Miksiköhän?

Olen jonkin aikaa lueskellut näitä sivuja. Kysymyksiä oli jo ennestään ja uusia on herännyt. Jotain olen itsekin kysynyt.
Vastauksia ja nimenomaan suoria vastauksia näyttää joskus olevan vaikeampi saada. Monasti pelkkä kysymys saa vlät hermostumaan. Miksi näin? Olen ymmärtänyt,että pidätte itseänne ainoina oikeina uskovina. Jos näin on, niin luulisi teidän ilolla vastailevan epätietoisten kysymyksiin. Eihän kysymys vahingoita,vai mitä? Hämmästyttävintä on se, että vlät eivät itsekään uskalla(onko totta?) kysyä kaikista asioista seurakunnassaan tuomion pelossa. Oikeassa uskossa ei luulisi olevan mitään salattavaa, jonka vuoksi kysymyksiä pitäisi pelätä.
Jos olen jotain käsittänyt väärin niin korjatkaa. Tarkoitukseni ei ole ärsyttää tällä viestillä.
4341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei vanhoilliset tiedä kaikkeen vastauksia.
Eikä tarviikkaan tietää.
Usko ei ole tiedossa vaan uskossa.


Oletetaanko liikaa, että niille opetetaan jotain opin pikkuasioita ja että kaikki Vanhoilliset olisivat jotain kaikkitietäviä.

Usein vaaditaan heti vastauksia johonkin hämärään filosofiseen pohdintaan ja jos ei VL ole vastanut 5 min kuluessa niin aletaan jo heittää omia päätelmiä kun ne ei vastaa.

Sellainen ihmetyttää.

Äänestä

*voi ja uskaltaa ja se on helppoa ja lämmittävää se keskustelu

*mutta sitten kun omassatunnossaan tietää tekevänsä väärin ja sille pitäisi saada "lupa" uskonystäviltä, niin sittenpä varmastikin rupeaa pelottamaan

*siksipä monet kyselevätkin täällä kun saavat mieleisiään vastauksia ja "lupia"

Äänestä
  • Minä en lupaa mitään, mitä en lupaa.

    Onkohan tuo avioero luvanvarainen vai kyselenkö sille lupaa olla olemassa.
    Miksi kysyisin koska se on olemassa meistä ja mielipiteistämme huolimata.

    Olen tässä jo rakasta kiistakumppaniani ja veljeäsi vlm-ää kaipaillut.
    Hän taisi minulle suuttua eikä puhu ei pukahda juuri mitään..
    Alkoholikiellon nyt vähän ymmätääkin, kun käyttää järkeä, mutta uskonvinkkeli näyttää suoremman kulman siihenkin asiaan.

    Äänestä

Vastauksena siihen, miksi hermo menee niin herkästi, epäilen syyksi usein kysyttyä asiaa. Täällä "kasvottomien keskustelussa" ei huomaa uusia "naamoja", vain kysymysten otsikot. Jos ne sattuvat olemaan samoja parin viikon välein, se alkaa vakikirjoittajasta tuntua irvistelylle. Sitten vakikirjoittaja sortuu irvistelyyn. Ihmisiä me vain olemme. Huono työpäivä takana, nuhaiset lapset kotona. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HLC kirjoitti:

Olen jonkin aikaa lueskellut näitä sivuja. Kysymyksiä oli jo ennestään ja uusia on herännyt. Jotain olen itsekin kysynyt.
Vastauksia ja nimenomaan suoria vastauksia näyttää joskus olevan vaikeampi saada. Monasti pelkkä kysymys saa vlät hermostumaan. Miksi näin? Olen ymmärtänyt,että pidätte itseänne ainoina oikeina uskovina. Jos näin on, niin luulisi teidän ilolla vastailevan epätietoisten kysymyksiin. Eihän kysymys vahingoita,vai mitä? Hämmästyttävintä on se, että vlät eivät itsekään uskalla(onko totta?) kysyä kaikista asioista seurakunnassaan tuomion pelossa. Oikeassa uskossa ei luulisi olevan mitään salattavaa, jonka vuoksi kysymyksiä pitäisi pelätä.
Jos olen jotain käsittänyt väärin niin korjatkaa. Tarkoitukseni ei ole ärsyttää tällä viestillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu