internetin vaarat

tällä palstalla on käyty keskustelua telkkarista, että kuinka sieltä tulee vain pornoa ja väkivaltaa. näin ei valitettavasti ole. kun taas netistä etsivä löytää mitä haluaa. itse olen kokenut netin paljon pahemmaksi lihan himojen villitsijäksi. tiedän joka kerta tekeväni väärin kun katselen netisä sopimattomia kuvia/videoita, mutta en voi pullossa seksin suhteen kasvaneena sairaalle kiinnostukselle seksiä kohtaan mitään. joskus on kausia että se ei ole koko ajan mielessä mutta yleensä on. onkohan muilla samanlaisia ongelmia ja kiusauksia? luulen,ettäkoska seksi on paha asia eikä siitä puhuta luonnolisena asiana uskovaisten kesken pahentavan kiinnostusta sitä kohtaan. haluaisin tietää muidenkin kokemuksia asiasta silla oma addiktio alkaa saada sairaita/normaaleja? piirteitä.
121243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sinussa on juuri sitä mitä Jumala ihmiseltä odottaa. Siis avointa mieltä. Tulet tänne juuri sellaisena kun sinä olet, syntisenä ja epäonnistuneena ihmisenä. Olet rakastettava ihminen.

Seksuaalisia olentojahan me olemme ja seksuaalisuus on Jumalan lahja. Sen tarkoitus on johdattaa meidät etsimään puoliso ja hankkimaan myös jälkeläisiä YHDESSÄ hanen kanssaan. Mutta seksuaalisuus on sen lisäksi hyvin laajakantoinen voima, muutenkin yhdistämään puolisot ja antamaan parisuhteeseen iloa ja yhteyden kokemista. Syliä hellyyttä ja lämpöä, sanotaan näin.

Mutta pahimmillaan vihollinen turmelee tuon ihanan, ihmisen läheisyys- ja lisääntymisvoiman, seksuaalisuuden, tehden siitä vain itsekeskeisen oman nautinnon välineen, kuin viina tai huume ikään, joka vie ihmisen ja tulee koonaisvaltaiseksi, holistiseksi ihmisen elämän hallitsijaksi. Joka vie ja ihmisparka vain vikisee sen kynsissä.

Miehen kyseessä ollen nasestakin tulee vain "paperia", ei siis ihminen kaikkine puutteineen ja lahjoineen. Käsihän antaa orkut, toisin kun elävä nainen, aina silloin kun haluttaa. Elämä on OMASSA hallinnassa, samoin kun viinaa suuhun kaatava käsikin, antaa lohdutuksen aina haluttaessa.

Kun sinä Jeesuksen luo tuolla mielellä menet, kun nyt tämänkin kirjoitit, niin Hän ei sinua ikänä hylkää, eikä heitä sinua ulos. Hän rakastaa sinua.

Hän tahtoo antaa sinulle myös voimaa voittaa kiusauksia. Hän lahjoittaa sinulle oman vanhurskautensa lahjaksi. Ja lahjoittaa sinulle niin halutessasi, myös kauniin ja ehyen seksuaalisuuden, kun ruusutarhan rakkaasi kanssa yhdessä jaettavaksi. Hän sanoo, joka janoaa, tulkoon ja ottakoon elämän vettä lahjaksi.

Vain Jumalan ansaitsematon armo voi sinut parantaa tästäkin riippuvuudesta.

Kun hekumopit ja masturbpoit, tulee häpeä ja syyllisyys. (Tietenkin testosteronitaso pysyy myös korkeana silloin, tarkottaa suomeksai, että panettaa lähes koko ajan).

Häpeän ja syyllisyyden tunteet painavat sinua, ja pakottavat jälleen uudelleen hakemaan lohdutusta ja lääkettä tuosta tutusta hetken kestävästä hekuman huipusta ja kutinasta.

Ja taas sinä häpeät lisää ja tuomitset itsesi, "voi minua kurjaa". Ja kun sitä viestiä aina toistaa itselleen, päivästä toiseen, "kurja kurja kurja, mikä häpeä, häpeä kurja sinä, häpeä". Niin onhan sitä häepän ja syyllisyyden vankina ja loukussa vankasti.

Ja saatana seisoo, kuinkas muuten, Mooseksen istuimella ja vakuuttaa sinulle vielä varmimman totuuden, helvettiin on matkasi. Riippuvuuden kehä on näin valmis, ja sinä olet häpeän ihminen ja häpeän vanki.

On ihanaa, että olet saanut kuitenkin "suusi" auki. Puhuminen näet murtaa häpeän muuria. Kun saat jakaa tätä häpeääsi ja se vielä viedään kristittyjen yhteisessä rukouksessa Jumalan tykö, niin Jumala kuulee kyllä rukoukset.

Jeesus kysyy kuitenkin aina ensin, että tahdotko sinä tulla terveeksi? Useikaan ihminen ei pohjimmiltaan aina tahdokaan terveeksi, vaan haluaa syystä tai toisesta vielä sairastaa.

Veljesi Nuin.

Äänestä
  • Nuin kiitos,erittin hyvästä kirjoituksestasi,tuohon hihkasen raikuvan AAMENEN!Oikein näin helluntailaiskokouksittain,AAMEN!!!

