Olen ev.luterilainen ja olen ajatellut/suunnitellut että tekisikö parannuksen ja siirtyisi lestadiolaiseksi.Olen kuunnellut seuroja radiosta ja tutustunut lestadiolaisiin mutta seuroissa paikan päällä en vielä ole käynyt.On tullut yksi ihmeellinen asia mieleen joka kyllä pistää vakavaksi minutkin.Minua ihmetyttää tämän päivän seurapuheissa ainakin se valtata jumalan anteeksi antamisen korostaminen en tiedä sitten onko se aina liittynyt lestadiolaisuuteen.Jotenkin tulee sellainen olo että onko lestadiolaiset niin hirveen syntisiä ja pahoja että pitää valtavasti antaa asioita anteeksi että tulee varmasti seurojen jälkeen taas hyvä ja turvallinen mieli oli sitten tehnyt mitä tahansa.Mitä itse asiasta ajattelette?Sinänsä hyvähän se on että saa asiat anteeksi mutta pitääkö sitä niin valtavasti korostaa eikö jumalan mielestä täällä olisi tarkoitus kuitenkin elää niin että ei tarvitsisi asioita jatkuvasti anteeksi pyytää.Tämä on asia joka pistää minut ainakin syvästi miettimään,harkitsemaan ja ihmettelemään.Kertokaa mitä te itse asiasta olette mieltä?Oletko te niin pahoja ja syntisiä että anteeksi antaminen täytyy olla seurapuheitten ykkös asia vai olenko minä väärässä?
Ihmetyttää??
Tapio25
12952
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
12. Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen, ja terävämpi kuin joku kaksiteräinen miekka, ja tunkee lävitse, siihenasti kuin se sielun ja hengen eroittaa, ja jäsenet ja ytimet, ja on ajatusten ja sydämen aivoitusten tuomari,
13. Ja ei ole yhtään luontokappaletta hänen edessänsä näkymättä, mutta kaikki ovat paljaat ja julki hänen silmäinsä edessä, josta me puhumme.
14. Että siis meillä suuri ylimmäinen Pappi on, Jesus Jumalan Poika. joka taivaisiin mennyt on, niin pysykäämme siinä tunnustuksessa;
15. Sillä ei meillä ole se ylimmäinen pappi, joka ei taida meidän heikkouttamme armahtaa, vaan se, joka kaikissa kiusattu on, niin kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
16. Sentähden käykäämme edes uskalluksella armoistuimen tykö, että me laupiuden saisimme ja löytäisimme silloin armon, kuin me apua tarvitsemme.
asiallisesti asiaan suhtautuva ihminen.
Aluksi sanon sen verran vain, että tuonkaltainen vilpitön kysely voi olla niin siunaukseksi jota et vielä tässä vaiheessa voi arvatakkaan.
Odotellanpa vastauksia!
...koki tämän ongelmaksi, sillä hän kirjoitti että tässä kristillisyydessä on opittu tuntemaan enemmän perkeleen luontoa kuin Jumalan luontoa.
Nykyisinkin eri saarnaajien välillä on eroja siinä, paljonko saarnataan synneistä ja mistä synneistä.
Hajaannusten aikaan löytyi uudestiheränneitten pohjatonta synnintuntovaatimusta vastaan ohje esikoislestadiolaisuudessa, että se rittää kun tuntee syntinsä. Niitä ei siis tarvi tuntea ylisyvästi.
Vl-oppi ja Rauhan Sana-oppi eroaa tässä myös esikoislestadiolaisuudesta. He waativat että ensin pitää tunnustaa, sitten vasta saarnataan synnit anteeksi. Näin ei opeteta esikoislestadiolaisuudessa, vaan katuvalle saarnatan heti anteeksi synnit Jeesuksen nimessä ja veressä. Näin estyy se, ettei ripistä tule teko ja tekojen oppi.
Vanhoillislestadiolaisuudessa ei vaadita synti synniltä tunnustamista, tai edes ylipäänsä syntien tunnustamista. Synninpäästön saa, kun sen haluaa omalle kohdalleen uskoa. Rippi (eli syntien tunnustaminen), joka voi olla yksityinen tai julkinen (harvemmin) on lahja, jolla saa kuormia pois, ei pakko.
Mitä sitten rippi on sitä sopii jokaisen miettiä ? Rippi ei ensinnäkään vanhurskauta ketään, rippi on enemmänkin omantunnon rauhoittamiseksi, lohduttaa levotonta syntistä. Joillakin L-liikkeen suunnissa on harhakäsitys että pitää tunnustaa synnit ennen kuin voi uskoa, mutta rippi/synnin tunnustus on uskosta vuotava hedelmä. tälläinen on käännetty armonjärjestys, omanvanhurskaden oppia.
Esikoisuudessa on kyllä ymmärretty että ensin on usko, tämä usko on käsivarsi jolla armon voi vastaan ottaa. Uskominen ja armo ovat kaikki Jumalan suuren laupeuden työtä langenneelle ihmisraukalle.
Ilman tätä Jumalan laupeutta olisimme auttamattomasti kadotuksen lapsia. Esikoisuudessa ei ole mitään pakko rippiä käytössä, että sitten saa vasta uskoa kun on puhunut syntinsä.
Tulee joskus tuossa yhteydessä seuroissa.
Hebrealaisille 12
1. Sentähden myös me, että meillä on näin suuri todistusten joukko meidän ympärillämme, niin pankaamme pois kaikki kuorma ja synti, joka aina meihin tarttuu ja hitaaksi tekee, ja juoskaamme kärsivällisyyden kautta siinä kilvoituksessa, joka meidän eteemme pantu on,
2. Ja katsokaamme uskon alkajan ja päättäjän Jesuksen päälle, joka, vaikka hän olis kyllä taitanut iloita, kärsi ristiä, ei totellut pilkkaa, ja nyt istuu oikialla kädellä Jumalan istuimella.
3. Niin muistakaat häntä, joka senkaltaisen vastahakoisuuden on syntisiltä itse vastaansa kärsinyt, ettette väsy teidän mielessänne ja lakkaa.
--
Koska synti eroittaa Jumalasta pitää synti laittaa pois. Lutherkin sanoo, että oikea parannus jatkuu elämän loppuun asti.
Ettei usko väsyisi.
Ollaan varmaan niin pahoja. Eikö se näy jo täälllä palstalla syyttelyistä jo muutenkin.
mua aina nyppii tuo teidän luther elvistelynne - ettehän edes usko mitä luther opettaa avioerosta ja ehtoollisestakaan
te olette lähempänä paavilaisia kuin luterilaisia
Mun tieni johti päinvastaiseen suuntaan- kiitos Herran! Olen lestadiolaissuvun kasvatti ja "kokemuksen rintaäänellä" sanoisin, että lestadiolaisuudessa on jääty pyörimään ristin ympärille sen sijaan että uskottaisiin Jeesuksen kertakaikkinen uhri ja lähdettäisiin armon varassa kasvamaan kohti Kristuksen täyteyttä ja palvelemaan. Sitä mitä suu puhuu, sydän on täynnä: jos sulle jatkuvasti puhutaan synnistä, olo onkin jatkuvasti syntinen ja huono. Ajatukset pyörii synneissä eikä usko siitä vahvistu. Sen sijaan enemmän puhetta Kristuksen tuomasta ilosta kaivattaisi.
"Ajatukset pyörii synneissä eikä usko siitä vahvistu. Sen sijaan enemmän puhetta Kristuksen tuomasta ilosta kaivattaisi."
muuta sanoa kuin AAMEN!
Ihmettelet miksi seuroissa puhutaan niin paljon synnistä ja anteeksiannosta. Vaikka me ollaan lestadiolaisia, ollaan kuitenkin ihmisiä. Tämä maailman aika on erittäin synnin turmelema ja meissä kaikissa oleva inhimillinen ihminen lankeaa syntiin samalla lailla kuin kuka tahansa muukin. On lohdullista kuulla seuroissa että voin silti olla uskovainen ja saada uskoa syntini anteeksi vaikka oma inhimillinen puoli lankeaa syntiin. Jumala armahtaa syntistä ihmistä. Haluan kuitenkin elää raamatun opin mukaan ja koittaa välttää syntiä. En halua tieten mennä sellaiseen paikkaan tai tehdä jotain sellaista jonka tiedän raamatun oppien vastaisiksi. Ihminen on kuitenkin ollut syntinen jo paratiisissa, ja se onkin suuri lahja että saa panna pois eli pyytää anteeksi omia vikoja ja heikkouksia joita elämässä aina kuitenkin tulee. Synnintunto katoaa ja ihminen voi kadottaa uskonsa jollei jaksa pyytää syntejä anteeksi ja puhua mieltä painavista asioista. Jeesuskin opetti meitä: pankaa pois se synti joka tarttuu ja matkan hitaaksi tekee. Loppujenlopuksi uskominen on yksinkertaista; uskoa armosta synnit anteeksi, ja sen jälkeen niitä ei raamatunkaan mukaan ole lupa muistella. Ne on upotettu armon mereen. Jotta jaksaisimme pysyä uskomassa, tarvitsemme saada "juoda armon lähteestä, jottei erämaa uuvuttaisi". Armon lähteellä tarkoitan anteeksiantoa ja erämaalla tätä maailmaa jossa elämme. Olen ajatellut sitä että kuinka moni vielä puhuu synnistä? Mikään ei ole ihmisten mielestä syntiä; pitää vaan hyväksyä erilaisuutena lähestulkoon kaikenlaista. Mutta raamattu ei opeta niin.
Mitä seuroja olet kuunnellut? Siis rauhanyhdistyksen vai mitä?