Tänään postissa kolahtaneesta H20Ulusta juolahti mieleeni, että onkohan tavallisella kansalaisella mitään mahdollisuutta päästä Puolivälinkankaan tai Maikkulan vesitorneihin esim. kuvaamaan ympäröivää maisemaa?
Vesitorni
Nimimerkitön
91438
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Joskus kauan kauan sitten Puolivälinkankaan torniin pääsi nimellistä maksua vastaan hissillä tai portaita pitkin. Myöhemmin (muistaakseni) ketään ei enää päästetty sinne ilman kaveria (haluttiin kai pitää ilman narua hyppelevät poissa). Ei se ole kuitenkaan enää vuosiin ollut avoinna yleisölle. Tähtikaukoputkikin on purettu tietääkseni (valosaasteen vuoksi). Ehkä valokuvaaja voisi jotenkin saada jostain luvankin päästä sinne?
Puokkarin vesitorniin pääsee ilmaiseksi ainakin Oulu- päivien aikaan. Kävin itse viime vuonna, enkä ollut ainoa (porukkaa oli kuin pipoa). Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt n~ 20 vuotta.
Hmm, koska nämä Oulupäivät ovat? (Anteeksi, en ole asunut täällä puolitoista vuotta, enkä tiedä vielä "aivan kaikesta").
Olisikohan muita näköalapaikkoja täällä, mihin yleisölläkin on asiaa?
Tietomaan torniin pääsee kyllä pällistelemään, mutta ei ihan ilmaiseksi.
Todellakin, enpä tullut edes ajatelleeksi. Pitää käydä siellä joskus, kun en koskaan ole käynyt. Eipä olisi pitkä kävelymatkakaan.
Oulu-päivää vietetään 8.4.
Eihän Oulussa ole maisemia!
Minusta on. Olkoonkin aavistuksen verran urbaanit. Tietysti Kainuussa olisi hienon mäkistä puhumattakaan Lapista, joten siihen verrattuna... No.
Käyppä kattoon www.paskakaupunni.com, siellä näet kuinka kaunis oulukin voi jossain tapauksessa olla...