Olen tullut siihen tulokseen, että olen liian outo saamaan uusia ystäviä tai saatika rakastua. Ja ujous on vielä pahentaa tilannetta. Persoonallisuus ja ujous eivät sovi toisiinsa.
Pienenä leikin paljon poikien kanssa, mutta nyt tunnen olevani kun rautakanki niiden seurassa. Miten joku voisi oikeasti ihastua (tai rakastua) kaltaiseeni ihmiseen? ei kukaan!
Sitten olen lähes koko elämäni ollut enemmän sellanen "taivaanrannanmaalari", luova ja lahjakas kuvataiteessa. Saatan olla hyvinkin epäröivä kaikissa tilanteissa, hiljainen. Mutta kuitenkin päässä pyörii tuhansia, jotka voisin kertoa mutta miksi en osaa tai kehtaa?
kaikki piirtämäni piirustukset ja maalaamani maalaukset ovat kuin epäselvä aukinainen päiväkirja, mutta en voi muuttaa niitä sanoiksi. Siskoni ihmetteli että minulla on fantastinen huumorintaju, mutta miksi en voi ilmaista sitä kellekään?
Pienenä leikin paljon poikien kanssa, mutta nyt tunnen olevani kun rautakanki niiden seurassa. Miten joku voisi oikeasti ihastua (tai rakastua) kaltaiseeni ihmiseen? ei kukaan!
Sitten olen lähes koko elämäni ollut enemmän sellanen "taivaanrannanmaalari", luova ja lahjakas kuvataiteessa. Saatan olla hyvinkin epäröivä kaikissa tilanteissa, hiljainen. Mutta kuitenkin päässä pyörii tuhansia, jotka voisin kertoa mutta miksi en osaa tai kehtaa?
kaikki piirtämäni piirustukset ja maalaamani maalaukset ovat kuin epäselvä aukinainen päiväkirja, mutta en voi muuttaa niitä sanoiksi. Siskoni ihmetteli että minulla on fantastinen huumorintaju, mutta miksi en voi ilmaista sitä kellekään?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Myös minun on vaikea tutustua ihmisiin, koska ajattelen, ettei maksa vaivaa tutustua, kun kukaan ei kuitenkaan minusta pitäisi. Iän myötä olen silti oppinut, että näyttelemällä mahdollisimman tavanomaista ihmisiin on helppo tutustua, ja lopulta omia "omituisuuksia" voi tuoda esiin ilman, että saa hullun leimaa.
Oman kullan löysin aivan sattumalta, kun en ketään etsinyt. Lohduttavinta kaikessa on, että vasta kun aloin suhteessamme olla aivan oma itseni, hän totesi, ettei voisi koskaan enää kuvitella olevansa kenenkään muun kanssa. Hän siis hyväksyi eriskummalliset asenteeni yliarvostettua pinnallista sosiaalista elämää kohtaan ja omituisen huumorini, ja jopa rakastaa niitä. =)
en oo yksin maailmassa. oon myös ollu aina lahjakas kuviksessa ja musiikissa. oon vähän huono ilmaiseen itseäni ja mul on sosiaalisten tilanteiden pelkoo... en uskalla tutustua ihmisiin ku pelkään paljastaa jotain itestäni muille, jos ne vaan pitääki mua naurettavana tai teennäisenä.. oon ollu kauhee suorittaja, alaasteel kaikki aineet meni loistavasti. se oli semmosta miellyttämisen pakkoa. yritin miellyttää KAIKKIA. nyt oon yrittäny pikkuhiljaa päästä siitä eroon ja alkaa elää omaa elämääni.
on tosi vaikee hyväksyä ittensä tämmösenä kaksijakosena..
Minulle on myös tyypillistä tuo täydellisyydentavoittelu. Varsinaista perfektionismia se ei ole, en siis esimerkiksi siivoa kotiani vimmaisesti tai järjestele tavaroitani, mutta miellyttämisentarpeesta yritän suoriutua minulle annetuista tehtävistä paremmin kuin vain hyvin. Yritän myös välttää konflikteja, eli pelkään riitoja puolituttujen kanssa enkä siksi aina uskalla sanoa, mitä ajattelen.
Aivan liian usein ajattelen muiden ihmisten menojen ja tekemisten olevan omiani tärkeämpiä enkä siksi uskalla perua jo sovittuja tapaamisia tai muuttaa niiden ajankohtaa. Venyn, järjestelen, stressaan ja yritän, jotta olisin muille ihmisille riittävän vaivaton ja huomaamaton.
Tiedän olevani räväkkä, tulinen ja määrätietoinen persoona ja tiedän myös monien tuttujeni olevan siitä autuaan tietämättömiä, kun en sitä uskalla näyttää. Aikuisena uskallusta on tullut lisää, mutta silti tuntuu kuin eläisin täysin erilaisia rooleja.
Mä oli ennen kanssa sellanen et koitin miellyttää muita ja vältellä riitoja..outoa kyllä miesten kanssa mulla ei kyseistä ongelmaa ole oikeastaan ollut koska koen etteivät miehet käy mielenosoituksellisesi haukkumaan selän takana mun sanomisista.
Viime aikoina olen yrittänyt muuttua koska on ollut pakko.Opiskelen ja ryhmätyötilanteissa esimerkiksi on vain tullut halu ilmaista oma mielipide.En kuitenkaan halua jyrätä ketään mielipiteilläni. Olen viime aikoina vaan ajatellut että nyt olen aikuinen ja mun on pakko uskaltaa pitää itseäni tärkeimpänä (en tarkoita mitenkään itserakkaasti..)koska muuten ei voi tulla oikeasti onnelliseksi. Se ei kuitenkaan aina ole helppoa.Yhä olen liian hienotunteinen monissa asioissa.