Monet näitä keskusteluja täällä lukeneet vl:t tuntevat ahdistuvansa. Miksi ? Ehkä nämä keskustelut järkyttävät heidän sisintään liikaa, he horjuvat uskossaan tai pikemminkin uskossaan elämäntapaansa. He tietävät alitajunnassaan ettei vanhoillislestadiolaisessa elämäntavassa eikä uskossa ole kaikki kohdallaan, mutta he työntävät nuo ajatukset väkisin taka-alalle ja saavat sielulleen rauhan. Mutta kun tulee henkilö, joka kyseenalaistaa tämän ajatusmaailman, heidän sielunsa järkkyy syvällä sisimmässään. Tulee paha olo. Johtuuko tuo paha olo sitten siitä, että he ihmettelevat kyseenalaistavien ihmisten pahuutta, vai siitä, että he tuntevat sisimmässään heidän johtajiensa sanoman olevan väärin.
Olen aina ihmetellyt Lutherin ajatusten saamaa asemaa vanhoillislestadiolasuudessa. Täälläkin ainakin esim. Hynde lainailee kernaasti Lutheria yrittäen kumota hänen ajatuksillaan kyseenalaistajien ajatuksia. Joskus tuntuu siltä, että nämä Hyndet ja hänen kaltaisensa tekisivät lähes ihan mitä vain, koska Luther on näin kirjoittanut 1500-luvulla. Tämänkaltaiset ihmiset ova,t itse sitä huomaamatta, fanaatikoita samalla tavalla kuin islamilaisuudenkin ääriryhmät. Huvittavaa ! Eikö Lutherkin ollut vain yksinkertainen ihminen, ei Jumala ?
Olen aina ihmetellyt Lutherin ajatusten saamaa asemaa vanhoillislestadiolasuudessa. Täälläkin ainakin esim. Hynde lainailee kernaasti Lutheria yrittäen kumota hänen ajatuksillaan kyseenalaistajien ajatuksia. Joskus tuntuu siltä, että nämä Hyndet ja hänen kaltaisensa tekisivät lähes ihan mitä vain, koska Luther on näin kirjoittanut 1500-luvulla. Tämänkaltaiset ihmiset ova,t itse sitä huomaamatta, fanaatikoita samalla tavalla kuin islamilaisuudenkin ääriryhmät. Huvittavaa ! Eikö Lutherkin ollut vain yksinkertainen ihminen, ei Jumala ?
Vastaukset 10
Vanhimmat
jolla oli aikaa ja mahdollisuus mietiskellä syntyjä syviä. Ei tykännyt paavista ollenkaan, ehkäisystä ja TVstä en tiedä. Suhde valittuun kansaan juutalaisiin oli aluksi myönteinen, lopuksi hyväksyi jopa vainot. Luulen, että Hitler seurasi toimissaan näitä oppeja.
tuntuu olevan enemmän kuin puolijumala joillekin tänne kirjoittaville. Yksi ihminen muiden joukossa.
Samoin L.L.L. on nostettu käsittämättömälle jalustalle el-liikkeen piirissä. Jokaisessa seuroissa luetaan L.L.L:n saarna jne.
Seuraavassa yksi esimerkki oudosta ihmispalvonnasta ja vastineeni siihen:
"Voi pimeyttä
Kirjoittanut: tutkija, 4.2.2004 klo 22.24
Nuin hyvä sinä olet keskittynyt enemmän Lestadiolaisuuden vikojen kaiveluun kuin siihen oleelliseen asiaan kuin puhtaaseen autuuden oppiin. Kuitenkin viat löytyvät sieltä itsestä, omanvanhurskauden hedelmistä. Hedelmistä puu tunnetaan. Tunnen mielestäni Esikoisuutta aivan riittämiin,joten katson velvollisuudeksikin ottaa kantaa joidenkin harha aistimuksiin. Näytä toteen etteikö Lestadius myöskin ollut se ensimmäinen ja paras työntekijä Herran viinimäessä. Olisiko kenties joku toinen ehkä Erkki Antti josta olet täälläkin mainostanut. Tämä aika jota nyt elämme on viimeinen etsikko aika ja samalla myöskin sen viimeisiä päiviä. Vai löytyykö tuo paras työntekijä kenties evlut.seurakunnista. Pahaa pelkään ettei löydy kun on niin pieni marginaali joka edes uskoo raamatun totuuteen."
"Aivan käsittämätöntä
Kirjoittanut: Ryynänen, 5.2.2004 klo 11.41
"Näytä toteen etteikö Lestadius myöskin ollut se ensimmäinen ja paras työntekijä Herran viinimäessä."
ruveta järjestämään saarnamiesten osalta kilpajuoksua "Kuka on paras". Aivan käsittämätöntä.
Tehköön jokainen omaa työtään Jumalan viljavainioilla sillä armoituksella ja niillä leivisköillä, jotka on saanut. Kyllä Jumala sitä mukaa myöskin antaa saarnan aiheita.
Olen jo aiemmin ihmetellyt sitä, että L.L.L. on erityisesti el-piirissä nostettu sellaiseen asemaan kuin on. Joka seuroissa luetaan L.L.L:n saarna jne.
IHMISPALVONTAA!
Oheisen kirjoittajan "L.L.L. oli paras työntekijä" vahvistaa käsitystä oudosta ihmispalvonnasta."
Tämä on ihan totta mitä sanot. Ihmisiä korotetaan lestadolaisuudessa. Korotetaan ohi Kristuksen. Olen tästä paljon kirjoittanut eikä se miellytä kaikkia. Ehkä se ei miellytä siksi koska se on täyttä totta.
SITTEN SE MUTTA:
Lestadius itse kuten muukin silloinen vanhimmisto julistivat Jeesuksesta pelastajana ja syntien sovittajana ihan kiistattomasti.
Lestadiuksen tai jonkun muun ihmisen korottaminen ihmiselle kuulumattomaan asemaan erehtymättömäksi, lähes -jumall- olennoksi on siis jälkipolvien synti, ei Lestadiuksen itsensä.
Tämä pitää aina muista.Lestadius on veljemme Herrassa. Myös Kristus itse on Veljemme ja Jumala on meidän Isämme.
Mutta tällainen korottaminen on perin inhimillistä. Monesti riepoo nuo epäuskoisten Jumalat, laulajat näyttelijät, urheilijat, talouselämän ja politiikan vaikuttajat. Miten heitä ylistetään ja palvotaan kuin Jumalaa. Ja sivun kokoiset kuvat loistavat lehdissä ja tiedotusvälineissä.
Oikeasta Kolmiyhteisestä Jumalasta, Kaikkivaltiaasta taivaan ja maan luojasta, ja hänen sanastaan kuitenkin viis veisataan
L.L.L. oli mies paikallaan. Sitä en kiistä missään mutkassa. Ja ymmärtääkseni L.L.L. itse ei kannattanut tätä surullisen kuuluisaa "vain me" -harhaoppia, joka on tehnyt pesänsä vl-herätysliikkeeseen ja ymmärtääkseni myöskin osan esikoisista nahkapalttoon alle.
Eli se on Oulun herrojen keksintöä koko "vain me" huuhaa. Epäilen vahvasti myös sitä, että L.L.L. olisi kovasti itse halunnut sellaista jalustalle nostamista ja ihmispalvontaa osakseen, johon nyt eräät syyllistyvät.
No urheilijoiden sun pensseleiden jalustalle nostamiset ovat oma lukunsa. Se on uskomattomien ihmisten puuhaa.
historiaa, niin huomaat, että ev lut kirkko syytti lestadiolaisuutta eksklusiivisuudesta jo varsin varhain, 1870-luvulla. Raattamaalle oli hyvin läheinen opetus "pyhien yhteydestä", oppi seurakunnasta, parannuksen tehneiden avaintenvallasta.
Jos tarkoitat Oulun miehillä SRK:ta; sehän on paljon myöhemmältä ajalta.
mies Pajalasta - pappi, raittiusmies, luonnontutkija, filosofi ja herätysliikkeen perustaja eli 10.1.1800 - 21.2.1861.
Hän ei kannattanut nykyisen vl-herätysliikkeen opettamaa Raamatun vastaista "vain me" -HARHAOPPIA.
Olenko väärässä?
Se asia, miksi vl-uskovaiset ja ehkä muutkin lest. ahdistuvat näistä joistakin provokatiivisista "heittelyistä" meidän uskon vakaumuksesta,johtuu siitä että mekin olemme inhimillisiä ihmisiä,tunnemme ja koemme toiset "syvältäkin" sen ivan ja pilkallisuuden mitä täällä kirjoitellaan,se ahdistus ei johdu USKOSTA vaan siitä että satuttaa sellainen piikittely.Mutta iloitsemme että Jumala antaa jokaiselle päivälle sen voiman ja viisauden mitä uskonkilvoitukseen tarvitaan.Ennen kaikkea se evankeliumin ydin sanoma syntien anteeksisaamisesta ja tulevaisuuden toivosta kuoleman jälkeisestä elämästä Kunnian taivaassa.
Siinä on kuitenkin voimavara jokaiselle uskovaiselle.
Olen kokenut ahdistavana sen, kun täällä vl-perheistä (varsinkin suhteessa lasten saamiseen) puhutaan rumasti ja halventavasti.Olen ymmärtänyt, etä monet ovat täällä "johdattelemassa vl:iä pois harhoistaan", mutta aika kaukaa on metodit "käännytystyöhön" haettu.
Hengellisessä mielessä voisin sanoa, että täällä käydyt keskustelut ovat vahvistaneet uskoani. Hengellisistä johtajista sen verran, että hehän ovat samanlaisia riviuskovaisia kuin mekin isoine ja vähemmän isoine perheineen. He siis elävät kuten opettavat.
Ehkä meillä vl:ien parissa on jonkinlainen Luther-innostus tällä hetkellä. Joukossamme on Luther-tutkijoita ja muita kiinnostuneita. Toki olemme aina ennenkin puhuneet oppi-isästämme.Toisaalta, mitä ahdistavaa Sinulle olisi luterilaisena(?) Lutherin kirjoitusten tutkimisessa ja esille tuomisessa? Ihminen hänkin toki oli, mitä suurimmassa määrin:)
Vielä hieman tuosta "ahdistuksesta"ja siitä miten meitä täällä " pistellään" Olen itsekkin huomannut että lapset jotka ovat Jumalan luomistyö jo idullaan äitinsä kohdussa ja jotka uskovaiset perheet haluavat lahjoina Häneltä vastaan ottaa, se aiheuttaa monissa "kamalasti" huolta äitien terveyden ja maailman "liika kansoituksen" varjolla. Mutta kuitenkin Jumala antaa ja Jumala ottaa,ja se vasta kysyykin uskoa.
Tunnen paljon isojen perheiden äitejä jotka vielä monet käyvät ansiotyössäkin kun sitä "koti-äitiä" ei lueta työn tekijäksi. Onkin hassua kun vieras tulee hoitamaan lapsia ja kotia,hän tekee "työtä josta saa eläke edut ym" ja äiti menee vaikka päiväkotiin hoitamaan toisten lapsia niin hänkin tekee "työtä josta saa eläke-ym.edut" on vähän ihmeellistä "politiikkaa". Mutta piti vielä sanomani että joskus parin kolmen lapsen äiti jotka tarkoin "hankkivat lapsensa tietyn ajan aikaan" ovat "kulahtaneemman"näköisiä kuin vaikka nyt ajattelemani iäkkäämpi 16 lapsen äiti.
Mutta onhan se silloin kun lapset ovat pieniä,rankkaa aikaa mutta niinkuin yksi äiti sanoi että useimmiten ne lapset syntyvät yksi kerrallaan eikä kaikki 10 lasta kerralla.
Jumala antaa voimat ja eihän sitä tarvitse elää kuin yksi päivä kerrallaan.Eilinen on mennyt, huomisesta emme tiedä,tänään auttaa Jumala.
Monesti sitä miettii, onko se huoli oikeasti vilpitöntä. Ja sitäkin miettii, miksi minut aina asetetaan tietynlaiseen rooliin suhteessa mieheeni, uskonyhteisööni jne. Näistä asenteista huomaa, ettei vanhoillislestadiolaisuus ole kovinkaan tuttua monelle kirjoittajalle. Tai saattaa olla esim. vl-naapurit, joiden elämänmenoa ihmetellään, mutta joita ei oikeasti tunneta.