pitääkö veden ja loisteputkilampun välissä olla se lasi.
lamppu
tietämätön
4169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
pitää olla, ettei kosteus tiivisty lamppuun
HEI!
Ei akvaariossa välttämättä tarvitse olla kansilaseja, tällöin se on ns. avoakvaario, josta kylläkin vettä haihtuu huomattavasti enemmän ja hyppivät kalat ovat vaarassa hyppiä pois altaasta.
Itselläni on avoallas, jonka valaisinkotelo roikkuu katosta koristeketjuilla, eikä ole tiellä ja myös häiritseviä ja helposti likaantuvia/pölyyntyviä/särkyviä lasejakaan ei tarvitse siirrellä.
Toinen syy on se että akvaariossa on muutamia isoksi kasvavia kasvilajeja, jotka joskus kasvavat pinnan yläpuolellekkin.
Kosteus pääsee pois, kun valaisin ei ole koko altaan levyinen.
Mulla on vähän eri käsitys....
Minulla oli joskus mailmassa akvaario ilman laseja ja lamppu oli aina aivan märkä sisältä.
Kun teetätin päälly lasit mistä oli leikattu nurkat pois niin eipä valaisin enää hikoillut...
Nyt vasta valaisin meni epäkuntoon.
Uskoisin että syynä oli puuttuvat päälly lasit....
Ensimmäinen kysyjähän ei kertonut millaiset lamput hänellä on. Etenkin roikkuvien valaisimien ja veden välillä ei ole mikään pakko laseja pitää, jos kalastolle se on OK ja kosteudenkin sietää.
Loisteputkien välissä pidän laseja itsekin.