Poispotkitut

Mutta kuitenkin ne jotka tiedän, ovat saaneet palaamisen armon, ja hoito teki tsen mitä sen pitikin tehdä.

Kaikki tietämäni sidotut ovat kuolinvuoteelleen saaneet taivaan terveisiä ja ovat nyt Aabrahamin helmassa odottamassa uutta maata ja uutta taivasta.

En tiedä mitään tutkimusta aiheesta tehdyn, mutta kohtaloita on varmasti monia. On vaikea sanoa, miten poispotkittujen joukko on jakaantunut, mutta luulisin että suurin osa on löytänyt paremmat saattomiehet ja uskovien joukon, kuin nämä henkistä väkivaltaa harjoittavat helvetin enkelit, jotka myös Vl-nimellä kulkevat.

Kaikki eivät kuitenkaan niin onnekkaita ole olleet. Osa on kieltänyt uskonsa kokonaan. He ajattelivat, että jos uskomassa olo on tällaista rääkkäystä, niin parempi kieltää Jumala kokonaan.

Osa ei simputusta ja henkistä väkivaltaa kestäneet, vaan romahtivat henkisesti. Näistä onnettomimmat lähtivät täältä maailmasta oman käden kautta. Toipuminen hengissä selvinneillä on varmaan yksilöllistä.

Osa oli sitten niin aivopestyjä tai sosiaalisen painostuksen alla uupuneita, että palasivat myöhemmin takaisin tunkiolle ja yrittävät vain unohtaa kokemansa vääryydet, joista heidän uhrien tuli parannusta tehdä.

Olisihan se mielenkiintoinen aihe, teologissosiaalinen. Ihan hyvä kohde jollekin tutkimusaihetta kaipaavalle teologille (mutta ei vl-taustaiselle). Kuitenkaan en ole kuullut mistän, että mitään tutkimusta olisi tehty.

Itse olen yksi pois potkituista, joten tiedän kohtalotovereistani jotakin.Vakas näyttää uskovan, että kaikki ovat jo kuolleet ja sitä ennen saaneet "palaamisen armon". Ande tuossa kirjoittaa karheaan ja ytimekkääseen tyyliinsä lyhyesti sen, mikä oli lopputulos.

Olen samaa mieltä Anden kanssa:
1. osa meni maailmaan, kyllästyivät kristinuskoon kokonaan koettuaan ahdistusta ja lakia sekä aivopesua vl:ien piirissä.
2. osa tosiaan löysi paremmat saattomiehet ja jatkaa uskovaisen vaellusta vapaana toisessa kristittyjen joukossa, iloisena siitä, ettei tarvitse olla enää lainopetuksen, silmälläpidon, aivopesun ja "hoitokokousten" ahdistuksen alla. Iloisena ja huokaisten tulee usein sanottua: "On se hyvä, ettei tarvitse olla enää tuolla, silmät aukenivat...".
Osa ei ehkä ole pelästyksissään ja ahdistuksissaan löytänyt vieläkään uusia saattomiehiä, mutta ei kuitenkaan ole uskaltanut uskoaan kieltää. Kituva uskonliekki edelleen lepattaa.
3. osalle asia kävi mielenterveyden päälle ja muutamat tekivät itsemurhan, osalle tuli pitkäaikainen psykiatrinen laitoshoito/avohoito.
4. osa sai "palaamisen armon" eli ympäristön sosiaalinen painostus kävi liian suureksi ja he tekivät "parannuksen" takaisin samaan ahdistukseen, mistä olivat tulleet ulos heitetyiksi. Tuliko heille nyt aito vl-ymmärrys vaiko ei, siinäkin olisi tutkimisen aihetta.

Näitten ryhmien prosenttiosuudet ovat minulle täysin tuntemattomat. Eikä kai kukaan muukaan osaa vastata näihin kysymyksiin.

Ainakin yksi vähän aiheeseen liittyvä gradu on tehty ryhmärajan muodostamisesta vanhoillislestadiolaisuudessa, sen on tehnyt Rea Tiirola-Tyni (ent. Tiirola). Siinä on ollut haastateltavana myös sellaisia jotka eivät enää kuulu lestadiolaisuuteen.