jotenkin vain tälle palstalle, ja aloin ihmettelemään kuinka paljon tosiaankin on yksinäisyyden tunteesta kärsiviä.
On se niin kummallista kun joskus vain tuntee itsensä yksinäiseksi, ja sitten kun pääsee, tai joutuu, toisten seuraan, ei sekään tunnu oikein hyvältä. Kiva on taas päästä seurasta pois omaan hiljaiseen yksinäisyyteensä.
Kyllä me jokainen varmasti tarvitsemme sekä yksinäisyyttä, että seuraa. Toiset viihtyvät paremmin seurassa toiset taas omissa oloissaan. Kuitenkin jokainen kaipaa vaihtelua joko yksinäisyyteensä, tai sitten joskus liiallinen seura taas alkaa rasittamaan.
Omakohtaisesti kaipaan seuraa, tunnen yksinäisyyttä vaikka en aivan yksinäinen olekaan.
Omista tunteistani tuon ylläolevankin luultavasti sepustin niin että älkää olko millänsäkään.
On se niin kummallista kun joskus vain tuntee itsensä yksinäiseksi, ja sitten kun pääsee, tai joutuu, toisten seuraan, ei sekään tunnu oikein hyvältä. Kiva on taas päästä seurasta pois omaan hiljaiseen yksinäisyyteensä.
Kyllä me jokainen varmasti tarvitsemme sekä yksinäisyyttä, että seuraa. Toiset viihtyvät paremmin seurassa toiset taas omissa oloissaan. Kuitenkin jokainen kaipaa vaihtelua joko yksinäisyyteensä, tai sitten joskus liiallinen seura taas alkaa rasittamaan.
Omakohtaisesti kaipaan seuraa, tunnen yksinäisyyttä vaikka en aivan yksinäinen olekaan.
Omista tunteistani tuon ylläolevankin luultavasti sepustin niin että älkää olko millänsäkään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kuitenkin täyttä asiaa. Koulussa olen satojen opiskelijoiden ympäröimä, mutta silti tuntuu kuin olisin ihan yksin koko maailmassa. Ettei kukaan kuulisi, vaikka huutaisin.
Joskus tietysti haluankin juuri sitä, mutta yleensä minäkin kaipaan ihmisiä ympärilleni, vaikka vain juttelemaan keskenään aivan kuin en olisikaan paikalla. Kunhan vain tiedän, että en ole yksin.
Itse olen aikaisemmin tuntenut juuri kuin sinä. Sitten aloin miettiä, etteihän tämä voi näin mennä. Huomasin, että olen aivan eri maailmassa, missä minun pitäisi olla. Opiskelin ainetta, jota en oikasti halunnutkaan opiskella. Ihmiset ympärilläni olivat niin erilaisia ja tunsin, etten ymmärrä heitä. Vaihdoin pienen tauon jälkeen eri alalle opintoni ja nyt tuntuu, että opiskelukavereiden kanssa "puhumme samaa kieltä" ja aidosti olen kiinnostunut asiasta ja haluan olla mukana keskusteluissa ja myöskin opiskelukaverini haluavat kuulla mitä minä sanon,enkä tunne olevani ulkopuolinen. Aamuisin useimmiten tuntuu mukavalta ajatella, että uusi päivä tuo taas mukavia kokemuksia.
Kunpa minäkin pääsisin opiskelemaan sitä mitä todella haluaisin eli musiikkia. Mutta olen vasta 16 ja vielä lukiossa kitumassa.
Mutta olen onnellinen puolestasi! Hyvät jatkot!
mul ei oo kamui ku suutun ehkä helposti ku oon masentunu, mut en mä niitä aina kaipaa, joskus tulee sellanen tunne et miks piti suuttuu ja sit ne ei enää haluu olla kamui, kuten eilen tapahtu mulle en kyl oo veilä kysyny siltä mitää, ku tuntuu siltä ettei se haluu olla mun kamu enää.
ja muutenkun menee huonosti paitsi yhen kundikaa, menis muuten sen kansa paremmin mut ei haluu tavata, en tiiä miks,no joo ei sitä kukaa haluu tietää.