Mikähän järki on käskenyt istuttamaan taaviin niin kamalan ison ja ruman multiperän, samalla kun sisälle taakse ei mahdu kun 8 vuotiaan kokoisia ihmisiä jos edessä on 185cm pituiset henkilöt? Ei sopinut meidän käyttöön. Ladassakin istuu väljemmin.
Sokotan multiperä
skoota
3848
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Soon sillälaalla laetettu notta tommooset puheet voirahan sinne huoletta haurata.
mitään tekemistä takapenkin tilojen suhteen. Pohjan akseliväli määrää raamit matkustamotilojen suhteen. Pohja on suunniteltu 1997 ja vasta nyt lähiaikoina on henkilöautojen akseliväliä ryhdytty venyttämään oikein kunnolla. Siitä muuten seuraa hankaluutta parkkipaikoilla. Auton perä oikoo parkkiruutuun ajettaissa julmetusti. Eräs Superb omistaja sanoi, ettei ole mitään asiaa tiettyyn parkkihalliin. Takakontin tilat taas voidaan suunnitella helposti jatkamalla perää. Mielestäni siis matkustamon ja takaosan tilat ei siis suoraan riipu toisistaan.
On ihan oikein ettet valitse nykyistä Octaviaa jos tarvitset väljät takapekin tilat. Tuleva malli korjaa tätä tilannetta. Minulle taas takapenkin tila tai sen puute ei ole ongelma. Meitä on kaksi henkeä ja koira nykyisin. Farkku Octavia on loistava tiloiltaan meidän tarpeisiin.
Siitä olen varma, että vaikka Ladassa istuisikin väljemmin, niin monesta muusta joutuu tinkimään.
Onhan Octavia ja Lada aivan eri autoja jo hinnankin suhteen. Ladasta puhuttaissa pitää aina ottaa huomioon auton hinta. Sitä ei pidä mielestäni vertailla suoraan moneenkaan autoon. Latukat saattavat olla hintaansa nähden aivan oivia pelejä. Minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta nyky Ladoista, muutta ainakin ne vanhat oli aivan karmeita laitteita ajaa.
Kyllä on taas löytynyt surkea kuljettaja, kun ei muka Superbia saa parkkiin. Ei ole kyllä vielä sellaista julkista parkkihallia tullut vastaan, jossa mikään henkilöauto pituutensa takia jäisi parkkeeraamatta. Leveyttähän Superbissa ei ole kuitenkaan lyhyempiä autoja vähemmän.
Autotallit on eri juttu, ne on joskus vanhoissa taloissa tehty sen aikakauden mittojen mukaan.