    Äänestä

Niin minullakin on kyllä saman asian kanssa vaikeaa. Hiekkahaude lienee ainoa mikä siihen lopulta auttaa koska halu tulee sisältä päin ja internet tarjoaa toteuttamiseen vain erinomaisen kanavan.
Voimia kannattaa rukoilla ja keskustella jonkun kanssa livenä (jos uskaltaa). Jos ei tutun seurakuntalaisen, niin vaikka papin.
Ongelma on kokemukseni mukaan samanlainen kuin tupakan tai alkoholin himo, eli siitä voi keskustella myös ilman uskonnollista näkökulmaa.

Äänestä

olen myös seksin suurkuluttaja. Voin hillitä himojani järkeviin mittoihin vain masturboimalla. Internet on pahin viettelijä. Ei joku televisio ole tämän saastan rinnalla yhtään mitään.

www olisi pitänyt kieltää

Äänestä
  • www. ei ole se, mistä synti tulee, vaan ihmisen liha, jonka vihollinen on langettanut. Sama asia kun se, ettei viinakaan ei ole alkoholismin syy.

    Niin kauan ei ole paranemisen mahdollisuutta, kun näemme syyn syntiimme jossakin toisessa ihmisessä, tai jossakin esineessä.

    Naatankin sanoi Daavidille:"Sinä olet se mies."
    Siitä se lähtee.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    www. ei ole se, mistä synti tulee, vaan ihmisen liha, jonka vihollinen on langettanut. Sama asia kun se, ettei viinakaan ei ole alkoholismin syy.

    Niin kauan ei ole paranemisen mahdollisuutta, kun näemme syyn syntiimme jossakin toisessa ihmisessä, tai jossakin esineessä.

    Naatankin sanoi Daavidille:"Sinä olet se mies."
    Siitä se lähtee.

    sanovat, että tarvitsevat nettiä työssään ja se on hyväksyttävä syy tuijotella ruutuja. Naurettavaa, Tvssä on nappi ja läppärissä X, jos haluat eroon jostain näkymästä. Älkää kuvitelko, etteikö jokainen netin käyttäjä olisi katsellu näitä pornosaitteja.

    Äänestä

  • Testo blokkaajia saa lääkäriltä.Ne rauhoittavat.

    Äänestä

sinulla on vain jokin tyhjiö jäänyt täyttymättä seksin suhteen ja kun riittävästi surffailet, tarve tulee aikanaan tyydytetyksi. Onhan totta, että mistä tahansa asiasta voi tulla addiktio, mutta oletko varma, että tämä on sinulla sitä? Pelkästään se, että seksi on paljon mielessä, ei ole sairasta. Päinvastoin.

Äänestä
  • Alkoholistillakin on sinun mielestäsi viinatyhjiö ja kun riittävästi juo, niin tyhjiökin täyttyy?

    Sori vaan, mutta ihminen on vähän muutakin kun kokoelma säiliöitä joita itsekeskeisesti kilvoitellen koitetaan pitää täynnä.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Alkoholistillakin on sinun mielestäsi viinatyhjiö ja kun riittävästi juo, niin tyhjiökin täyttyy?

    Sori vaan, mutta ihminen on vähän muutakin kun kokoelma säiliöitä joita itsekeskeisesti kilvoitellen koitetaan pitää täynnä.

    eikä ihmiskäsitykseni ole tuollainen kuin tulkitset.

    Äänestä

...mutta palaan aina uudestaan katselemaan homoeroottisia kuvia. Olen kai silleesti suuntautunut. Mutta sivuille menee kuin itsestään ja aika kuluu kuin siivillä. En voi olla erossa kuin korkeintaan kaksi päivää.

Äänestä

Siis se tietokoneen piuha.

Etpä ole ensimmäinen etkä viimeinen joka havaitsee itsessään heikkouksia. Ei kannata jäädä odottamaan että ylhäältä kerrottaisiin mikä on syntiä, mikä ei. Joillekin internet on kiva tapa tehdä syntiä, joillekin se on kiva tapa tehdä jotain muuta. Hyvä että ihminen tunnistaa omat syntinsä.

"Jos sinun kätesi taikka jalkasi pahentaa sinut, leikkaa se pois ja heitä hatelikkoon. Sillä parempi on mennä elämään ontuvana kuin ei ollenkaan". Eli tässä tapauksessa sinun olisi syytä pohtia internetin käytön lopettamista siksi ajaksi että ehdit hankkia uusia harrastuksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vl-seksiaddikti kirjoitti:

tällä palstalla on käyty keskustelua telkkarista, että kuinka sieltä tulee vain pornoa ja väkivaltaa. näin ei valitettavasti ole. kun taas netistä etsivä löytää mitä haluaa. itse olen kokenut netin paljon pahemmaksi lihan himojen villitsijäksi. tiedän joka kerta tekeväni väärin kun katselen netisä sopimattomia kuvia/videoita, mutta en voi pullossa seksin suhteen kasvaneena sairaalle kiinnostukselle seksiä kohtaan mitään. joskus on kausia että se ei ole koko ajan mielessä mutta yleensä on. onkohan muilla samanlaisia ongelmia ja kiusauksia? luulen,ettäkoska seksi on paha asia eikä siitä puhuta luonnolisena asiana uskovaisten kesken pahentavan kiinnostusta sitä kohtaan. haluaisin tietää muidenkin kokemuksia asiasta silla oma addiktio alkaa saada sairaita/normaaleja? piirteitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu