Minä muistan Turre-koiran. Sen kanssa seikkailtiin 15 vuotta. Sitten isä otti kaupungista sukulaisilta hullun koiran meille paranemaan, kun maalaiselämä kuulemma parantaa sen. Se oli Turren menoa.
Mieleen jäänyt eläin.
Eerikki
10422
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Siitä on hirmu kauan, kun jäin katselemaan erään vanhan kirkon kellotapulissa esitettyä näytelmää. Orava äiti opetti pienokaistaan kiipeilemään.
Kuten monesti käy, pienokainen innostui liikaa. Se putosi korkealta maahan. Salamana äiti oli paikalla.
En voi unohtaa sitä näkyä, sitä hellyyttä, millä äiti lähti kuljettamaan poikastaan turvaan. Minusta näytti, että se kantoi sitä sylissään.
Kyllä se koira on minullakin mieleen
jäänyt eläin,kun olin lapsi meillä
oli aina koira,ja siitä on onnellisia
muistoja,ja senkin nimi oli Turre.
Aika yleinen nimi kaiketi oli koirilla
siihen aikaan.
Nyt on jäänyt mökiltä oravaherra mieleen,
pitäis päästä pian sitäkin sinne ruokkimaan,
vaikka naapuri siellä kyllä käy kun
itse en pääse.
kyllä minun mieleen jäänyt eläin on hevonen. meiän ensimmäinen yhteinen jalmarin aikaa.
tässä sattu niin hassusti että ystäväni toivo rupes kutsumaan vasta syntynyttä poikaansa jehuksi, kun hää on niin tomera miehen alku.
ja meiän hevosen nimi oli jehu.mie ällistyin ko toivo jokeltellee pojallee,mitäs se jehu tännää meinaa,onkos masu täys.
siin oli minul naurul pitelemistä,mutta en kehannu sannoo ,et meiän hevosen nimi oli jehu.sanon sen sitte joskus myöhemmin kohan poika saap oikean nimen ja jehu jääpi.
vaikka muistelen kyllä,että olen hänel kertonu jehusta,mutta se oli siihe aikaa ko hää viel ryyppäsi, niin ei taia muistaa sitä.
on se hienoo ko jehu nimi tuli näin mielyttäväs merkeis taas esille. kyllä meiän hevonen on yhen pojan lempinimen väärtti.
suomen hevonen on hyvä työ hevonen pelloilla ja metsä hommis vailla vertaa.
viikonloppusin talvisin laskettii hänet pihalle vapaana jalottelemaa, kesällähän hää oli haassa.
jehu ei mihkää lähteny kuleksimmaa,tarkasteli vaa rekeä josko lähettäs metsä hommii.mutta jalmari sano et, maltahan huilata pyhänä;)) sitte ko jehu pitkästy ja tahto meitä seuraksee ulos, niin hää tuli ikkunaa turvallaa tökkimää.
tai sitte se merkkas et tahtoo takasin tallii ja ko myö tultii ulos, hää lähti eeltä kävelemmää tallii kohti.niin viisas eläin hevonen on.
jehu ymmärsi puhetta. myö jalmarin kanssa puhuttii sille paljo,kerrottii päivän työt,mitä seuraavaksi tehhää.
talis olles miekii puhuin sille koko ajan kuten, laitan sinulle vähä kauroja,pannaa vähä melassii sekkaa,pittäähän pojal saaha suu makkeeks,siirryhän vähä niin saan sonnat pois noin,sit pannaa puhtaat niin on pojal hyvä käyä maate;))) jos eläimelle puhuu samoja asioita parikymmentäkin vuotta,niin siin on jo kielitaitoo;)))
joskus ko yritin hiipii hiljaa ensin navettaa vilkasemmaan ja sitte vasta tallii,niin ei onnistunnu.
kyllä jehu kuuli, ja alkoi hyppimää,hirnumaa ja kolistelemaa aitaustaa ja sinne se oli ensin mäntävä,siit hää piti huolen:)))
voi miten mie vielkii rakastan sitä hevosta.
Ihan tippa tuli simmuun, kun luin juttuasi. Olen muuten sitä mieltä, että sun pitäisi tehdä näitä
juttuja semmonen parisataa liuskaa ja pistää kansiin. Niistä olis moni kiinnostunut. Sun juttuissa on semmoinen rakkauden ilmapiiri ja humaani ymmärtämys kaiken muun lisäksi.
Olen samaa mieltä kuin Eerikki ja monet palstalaiset: kultaakin kalliimpia Lyylin tarinat ovat!
Olethan Lyyli tallentanut kertomuksesi tietokoneellesi? Etteivät ne vain karkaa maailman tuuliin.
tuntuupas mukavalle ko pojat kehhuu;)))
työ taiatte olla hevosmiehii, ko niin tykkäsitte minun kertomisesta.
meil oli kaksi yhes hankittuu hevosta jotka kasvatettii varsasta asti,niin niist tuli ko perheen jäsenii ja oli paljo yhteistä taivalta ja muistoja.joskus teki mieli ottaa ihan huoneesee, ko ei varsan malttanu jättää silmistää.
hevonen joka jalmarilla oli, ko mie tulin talloon, oli semmonen jukuripää et hää ei antanu minun koskeekaa itseesä,jalmari sai vaa valjastaa,hoitaa ja ajjaa.
oliskohan ollu mustankippee uuvesta emännästä, jos jalamari oli vähemmän hänen kanssaa. no ,tiiä niitä elukoitten kotkotuksii;))
mihin mie näitä höpinöitä ylös merkkaisin,juttelen vaa teiän huviks tai kiusaks;)
minul ko ei ole ommii lapsii, niin ei kukkaa tarvii muistojaa lapsuudesta.
täällä on mukava jutella ihmisten kanssa ja välil ko sattuu oikee hevosmiehii paikalle,hevosista mie puhusin vaik kuinka paljon.
heippa taas ja kiitos.
Täs mie aprikoin, et arvaaks sitä lähtee siu jälkees mittää tuhertammaakaa. Mut pakkoha se on yrittää, ku miel pallaa.
Kesät männiit miul Mammalas, kuuven vanhast. Serkkujain likotin. Ku siit kasvoin, ni paimenes kävin, aluks serkkupoja kans, sit yksi. Päiväl pit kasvimait kitkee tai heinäpellol männä, sit hevoset viiä taas hakkaa ja tullessa tuuva lehmät.
Mut niist hevosist. Mie sain ratsastaa vaa meiä vanhal tammal, Hilpal, se ol nii kiltti ja rauhalline, serkkupoika ratsasti orriil, Intol - eno kävi sil joskus raviloiskii. Se ol kommee.
Mut mikä tään juttuin juju on, ni uskokaa tai älkää, ku mie veräjäl hirnuin ku hevone, ni hevoset tulliit haast mei luo, eikä mei huolint heit sen enempää haeskella, vaa tuotii taas päivä-hommii.
Mite mie sellase hirnumisääne sainkii syntymää, en tiiä, oonks mie entises elämäs olt hevone!
tiensihä mie et on tääl hevos tyttöjäkkii kunha kohalle osuvat;)))
siehän oot oikee maalaistyttö, on se mukavaa ko saap lapsen kasvaa maalla,sitte ku aikusena joutuu lähtemää kaupunkii niin on mukavii muistoja kuten sinulla.
nauratti sinun eppäily josko oot hevonen ollu entises elämäs. se ei mikkää harmi oliskaa,kohan ois saant olla hyväl isännällä.:))
hyvin olet oppinu hevosen hirnumisen,meil jalmari osas kutsuu lintuja sillä lailla visertäin.
sie varmaa oot kuullu tuost vepsän karista, siitä laulajasta, häähän on hevoskuiskaaja.vepsä on ymmärtänny hevosen kielen.
sitä ihan hyvin vois sannoo et olis kissakuiskaaja,koirakuiskaaja tai minkä tahansa eläimen,kun ossaa myötäillä eläimen lailla.sillo ihminen ja eläin ymmärtää toisiaan ja hevonenkin oppii tietämää mitä isäntä tahtoo.
minun kissatkii on oppinu minnuu mielistelemää. hyö ko pentuna peuhas ja paini keskenää,mie ain innostin heitä huutamal ja taputtamalla käsiä,hyvä, hyvä painikaa, painikaa.
nyt ko hyö haluu minun huomioo ja vaik pois tietokonneen äärestä hyö ku yhteisest sopimuksesta tullee tähä vieree painimaa ja välil pysähtyy katsomaa joko mie lopetin tässä.
pakkohan minun on ruveta heiän kans leikkimää, ko sen oon antanu ymmärtää, et huomion saap painimalla keskenää.;)))
samoin tämä jehu hevonen, hää oli semmonen että mie ko sanoin hänel haassa et pyöriskelehän nyt vähän ja näytin käellä ympyrää niin jehu heitäyty pitkälle ja piehtaroi et maa pöllysi.
hää oppi sen siitä ko itestää varsana pyöriskeli niin mie huutelin hyvä, hyvä ja innostin. hevonenhan tykkää kovast esiintyy.
samoin satuloimiset ja valjastimiset onnistu meill ain helpolla ihan myötäilemällä vaa.
mie kerroinkin et minun mies vainaa jalmaril ol hevonen joka ei tahtonu ystävystyy minun kanssa.hää oli jallun viki nimeltää.
mie kunnioitin hänen tahtoo, enkä tallis ollessa kiinnittäny mittää huomioo jalmariin,jos oltii siel yht aikaa,viki sai pittää isännän itellää.
muute hää oli hyvä työ hevonen ja teki kaikki mitä jalmari pyysi.toi jalmarin kerran kottiikin, ko oli loukannu ittensä metsällä,eikä paljo pystyny ite ohjailemmaa, sano vaa hevosel et mennäähän kottii.
minnuu viki vilkas vaa syrjäsilmillää mitä teen,muute ei ollu tietääkseenkää.
sitte meil oli noron tihru,hänen nimest on oikee historiikki, mutta jäköö selvittämättä ko siihe liittyy sukunimmii;)
tihru oli myös hyvä työ hevonen ja hänen kanssaa tehtiikin paljo metsähommii.hää oli molempien hevonen rakasti meit kumpaakin.
tihru rakastu myös traktorii ko semmonen hankittii. hänet ko laskettii pihalle,hää heti vilkas missä traktori on ja kiirehti sen vieree seisoskelemaa ja siin hää seisoskeli vaik miten kauan.ja välillä nuuhki turvallaa konetta.
talliin ko hää kuuli traktorin äänen niin kova hirnuminen alko.meille ei koskaa selvinny mikä siin raktorissa oikee viehätti,mutta hulluna hää siihe oli.
on nuo eläimet ihanii ja etenkii hevonen, sen kans tuntee niin turvalliseks, vaik tietää mikä hevosvoima hänes on ja silti niin lauhkeena vieres kulkee.
minnul on tullu semmonen hevos kuume, kun niist on taas puhunu ja muistellu.kävin talliskii katsomassa niin on hyväs kunnossa, et siel hyvin vois hevonen asustaa.
hevosen tuoksuu ei oo ennää jälellä sen on aika vient,mutta jonkilainen henki siel ellää. kesäl lämmössä tuntee kyllä hyvän tallin tuoksun.
paljon terveisiä sinulle tintti mukava ku kirjotit.
Kyll ol mukava lukkee taas siu pakisemisias, kiitos! Oot iha elämäilo, iha totta. Ja kiitos, ku oot jaksant ottaa kantaa muittekii otsikkoi alla. ( Näi mei keske: mie oon vähä menettänt toivoin osallistumissii nähe.)
Vai ol Tihru raktorii ihastunt, hänt uus vehe kiinnost. Mut entäs jos hää olkii sille vähä mustasukkane, pelkäs et tuo hänet viel syrjäyttää. "Nyt ne männeet sillä ja mie jään talliin", tuumas ja hirnu, ku työ raktorin käynnistitte. Määttiiä hänt! On ne vaa nii viisaita ja ihanii, nuo hevoset.
Miu tyttäretytär on nk. hevoshullu. Hänel on nii paljo hevostavaroi, et mie en käsitäkkää. Kaik joululahjatkii pittää olla hevostavaroi tai ainakii hevosaiheisii, jopa yöpaian kuva - onneks löyty!
Hää on hyvä piirtämää, ja tietyst hevosii eri asennois. Käyp ratsastamaskii, mut ku se on nii kallista, ni harvemmi. Sanokii miule: "Osta, Mumma, miul hevone!" Mie: "Ensinnäkkii miul ei oo sellasii rahhoi ja toiseks, mihi sie sen panisit?" Hää on 9 v.
A, sie voisit hevose ostaakkii, ku siul on talli, joka iha "huutaa" hevosta. Sit vaa ruppeisit jakamaa ratsastustunteja. Tai peräti majoittasit aika-ajoin ratsastuksest innostunneet.
No, elä ota vakavast, miul vaa mielkuvistus vilkastu.
Kaikkee hyvvää toivottaen "Tintti"
Omakotitalossa asuessamme meillä ehti olla 3 koiraa, yksi jäi auton alle, toinen söi rotanmyrkkyä, kolmas, Zisa, piti antaa pois, kun se tuli niin mustasukkaiseksi vauvasta.
Kun kerrostaloasuntoon muutimme, toi tyttäremme kesäpaikkamme maalaistalosta kissanpennun. Soitti kyllä ensin ja kysyi, että saisiko tuoda, johon vastasimme, että ehdottomasti ei, kissat kuuluvat vain maalaismaisemiin.
Kun hän sitten junasta astui, oli tuliaiskorissa aivan ihana maatiaiskissanpentu. Ihastuimme siihen ikihyviksi, mieheni risti sen Wilmaksi, kun se oli nopea kuin Wilma Rudolf. Wilma eli 14 vuotiaaksi ja haudattiin saareemme. Siitä on monet ihanat muistikuvat.