vastata ?

Tässä ylimpänä aiheita joihin voisi vastata, mutta ette vastaa. Syytätte tavallisia kansalaisia aina syntisiksi, te itse olette pyhimyksiä joille on annettu valta ryntätä kaikki maan rakoon. Miten esim.Suomen tasavallan päättäjät ja muut, voivat olla maamme asioita hoitamassa, kun he tekevät varmaan kaikkea, mikä on syntiä teen mielestänne.

Täällä voi käydä herkkäkin ihminen, jolla vaikeaa ja te tuomitsette, että hän ehkä kärsii isien synneistä, jotka siirtyvät niin ja niin moneen polveen, vaikka se olisi painettua tekstiä, niin moni haluaisi, muutaman auttavan ja rohkaisevan sanan. Olen käynyt täällä ja keskustellut, mutta huomaan kuinka itsekkäitä olette.
Äiditkin nääntyy ja miehet saa aina vaan sänkyleikkejään jatkaa, näin ei tee kunnon vaimoaan ajatteleva mies.
Meilläkin on varmaan isien syntejä ja siksi varmaan seksikin jäänyt,mutta onneksi pystymme elämään ilmankin silloin, kun siihen on tarvetta.
Tämä on kirjoitettu etenkin kaikkitietäville miehille!
2226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Te ja me. Tiedätkös mitä kaikkea TE teette ja jätätte tekemättä. ;P

Äänestä
  • Jumala antaa eduskunnan ja hallituksen jäsenille ja Tarjalle "viran Pyhän Hengen", taivaalliset valtuudet hallita maata ja kansaa ja ohjaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Täällä ei ------ kirjoitti:

Tässä ylimpänä aiheita joihin voisi vastata, mutta ette vastaa. Syytätte tavallisia kansalaisia aina syntisiksi, te itse olette pyhimyksiä joille on annettu valta ryntätä kaikki maan rakoon. Miten esim.Suomen tasavallan päättäjät ja muut, voivat olla maamme asioita hoitamassa, kun he tekevät varmaan kaikkea, mikä on syntiä teen mielestänne.

Täällä voi käydä herkkäkin ihminen, jolla vaikeaa ja te tuomitsette, että hän ehkä kärsii isien synneistä, jotka siirtyvät niin ja niin moneen polveen, vaikka se olisi painettua tekstiä, niin moni haluaisi, muutaman auttavan ja rohkaisevan sanan. Olen käynyt täällä ja keskustellut, mutta huomaan kuinka itsekkäitä olette.
Äiditkin nääntyy ja miehet saa aina vaan sänkyleikkejään jatkaa, näin ei tee kunnon vaimoaan ajatteleva mies.
Meilläkin on varmaan isien syntejä ja siksi varmaan seksikin jäänyt,mutta onneksi pystymme elämään ilmankin silloin, kun siihen on tarvetta.
Tämä on kirjoitettu etenkin kaikkitietäville miehille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu