskaa ja ajelisi pyörätuolillaan Myllikässä.
:O
Pikkunulkki, älä puhu P:tä vakavista asioista.
Mene äitisi helmoihin , kun aikuiset puhuvat.
EX- Venkula
"Pikkunulkki, älä puhu P:tä vakavista asioista."
Onko äiti kieltänyt kiroilemisen? :D
Mistäs itse olit linnassa, varastitko butaanipäissäsi hevosen vai?
;)
EX-Mustanaamio
Lusin väkivalta tuomiota, nuoruuden hairahduksia, eksyin väärään seuraan ja puolustin itseäni liian rajusti.
Nykyisin elän kunnollista elämää ja opetan pojalleni itsepuolustusta.
Älkää koskaan tapelko kadulla, se tie ei johda hyvään.
EX- Venkula.
PS. Tunteeko kukaan Lennua?
http://kotisivu.dnainternet.net/sutemi/kaspin.html
Tuolta löytyy jotain tietoa ko. lajista.
Onko kyseessä tää kuulu Kakolan tummaa lennu, sitä kutsuttiin ennen mustalais-kutvoseksi.
Kas-piniin viittaa, koska kutvonen pysty kyykkypaskalla istuessaankin ,tempasemaan puukon tupesta silmänräpäyksessä.
kuuluisa oli Kutvosen pihtiote, sen timpurin rautakourista ei karkuun pyristelty, sanonnaksi tuli legendaarinen Irtiottoja, kun pojat yritti Kutvosen sormista irti päästä, puukko oli osa sitä itteensä.