Kävipä tässä eräänä päivänä seuraavanlainen tarina:
Autostani oli yön aikana ja hälyyttimistä piittamatta rikottu ikkuna ja viety CD hankain. No ei mitään, rikosilmoitus tekemään ja vakuutusyhtiön kanssa asiaa selvittämään. Auto vietiin oivaan merkkikorjaamoon(chevrolet). Jossa allekirjoittanut odotti ensin 25min saadakseen palvelua. Vihdoin sitä palvelua sitten saatiinkin. Huoltoneuvoja ilmoitti topakasti: "Ei mulla ole aikoja!". No pienen keskustelun jälkeen sitä aikaa sitten järjestyikin. Mutta sitten todettiin eleettömästi: "Ei meillä ole lasia siihen autoon". Tämä tosin 15minuutin selvittämisen jälkeen. Lasi tilattiin Ruotsista ja sen tuloon meni 5 päivää?! Mitähän kautta se ajettiin? Laivoja tulee käsittääkseni joka päivä Ruotsista. Noniin, lasi saatiin paikalleen mutta ei huomattu oikoa ja maalata oven ja ikkunan välistä yläkulmaa. Se oli tosin viekkaasti yritetty peittää oven tiivisteellä, joka tosin sekin oli päin per..että asennetttu. Mankkavaras oli parka loukannut ja vuotanut verta penkille ja hansikaslokeron kanteen. Sitä oli kuulemma yritetty puhdistaa siinä onnistumatta. Ei kuulemma METROAUTON aineilla ole mahdollista puhdistaa, vaan nahkaverhoilu tulisi uusia?! Pomminvarma asia on ettei penkkejä edes ollut yritetty puhdistaa, koska pyyhkäistessä sormeen jäi verta. Allekirjoittanut yritti sitkeästi puhdistaa penkkiä omalla tavallaan.. Ja katsos kummaa, veri lähti kahdella pyyhkäisyllä käyttäen SHELLISTÄ pesun kaupan päälle saatua kojetaulun puhdistusliinaa!!
Älkää hyvät ihmiset vaan viekö autojanne kyseiseen paikkaan korjattavaksi tai huoltoon. Metroauton ammattitaidottomuudella ei näytä oleva rajaa.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Tälläinen palaute pitää antaa suoraan kyseisen liikkeen korjaamoesimiehelle tai hänen esimiehilleen. Toisella palstalla tämä kommentti hyllytettiin, koska mainitulla liikkeellä ei varmaankaan ole mahdollisuutta antaa vastinetta.
Voin kertoa että palutetta on annettu, mutta henkilökunta vain nakkelee niskojaan.
Se on yllättävän yleistä tänä päivänä huolloissa ja surullista. Kaveri osti uudehkon ja tosi siistin pakun ja teetätti siinä perushuollon merkkiliikkeen huollossa. Auto oli huollon jälkeen sisältä rasvassa ja kurassa (huoltomiehen haalareista) ja homma meni liikkeen johtoon saakka (kaveri on tiukka mies!) mutta lopulta auto on siinä kunnossa kuin ostohetkellä.
Kysymys kuuluukin, missä on näiden liikkeiden merkki- ja ammattiylpeys?
Onko kohta niin, että kannattaa etsiä joku maaseudun pikkuhuolto, jos haluaa luotettavaa palvelua?
liikkeen huoltopuoli on usein varustettu hyvillä roikkalampuilla jotka on helppo sujauttaa kunnostettavan kohteen välittömään läheisyyteen luomaan VALOHOITOA.kaikki korjaukset pitäisi pystyä suorittamaan valkoiset silkkihansikkaat kädessä ja vielä niin ettei se rahvaan vanha paskaläjä sotke niitä.voi olla että autosi oli väärässä paikassa väärään aikaan ja todettuaan rosmon todella käyneen vakuutus yhtiö maksoi korjaamolle erityisen hyvät korvaukset.kun arvio on tehty työn voi tehdä vaikka silmät kiinni,rahat ainakin tulee tilille?
Tartuin tähän "kynään" kun jotenkin tuntui tutulta tuo kyseisen liikkeen toiminta. En ole käyttänyt niitä palveluja sitten vuoden -91. Eikö ne vieläkään ole oppineet mitään vai nauttiiko ne siitä kun niille oikein v******ee väärin tehdyistä töistä. Huoltoliikehän voi valita kuinka hommat tehdään ja minkälaista henkilökuntaa siellä pidetään. Onneksi tarvittaessa voi kääntyä muiden liikkeiden puoleen.
kuin palautteen antaminen työn suorittajalle on myös palautteen antaminen työn maksajalle, eli vakuutusyhtiölle. Sieltä kautta vaikuttaminen on varmasti tehokkaampaa .
Pitää myös muistaa että yritys ei ole halukas
maksaman palkkaa muusta kuin nopeasti ja
"tehokkaasti tehdystä" työstä. Eikä yrityksen
voiton tavoittelun ja asiakastytyväisyyden kanssa
ole mitään tekemistä keskenään. Kyllä siinä
asentaja kyrpiintyy kun ei voi tehdä niin hyvin
kun osaisi ja se näkyy suoraan asiakkaale.
kai asentaja kyrpiintyy.joo se asennus juttu oli vähän ohi heitto.työnantaja kantaa vastuun ja asiakaspalvelun tyyppi ottaa paskaa käteen.mutta tämänlainen mielikuva kuin minulla oli syntyy juuri siinä vaiheessa kun asiakas palvelun hemmo kuunneltuaan valitukseni syyttää siitä korjaajaa ja sanoo vievänsä reklamaationi asentajalle?näinhän se homma etenee,delegoidaan kaikki huonot uutiset eteenpäin jos vaikka joku muu hoitaisi ne?
Kyllä metrossa on palvelua ja taas ei ole...
Siellä on miehiä jotka ei pienestä (eikä isommastakaan) hätkähtele....
muistan kun minulla tuliterä chevy hiukan temppuili,ja soitin korjaamolle jotta voisivatko tutkia mistä johtuu,mitään kauheaa kiirettä ei ole.
korjaamopäällikkö sanoi jotta se (siis vika) kuuluu siihen hintaan......... Silloin tuumasin jotta vika on korjattava NIIN PIAN KUIN MAHDOLLISTA ! ! !
On tuttua tarinaa siksen käytä edes varaosissa Metro-Autoa haen vaikka Virosta osia mutten Metrosta mitään.
Ei riitä tila eikä muiden aika lukea mun kokemuksia Metro-Autosta.
On ihme että tollainen pulju saa vielä edelleenkin jatkaa joku muu firma olisi jo konkurssissa.
Toiminta on näköjään samanlaista kuin 90-luvun alussa, minkä jälkeen en ole auto Metro-Autoon vienyt. Silloin tulot tulivat pääosin leasing-autoista, eikä niitä kiinnostanut tuleeko auto kuntoon vai ei.
Ihmettelenpähän vaan että miten kyseisessä liikkeessä riittää enää asiakkaita kun on niin monelta kuullut negatiivisia kokemuksia sieltä.
Ei riittäisi sivu eikä kaksi kyseisen firman töppäysten kertomiseen.
On se kumma, että liike, joka myy Chevyä, suhtautuu myymäänsä autoon kuin jäteläjään silloin kun tarvittaisiin huoltoa, korjauksia tai edes jotain neuvoja. Myös palvelu on ollut ala-arvoista, ylimielistä ja ilmeisesti taidottomuuden vuoksi välttelevää. Herrat eivät todennäköisesti tunne edustamaansa merkkiä.
Meillä on tällä hetkellä pieni ongelma vanin kanssa eli tarvittaisiin osia, mutta Metro-auto on kyllä viimeinen, mistä tarvikkeita haetaan. Päänuppi pamahtaa, jos sinne taas pitää mennä.
Ps. palautetta ollaan annettu kyseiseen firmaan paljon, mut enää ei jaksa...kertakaikkiaan.
vakuutusyhtiöt on kellottanut korjausajat niin minimiin että peltisepät ei tee mitään muuta kuin sen mitä yhtiö maksaa.esim.ovenlasin vaihto n.2tuntia jos ovessa olevasta klommosta ei ole mainintaa eli ei ole annettu aikoja sitä ei myöskään korjata?!