Uskomatonta

Uskomatonta kuinka paljon ihmiset esittävät tällä palstalla mitä ihmeellisimpiä kysymyksiä ja saavat niihin vastauksia,joita eivät voi ymmärtää. Itse kuuluin reilu parikymmentä vuotta vl:n, nyt olen muutaman vuoden ollut vapaa-ajattelija. Menkää hyvät ihmiset seuroihin, katselkaa, kyselkää, ihmetelkää, ajatelkaa....ja tehkää omat johtopäätöksenne kaiken näkemänne ja kuulemanne perusteella. Oli se sitten suuntaan tai toiseen, tiedätte mitä teette.
15969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tuntuu että ihmiset ovat todella uteliaita ja eiväthän muuten tällä palstalla oiskaa menkää ja tsekakkaa ja paikanpäällä varmaan voi jutella lisää asioista jos kiinnostaa. selviikin asiat paremmin

Äänestä

"Läpän heittoahan" tämä monelle on. Ei siinä mitään uskomatonta kuitenkaan ole kun silmillään tästä ruudulta näkee. Kanavia monenlaisille tarpeille ja tunteille ihmiset täältä hakevat.

Mutta sitten se varsinainen vakava ja todella USKOMATON juttu:

Kirjoitit: "Olen vapaa-ajattelija". Lisäksi kerroit olleesi vanhoillislesta parikyt vuotta ja kehotat menemään seuroihin. Miten väkevän ristiriitainen sinun viestisi on. Se kuuluu korvissani suunnilleen näin, "mene katso ja kauhistu".

Miksi tuo viestisi piti kutoa kahdesta täysin toisilleen vastakkaisesta lauseesta.

Ihminen itse on melkoinen kimppu siellä on kaikki tunteet, siellä on kaikki se, mitä matkalla on koettu. On siis erittäin monenlaisia puutteita
"havaintovälineissäkin". Siellä missä toinen kituu, siellä toinen riemuun ratkeaa. Missä toinen pettyy siellä toinen iloitsee.

Perusturvaton ihminen, (Perusturva kehittyy pääosin hedelmöittymisestä 3 vuotiaaksi), ei ole oikein koskaan missään kotonaan, aina hiertää joku. Hän ei ole itsessään "kotona". Hän vaihtaa taloa autoa vaimoa asuinpaikkaa ja on aina rauhaton, siitä hänet tunnistaa. Hän on sen yksinäisempi mitä suuremmassa sakissa hän on.
Ja miljoonia muita variaatioita on ihmisen syntisairaudella. Me ihmiset reagoimme meille tehtyyn syntiin synnillä ja murskaamme toinen toisiamme ja ennen kaikkia herkkää tulevaa sukupolvea toiminnallamme. Miksi näin? No.. Me olemme itse murskatut o monen sukupolven takaa.

Niin, miksi tämän kaiken totuuden kerroin ihmisestä?

Siksi että ei voi olla sen säälittävämpää ihmistä joka kutsuu itseään vapaa-ajattelijaksi ja kuitenkin kieltää tuon ainoan avun mikä hänellä olisi täällä vaivojen maassa, Kolmiyhteisen Jumalan.

Kukaan ei voi olla sen säälittävämpi orja ja vanki, kun hän, joka saatanalta tuhotun ja syntisairaan kehonsa kaikkien viettien uhrina ja ohjauksessa elää. HÄN EI TAATUSTI OLE VAPAA. Ei vapaa-ajattelija, eikä vapaa eläjä, vaan sunnin orja.

Orja on myös vaikka edellä mainitsemissani kahleissaan kääntyileekin ja toimii kovasti, elää "pylväspyhimyksenä". Yhtä lailla hänkin on vihollisen turmeleman lihansa orjana tässä maailmassa. Ja on paha olla sen tiedän kun ole tällaisena orjana itse elänyt. Ja sen luen täältä päivittäin kuinka näitä orjia kalistelee kettingeissään täälläkin joka päivä. Ja kuinka he rakastavatkaan liekanaruaan. He raivostuvat ehdotuksesta uskoa Jeesukseen ja päästä vapauteen noista kahleista.

Fil. 3:1 Sitten vielä, veljeni, iloitkaa Herrassa! Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi.
Fil. 3:2 Kavahtakaa noita koiria, kavahtakaa noita pahoja työntekijöitä, kavahtakaa noita pilalleleikattuja.
Fil. 3:3 Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, ***EMME LUOTA LIHAAN***,

AAMEN. Paavali oli sentään laissa laittamaton, toisin kun me, vaan mitä hän sanoo?

Fil. 3:7 Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.

Fil. 3:8 Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen

Fil. 3:9 ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee *Kristuksen uskon kautta*, sen vanhurskauden, joka tulee *Jumalasta* *uskon* perusteella;

Niin harva tälläkin sivulla edes tietää, saati tuntisi SISIMMÄSSÄÄN, mitä tarkoittaa USKOSTA vanhurskas KRISTUKSEN tähden.

Äänestä
  • Vapaa-ajattelija ei kirjoituksessaan solvaa ketään ja tajuaa sen että jokainen tekee elämässää omia valintoja.
    Sinun kirjoituksesi taas herättää monta kysymystä. Jos kuulut lestaadiolaisiin,ihmettelen kirjoitustasi.. Etpä kovin onnelliselta ja tasapainoiselta vaikuta..

    Äänestä

  • Minäkin olen vapaa-ajattelija ja entinen vL. En koe kuitenkaan asoita noin. V-A ei käy sortamaan kenenkään vakaumusta, eikä sorru edellisen viestin kaltaiseen tölvimiseen. Jokaisella on vapaus ajatella asioista niin kuin haluaa.

    Käykää seuroissa, minäkin käyn joskus.

    Äänestä

  • pipsa kirjoitti:

    Vapaa-ajattelija ei kirjoituksessaan solvaa ketään ja tajuaa sen että jokainen tekee elämässää omia valintoja.
    Sinun kirjoituksesi taas herättää monta kysymystä. Jos kuulut lestaadiolaisiin,ihmettelen kirjoitustasi.. Etpä kovin onnelliselta ja tasapainoiselta vaikuta..

    Vapaa-ajattelijakaan ei nyt tässä tapauksessa solvannut ketään, totta. Mutta se mitä tahdoin ainoastaan sanoa, ei ole lainkaan olemassa vapaa-ajattelijaa.

    Ihminen ei ole koskaan mikään vapaa-ajattelija, vaan niin "nahkaansa" sidoksissa kun ikinä voi olla. Puukin seisoo tai kaatuu juuriensa päällä/ päältä.

    Kaikkein eniten sidoksissa on juuri nimellä vapaa-ajattelija esiintyvä, koska hän ei tunne eikä tiedosta sitä, miten sidoksissa hän onkaan. Miten sairaasti hän pyrkii hallitsemaan elämäänsä. Elämää, jota hän ei lainkaan hallitse.

    Yhtään mitään ja ketään solvaamatta, tämä oli lyhyesti se, mitä tarkoitan, enkä tuumaakaan peräänny.

    Niin paljon olen elämää itse nähnyt ja ihmiselämän asiantuntijoita kuunnellut.

    Äänestä

  • Juuso kirjoitti:

    Minäkin olen vapaa-ajattelija ja entinen vL. En koe kuitenkaan asoita noin. V-A ei käy sortamaan kenenkään vakaumusta, eikä sorru edellisen viestin kaltaiseen tölvimiseen. Jokaisella on vapaus ajatella asioista niin kuin haluaa.

    Käykää seuroissa, minäkin käyn joskus.

    Meinaan sen tueksi että olet vapaa-ajattelija.

    Vakaumus on eri asia. Vakaumukseensa jokaisella on oikeus. Minä uskon Jumalaan kaikkivaltiaaseen.
    Sitä todistusta minulta myös päivittäin kysytään.

    Sinä puolestaan esiinnyt vapaa-ajattelijana. Eikö se pitäisi jotenkin todistaa, koska itse uskot siihen.

    Etkö siis pysty millään todistamaan olevasi vapaa-ajattelija?

    ET pysty! Sinä olet ajattelija, mutta et suinkaan vapaa sellainen.

    Sinulla on oikeus ajatella asioista mitä sinä haluat ja voit, ja minulla on oikeus asettaa ajatuksesi myös kyseenalaiseksi.

    Vai haluatko sinä olla vapaa, mutta siitä huolimatta kuitenkin sitoa minut sinun uskoosi?

    Minä luotan yksin Jumalan sanaan ja olen lähetetty kertomaan Jumalan sanasta myös sinulle. Se on minun tehtäväni, Herraltani annettu.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Tuntuu teikäläiselläkin olevan pakkomielle tuputtaa mielipidettäsi muille.

    Ihminen voi olla vapaa-ajattelija, vaikka ei olekkaan vapaa, sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä olemme sitoutuneet erilaisiin velvotteisiin yhteiskuntaa kohtaan, et sinäkään ole vapaa.
    Herra on antanut sinulle myös vallan antaa synnit anteeksi, omien kirjoitustesi mukaan. Mistä sinä tiedät, että Herra on valtuutanut sinut näihin tehtäviin, vai oletko vain itse alkanut uskoa, että näin on, jos minä antaisin syntini anteeksiannon sinun kaltaisesi itsensäylentäjän käsiin, olisi edessäni katettu tie helvettiin.
    Sinä olisit ollut hyvä anekaupan rahakirstun vartija, kun kolikko kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa.
    Laskeuduhan Nuin sieltä ylimielisen yli-ihmisen
    tasolta tänne normaalien kuolevaisten joukkoon, niin joku voisi hengentuotteitaisi myös arvostaa.

    Äänestä

  • Vapaa muurari kirjoitti:

    Tuntuu teikäläiselläkin olevan pakkomielle tuputtaa mielipidettäsi muille.

    Mielipiteitäni en tuputa.

    Äänestä

  • spurgu kirjoitti:

    Ihminen voi olla vapaa-ajattelija, vaikka ei olekkaan vapaa, sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä olemme sitoutuneet erilaisiin velvotteisiin yhteiskuntaa kohtaan, et sinäkään ole vapaa.
    Herra on antanut sinulle myös vallan antaa synnit anteeksi, omien kirjoitustesi mukaan. Mistä sinä tiedät, että Herra on valtuutanut sinut näihin tehtäviin, vai oletko vain itse alkanut uskoa, että näin on, jos minä antaisin syntini anteeksiannon sinun kaltaisesi itsensäylentäjän käsiin, olisi edessäni katettu tie helvettiin.
    Sinä olisit ollut hyvä anekaupan rahakirstun vartija, kun kolikko kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa.
    Laskeuduhan Nuin sieltä ylimielisen yli-ihmisen
    tasolta tänne normaalien kuolevaisten joukkoon, niin joku voisi hengentuotteitaisi myös arvostaa.

    Hengen tuotteita kylläkin. Jumala on Henki.

    Vapaa-ajattelia on yhteiskuntavelvollinen siinä kun minäkin, minä puhunkin vallan toisenlaisista
    siteistä, joilla ihminen on sidottu omaan sukuunsa ja omaan itseensä, persoonaansa ja identiteettiinsä, siis "nahkoihinsa".

    Jumalankieltäjän taustalta löytyy kova ja rakkaudeton elämän kokemus. Eälämän, joka ei kanna eikä rakasta. Elämän johon ei voi luottaa varauksetta. Siksi elämän langat on oltava omassa hallinnassa. (Muka). Taustalta löytyy kova, hylkäämätön ja välinpitämätön isä esimerkiksi. Poloisen kuva Jumalasta on siinä. Hylätyn ihmisen. Itke ihminen itseäsi, jos osaat.

    Sinunkin silmäsi hohtivat kerran Jumalan kirkkautta, kun eka kerran parkaisit tähän maailmaan, olit silloin Jumalan rakas pieni lapsi. -Mitä sen jälkeen tapahtui?-

    Mikä vei sinulta lapseuden, mikä vei luottamuksen ja mikä vei sinulta uskon Isään Kaikkivaltiaaseen, joka sinut loi?

    Saatana ei sinua rakasta, eikä tämä maailma. Ne käyttävät sinua hyväkseen niin kauan kun suinkin voivat, ja kantavat kuoppaan lopulta. Sekö oli elämäsi perimmäinen tarkoituskin? Mieti ihminen sitä!!!

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Vapaa-ajattelijakaan ei nyt tässä tapauksessa solvannut ketään, totta. Mutta se mitä tahdoin ainoastaan sanoa, ei ole lainkaan olemassa vapaa-ajattelijaa.

    Ihminen ei ole koskaan mikään vapaa-ajattelija, vaan niin "nahkaansa" sidoksissa kun ikinä voi olla. Puukin seisoo tai kaatuu juuriensa päällä/ päältä.

    Kaikkein eniten sidoksissa on juuri nimellä vapaa-ajattelija esiintyvä, koska hän ei tunne eikä tiedosta sitä, miten sidoksissa hän onkaan. Miten sairaasti hän pyrkii hallitsemaan elämäänsä. Elämää, jota hän ei lainkaan hallitse.

    Yhtään mitään ja ketään solvaamatta, tämä oli lyhyesti se, mitä tarkoitan, enkä tuumaakaan peräänny.

    Niin paljon olen elämää itse nähnyt ja ihmiselämän asiantuntijoita kuunnellut.

    vl näkymätön kontrolli ja kaikkien pitäisi olla samasta puusta veistettyjä.
    Mikäli on tarpeeksi monessa kriisissä itsensä kanssa taistellut ja jotain ehkäpä oppinutkin
    ymmärtää silloin myöskin toisten tunteet ja ettei
    voi hallita toista mitenkään. Ainut tapa on silloin vain ymmärtää toista.Siksi ymmärrän vapaa-ajattelijaa.Mitä väliä kuka olet kunhan annat olla kuka olen ja sillä siisti.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Hengen tuotteita kylläkin. Jumala on Henki.

    Vapaa-ajattelia on yhteiskuntavelvollinen siinä kun minäkin, minä puhunkin vallan toisenlaisista
    siteistä, joilla ihminen on sidottu omaan sukuunsa ja omaan itseensä, persoonaansa ja identiteettiinsä, siis "nahkoihinsa".

    Jumalankieltäjän taustalta löytyy kova ja rakkaudeton elämän kokemus. Eälämän, joka ei kanna eikä rakasta. Elämän johon ei voi luottaa varauksetta. Siksi elämän langat on oltava omassa hallinnassa. (Muka). Taustalta löytyy kova, hylkäämätön ja välinpitämätön isä esimerkiksi. Poloisen kuva Jumalasta on siinä. Hylätyn ihmisen. Itke ihminen itseäsi, jos osaat.

    Sinunkin silmäsi hohtivat kerran Jumalan kirkkautta, kun eka kerran parkaisit tähän maailmaan, olit silloin Jumalan rakas pieni lapsi. -Mitä sen jälkeen tapahtui?-

    Mikä vei sinulta lapseuden, mikä vei luottamuksen ja mikä vei sinulta uskon Isään Kaikkivaltiaaseen, joka sinut loi?

    Saatana ei sinua rakasta, eikä tämä maailma. Ne käyttävät sinua hyväkseen niin kauan kun suinkin voivat, ja kantavat kuoppaan lopulta. Sekö oli elämäsi perimmäinen tarkoituskin? Mieti ihminen sitä!!!

    Väitinkö minä, että en usko Jumalaan, kyllä minä uskon, ja uskon vahvasti, minä en vain usko teihin helluntalaisiin, sillä teidän joukoissanne
    on liian paljon Jumalalta "valttuudet saaneita helppoheikkejä" antamassa ihmisille katteettomia lupauksia, peloittelemalla heitä helvetin tulilla ja antamassa taivaspaikkoja, sinä ja yleensä kaikki lahkolaiset, missä pomomiehet väittävät olevansa Jumalan valtuuttamia,olette etääntyneet, todellisesta Raamatun sanasta, kuin yö päivästä.

    Äänestä

  • niinpä!

    Voihan sen noinkin ajatella jos haluaa. Minusta ei ole mitään ristiriitaista siinä, että kehotan ihmisiä menemään seuroihinjos heitä asia kiinnostaa, vaikka olen itse luopunut. Ja minä en tarkoittanut, että mene katso ja kauhistu. Vaan mene, kuuntele ja kysele, ehkä sinä silloin löydät sen mitä elämääsi haet. Minä olen jo löytänyt, vaikka en eläkkään kuten "pylväspyhimyksesi". Ei, kyllä minä tiedän puutteeni ja paheeni, mutta minä olen onnellinen. Sana vapaa-ajattelija oli ehkä väärin valittu, jos sinä sen noin ymmärsit. Mutta luulen, että valtaosa lukijoista ymmärtää sanan merkityksen. Kaikkea hyvää sinulle! Olen onnellinen, minä ainakin olen :))

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Meinaan sen tueksi että olet vapaa-ajattelija.

    Vakaumus on eri asia. Vakaumukseensa jokaisella on oikeus. Minä uskon Jumalaan kaikkivaltiaaseen.
    Sitä todistusta minulta myös päivittäin kysytään.

    Sinä puolestaan esiinnyt vapaa-ajattelijana. Eikö se pitäisi jotenkin todistaa, koska itse uskot siihen.

    Etkö siis pysty millään todistamaan olevasi vapaa-ajattelija?

    ET pysty! Sinä olet ajattelija, mutta et suinkaan vapaa sellainen.

    Sinulla on oikeus ajatella asioista mitä sinä haluat ja voit, ja minulla on oikeus asettaa ajatuksesi myös kyseenalaiseksi.

    Vai haluatko sinä olla vapaa, mutta siitä huolimatta kuitenkin sitoa minut sinun uskoosi?

    Minä luotan yksin Jumalan sanaan ja olen lähetetty kertomaan Jumalan sanasta myös sinulle. Se on minun tehtäväni, Herraltani annettu.

    Kyllä, kyllä sinulla on oikeus kysyä mihin vapaa-ajattelumme perustuu. En vain ymmärrä mikä velvollisuus minulla olisi siihen vastata, en minäkään kysy uskosi perustusta. Minulle riittää, että tunnet olevasi oikealla tiellä ja että olet sen vuoksi onnellinen. en minä tarvitse tietää miksi, koska minäkin olen onnellinen omalla tavallani. tiedän, ettet sinä voi hyväksyä sitä, mutta siitä huolimatta minä olen onnellinen juuri nyt.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Vapaa-ajattelijakaan ei nyt tässä tapauksessa solvannut ketään, totta. Mutta se mitä tahdoin ainoastaan sanoa, ei ole lainkaan olemassa vapaa-ajattelijaa.

    Ihminen ei ole koskaan mikään vapaa-ajattelija, vaan niin "nahkaansa" sidoksissa kun ikinä voi olla. Puukin seisoo tai kaatuu juuriensa päällä/ päältä.

    Kaikkein eniten sidoksissa on juuri nimellä vapaa-ajattelija esiintyvä, koska hän ei tunne eikä tiedosta sitä, miten sidoksissa hän onkaan. Miten sairaasti hän pyrkii hallitsemaan elämäänsä. Elämää, jota hän ei lainkaan hallitse.

    Yhtään mitään ja ketään solvaamatta, tämä oli lyhyesti se, mitä tarkoitan, enkä tuumaakaan peräänny.

    Niin paljon olen elämää itse nähnyt ja ihmiselämän asiantuntijoita kuunnellut.

    Minä en nuin yritä sairaasti hallita elämääni niin kuin kirjoituksessa kuvailit v-a sidonnaisuutta. Ei, en minä sitä hallitse aivan kuin et sinäkään omaasi. On lukemattomia tietoisia ja tiedostamattomia asioita maailmassa, jotka vaikuttavat elämäämme. Minä en niitä hallitse, enkä sairaasti yritäkään. Minä vain teen omalta osaltani parhaani (enkä pidä itseäni pyhimyksenä, niin kuin jo´ku varmaa nyt ajattelee), sen mihin pystyn. Niinhän sinäkin teet, loppu menee niin kuin menee. Osa niin kuin haluamme, osa tuottaa meille pettymyksiä. Mutta eikä ole tärkeintä, että me tiedämme mitä ME TEEMME?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tähdenlento kirjoitti:

Uskomatonta kuinka paljon ihmiset esittävät tällä palstalla mitä ihmeellisimpiä kysymyksiä ja saavat niihin vastauksia,joita eivät voi ymmärtää. Itse kuuluin reilu parikymmentä vuotta vl:n, nyt olen muutaman vuoden ollut vapaa-ajattelija. Menkää hyvät ihmiset seuroihin, katselkaa, kyselkää, ihmetelkää, ajatelkaa....ja tehkää omat johtopäätöksenne kaiken näkemänne ja kuulemanne perusteella. Oli se sitten suuntaan tai toiseen, tiedätte mitä teette.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu