Teräsapina pakenee lapsuuden metsästä ja kaltereiden välistä

Teräsapina kirjoitti:

Teräsapina siemaisi storochin pihkatervan terävöittämää ilmaa keuhkoihinsa hitaasti ja täsmällisesti kuin meditoija tai pasuuna; musiikin ja mielentyyneyden välillä vallitsee aivan oma harmoninen yhteytensä, subliimi resonanssi, eikä vaskipuhaltimen imitointi ollut lainkaan huono taktinen oivallus ennen tuiman taiston alkua. Teräsapinan henkinen vahvuus, tuo teräksen ja viekkauden koruton ristisalpa, ilmeni juuri tällaisina eleettöminä siirtoina, jotka olivat vitaalisen ilon inspiroimia, hetki hetkeltä improvisoituja ja silti samalla synkän päättelyn teräshelmiä kuin konsanaan sotisopaan puetulla suurshakkimestarilla.

Vaikka Teräsapina ei ehtinyt näitä itseymmärryksen tyyliteltyjä muotoja peilin edessä itselleen enää esittääkään, niissä oli taas yksi uskonvahvistus kaikille epäilijälle; totisesti tässä seisoi uljasryhtisenä nuori Teräsapina, ensimmäinen lajiaan sitten Teräsapina Nahkiaisen! Teräsapina Nahkiainen ei tietenkään ollut mikään kaksinen vertailukohde. Tämä harjastukkainen, poikkeuksellisen lyhytjalkainen Teräsapina ehti hankkia pitkän "valtakautensa" aikana (kyseenalaista) mainetta lähinnä Turlocin tasankojen kauniiden tyttärien naurattajana, aina kun vain ehti rasvasircumin (paikallinen metsäsika) mässäilyltä ja runkkelioluen (Tasankokuninkaiden hovipanimoiden erikoisolut, joka tehtiin paikallisista viljalajikkeesta, runkkelista) ryystämiseltä.

Teräsapina Nahkianen oli ollut suuri pettymys kaikille asianosaisille -niin kansalle kuin valtaapitäneille, ja se oli yleisesti tunnustettu asiantila lukuisissa Kreepoliisojen vuosikirjoissa; Teräsapina Nahkiaista koskevat merkinnät olivat lyhyitä, koruttomia ja itseään toistavia -- yhtenä päivänä: "Joi kaksi hyllymetriä runkkelia Tobiaksen majatalossa; söi puolitoista metriä rasvasircumivarrasta valkosipulikermaperunoilla Kuninkaaan kassaan. Häipyi sitten kammariin kahden räikeästi maalatun tasankotyttären kanssa. Ei merkittäviä mainetekoja.", ja toisena: "Hävisi erän toisensa jälkeen patalaiscumissa (paikallisen rahvaan suosima korttipeli, jossa kortteja pidetään piilossa takamuksen alla ja keskitytään samalla ottamaan isolla lekalla)kantapöydän Morsuunikoirarupusakille ja ryyppäsi samalla surutta runkkelia kolme tynnyriä plus viisi pulloa vormulia (väkevä ja makea viini paikallisesta marjalajikkesta). Hävittyään loputkin Teeriraivion kaukomatkakomitean kassavarat häipyi Tunkki-Jussin baarista kahden räikeästi maalatun tasankotyttären kannattelemana tuntemattomaan olinpaikkaan. Ei merkittäviä mainetekoja.(Odotus jatkukoon.)" jne. jne.

Teräsapina Nahkianen ei koskaan lunastanut noita odotuksia, jotka hän oli viisaasti lykännyt hamaan tulevaisuuteen - aina oli jotain kiireellisempää ja käytännöllisempää tekemistä, pakottavia syitä ja esteitä, jotka tekivät mahdottomaksi Teräsapinavaltikan etsimisen; nenä oli tukossa toista vuotta, tasankotyttärien tanssiaiskausi oli juuri parhaimmillaan, hetkellinen heikotus vaivasi suuntavaistoa, huimaus päässä ja särky selässä, runkkelifestivaalit Tunkki-jussin baarissa, yksinkertainen levontarve, yleinen talkootoiminta runkkelipanimossa --- selityksiä riitti ja ne oli aina ovelasti paketoitu lupausten pumpuliin ("Mutta näyttäää siltä, että tuuli on kääntymässä...", "Olen jo tuntevinani Teräsapinavaltikan vihlonnan hampaissani, se on hyvä merkki...", "Seuraava vuosi tulee olemaan ratkaisujen aikaa...", "Nenäni on aukeamassa kevään tuoksuille..." jne. jne.) niissä loputtomissa selonteoissa, jotka antoivat imartelevan kuvan Teräsapina Nahkiaisen viime aikaisista toimista ja lähitulevaisuuden mahdollisuuksista - ja näin perustelivat lisärahoitkusen tarpeen erinäisille kuninkaille, komiteoille ja kansankokouksille - kaikille, joilta nyt saattoi herua taas kerran seuraavan vuoden "Teräsapina-apuraha", kuten Teräsapinan isännättömiä käteisvaroja alettiin vuosien varrella kansan keskuudessa pilkallisesti kutsua. Lopulta tuon kansan ja noiden rahamiesten mitta alkoi täyttyä ("teräsapinan lupaus" oli vakiintunut glunttiin pitkitetyn huijauksen puhekieliseksi synonyymiksi) ja Teräsapina tajusi luoton olevan lopuillaan.

Teräsapina Nahkiainen oli tällä välin löytänyt elämälleen uuden suunnan Mericurrin satamaravintoloista ja pitkälti korvannut ylen raskaat rasvasircum-ateriansa nahkiaiskeitolla ja nahkiaismuhennoksella; runkkelista hän ei toki ollut luopunut, päinvastoin, hänen päiväkulutuksensa oli jo täyspäiväjuopun luokkaa kun hän lopulta pestautui laivapojaksi Suurmeren matkaaja-alukseen (vastuualueenaan ruuman runkkelivaraston hoito ja nahkiaisten nuottakalastus), sanoi lyhyet hyvästit Toilachan niemelle ("Siinä teidän Teräsapinanne!" (lausetta saatteli vihainen sylkäisy satamalaiturille)) ja purjehti Gilrochin kivipylväiden taakse koskaan palaamatta. Siitä oli nyt jo viisitoista Kuurameren kiertoa, ja yleinen hämmennys asoiden epäjärjestyksestä oli vallannut Toilachan Kansainkokouksen. Tasankokuninkaat ja kaikki kansat ja heimot - lukuunottmatta Morsuunikoiria (joita ei mikään voinut hetkauttaa jos vain päiväruoka tuli ajallaan); Sancairistit olivat hämmennyksen ohella hilpeän huvittuneita Teräsapina Nahkiaisen nolon lopun saaneesta karriääristä, se oli tallennettu useaan Sancairistien iltalukemistoon kuin myös Suurkuninkaiden kirjan moneen vuosikertaan, taloushallinnolliseen osioon: "Älä anna rahaa apinalle, rahat jätä kuninkaalle."

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä