liian halpaa!

Autoiljat valittavat autoveroista, bensaveroista ym. Julkista liikennettä kuulemma tuetaan liikaa.

Näin jossakin tutkimuksen (ympäristöbiologian ja kansanterveyslaitoksen ja muiden...), jossa oli laskettu autoilun kustannukset yhteiskunnalle. Saateen, sairaudet ym. Tulos oli, että autoilijoiden maksamilla veroilla ei pystytä kattamaan kuin pienen pieni osa autoilusta koituvista kustannuksista.

Itselläni on auto, mutta mahdollisimman vähän saastuttava. Jos on mahdollisuus, aion luopua autosta.

Mielestäni kuitenkin haja-asutusalueella ja ammattiautoilijoilla tulisi olla nykyinen hintataso.
12832
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Samoin tupakointia ei veroteta tarpeeksi. Ei alkoholiakaan. Roskaruoasta puhumattakaan. Liikkumattomuutta ei veroteta tai liikuntaan pakoteta.

Pahin on kuitenkin työverotus. Työperäiset sairaudet ovat suurempi erä kuin kerätty vero. Mutta jostain sitä rahaa kuitenkin riittää? On todella yksipuolista ja puusilmäistä uutisoida noin yksipuolisesti.

Äänestä
  • Yksipuolista ja puusilmäistä! Mainitsit tupakan ja alkoholin. No niitä voi verrata periaatteessaautoiluun, paitsi, etteivät ne saastuta. Kun dokaat, et tuhoa tulevien sukupolvien ilmaa!

    Ihmiset dokaavat, eikä sille ole vastaavaa vaihtoehtoa. Autolla taas päästään paikasta toiseen. Sille on vaihtoehto. Myös julkisilla pääsee paikasta toiseen. Känniin et pääse alkoholia terveellisemmin.

    Työperäiset sairaudet muuten eivät ole yhtä suuri erä kuin työstä saatava verotus. Eihän ihmisiä silloin edes kannustettaisi työhön!

    No, pointti on, että luonto saastuttaa eniten. Voit olla itse vaikuttamassa lastenlastesi elämään jo nyt!

    Äänestä

  • autoilija kirjoitti:

    Yksipuolista ja puusilmäistä! Mainitsit tupakan ja alkoholin. No niitä voi verrata periaatteessaautoiluun, paitsi, etteivät ne saastuta. Kun dokaat, et tuhoa tulevien sukupolvien ilmaa!

    Ihmiset dokaavat, eikä sille ole vastaavaa vaihtoehtoa. Autolla taas päästään paikasta toiseen. Sille on vaihtoehto. Myös julkisilla pääsee paikasta toiseen. Känniin et pääse alkoholia terveellisemmin.

    Työperäiset sairaudet muuten eivät ole yhtä suuri erä kuin työstä saatava verotus. Eihän ihmisiä silloin edes kannustettaisi työhön!

    No, pointti on, että luonto saastuttaa eniten. Voit olla itse vaikuttamassa lastenlastesi elämään jo nyt!

    Haha... ilmeisesti provo?

    Pitääkö kaikelle olla vaihtoehto? Kännille vaihtoehto on olla selvinpäin. Samoin huumeille.

    Ei ole helppoa roudata kaikkea julkisilla. Edes lappeenrannan kokoisessa kaupungissa ei moneen työpaikkaan pääse ilman omaa autoa, eikä aamulla edes keskustaan kuin parista suunnasta. Vaihtoehto on kulkea pyörällä tai olla menemättä töihin tai hakea uusi duuni.

    JOkainen toimesi saastuttaa luontoa siitä voit olla varma. Ekologisin ratkaisu ylikuormitetulla pallolla on tappaa itsensä, jos niin haluat ajatella. Ota järki käteen äläkä vauhkoa vihreät lasit päässä toisten propagandan usuttamana.

    Äänestä

Uskomatonta! Asun todella korvessa kuten moni suomalainen vielä ja ilman omaa autoa elämä täällä ei olisi mahdollista. Kyläkaupat ovat hävinneet ja työmatkat ovat pitkät. Julkista liikennettä ei tänne kannata tuoda koska ihmisiä ei ole riittävästi niitä käyttämään ja linja-autot saastuttavat huomattavasti enemmän kuin pikkuautot jotka eivät nykyään saastuta juuri ollenkaan! Kuka kyläläisistä on sairastanut autoni olemattomiin pakokaasuihin? hah hah hah!
Se on aivan sama ympäristölle, ajanko minä vai enkö täällä katalysaattori Micralla!!! Viime katsastuksessa päästöt oli 0%.

"Autoiljat valittavat autoveroista, bensaveroista ym. Julkista liikennettä kuulemma tuetaan liikaa."
KYLLÄ! NÄIN ON! Elämä täällä on nytkin vaikeaa ja köyhää. Autoihin liittyvä verojen korotus aiheuttaa vain sen että kohta sinne etelään on muutettava ja jätettävä kotini autioksi. Tulemme sinne koko perhe työttömäksi, kaupunki joutuu hankkimaan asunnon ja yhteiskunnan elätiksi eli loisiksi siis on ryhdyttävä. Tämäkö on yhteiskunnan etu??? Ja perseeseen tuollaiset tutkimukset! Ehkä jossain Meksiko Cityssä ja muissa "ampiaispesissä" näin on mutta ei täällä.
Minulle autosta luopuminen olisi itsemurha...

Pitäisikö siis meidän kaikkien suomalaisten muuttaa Helsingin seidulle asumaan mielestäsi?

Äänestä
  • Totta puhut. Tarkoitinkin, että haja-asutusalueilla ja ammattiautoilussa kuluja ei pitäisi ainakaan lisätä. Vaan siellä jossa on ruuhkia ja julkista liikennettä. Sinua en moralisoi yhtään!

    Totta puhut. Tarkoitinkin, että haja-asutusalueilla ja ammattiautoilussa kuluja ei pitäisi ainakaan lisätä. Vaan siellä jossa on ruuhkia ja julkista liikennettä. Sinua en moralisoi yhtään!

    toi varmaan vähemmälläkin.. Mutta mihin vedät rajan, eli missä on ruuhkia liikaa.. Lappeenrannassakin on ruuhkaa toisinaan.. Entä missä on riittävä julkinen liikenne.. Ja kenelle se on riittävä ?

    Äänestä

  • Kassu kirjoitti:

    toi varmaan vähemmälläkin.. Mutta mihin vedät rajan, eli missä on ruuhkia liikaa.. Lappeenrannassakin on ruuhkaa toisinaan.. Entä missä on riittävä julkinen liikenne.. Ja kenelle se on riittävä ?

    Mielestäni autoa ei tarvi kehä3 sisäpuolella aina löytyy julkista kulkuneuvoa.
    jaetaan suomi 3 verotus luokaan. kehän3 sisäpuolelle 40% lisä vero autoista,siintä ouluu nykyinen taso ja lappi vois olla jopa hiukan nykyistä pienemmällä verotuksella.
    eihän bensan hinnat vaikuta missään ihmisille jotka ajaa kalliilla autolla 2km töihin. Mutta täälä susirajan takana kun töihin lähtee niin tulee noin 150km/pv työmatkaa. ajettava halvalla paskalla että varaa ostaa polttoainaat ja jäis rahaa muutenkin elämiseen.
    kohta joku vetää herneet nenään tästä, mutta mietikää hiukan ihmisiä jola on pitkät yhteydet joka paikaan eikä julkista liikennettä ole ollenkaan/tai jos on niin kulkee kerran tai 2 päivässä.

    Äänestä

  • Tormentor kirjoitti:

    Verovapaalla ei sitten ole mitään asiaa vyöhykkeeltä toiselle, jos veroja ei ole maksettu täysimääräisinä vyöhykkeen mukaan. Sama pätee nykyäänkin Suomivyöhykkeellä auton hinta tuplataan ja metriäkään ei ajeta ilman.

    Pitkät yhteydet on valinta kysymys. Globaalisti köyhät muuttaa slummeihin, joten meno ois ihan sitä samaa kuin muuallakin. =)

    Äänestä

meiseen pisaraan ja mäntämoottoria ja kaasuturbiinia kiihdytetään ainakin sotakoneissa siihen asti kun seuraava sopiva energialähde- luultavasti vety- on saatu kaupalliseen käyttöön. Tämä ei kuitenkaan ole arkipäivää vielä pitkään aikaan. Taloudelliset sijoitukset nykyteknologiaan ovat niin suuria, että korvaaville vaihtoehdoille ei löydy sijoittajia. Yksityisen kansalaisen on turha ottaa murheita itselleen raskaasta kaasujalasta, jos et itse paina, niin muut painavat sitä kiivaammin ja pitempään. Bush viimeksi Irakissa, ei mietitä tuleeko kasvihuonekaasuja. On ne pieniä vihertaapertajien aikaansaannokset näiden rinnalla. Ämmät on kautta maailmansivun pelänneet maailmanloppua. Ei se vielä tule. Mennään autolla kun siltä tuntuu ja käydään tankilla kun tarve vaatii ja rahat riittää. Liian korkeiden verojen kautta harvaanasutussa Suomessa meidän kilpailukykyämme ja elintasoamme rajoitetaan aivan aiheetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

autoilija kirjoitti:

Autoiljat valittavat autoveroista, bensaveroista ym. Julkista liikennettä kuulemma tuetaan liikaa.

Näin jossakin tutkimuksen (ympäristöbiologian ja kansanterveyslaitoksen ja muiden...), jossa oli laskettu autoilun kustannukset yhteiskunnalle. Saateen, sairaudet ym. Tulos oli, että autoilijoiden maksamilla veroilla ei pystytä kattamaan kuin pienen pieni osa autoilusta koituvista kustannuksista.

Itselläni on auto, mutta mahdollisimman vähän saastuttava. Jos on mahdollisuus, aion luopua autosta.

Mielestäni kuitenkin haja-asutusalueella ja ammattiautoilijoilla tulisi olla nykyinen hintataso.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu