Yksinäisyys on minulle suuri ongelma,itseasiassa se aiheuttaa minulle joka päivä suunnatonta ahdistusta ja merkityksettömyyttä,tekisi mieli tappaa itsensä.Mutta en halua.Yksinäisyys on lähtöisin monen vuoden päästä, olen kauan sairastanut tätä.Olen tyypillinen sosiaallinen jännittäjä ja suhtaudun itseeni kielteisesti.Koen ihmiset uhkana.Mutta samalla haluaisin ystäviä itselleni.Onko samoja mietteitä kellään????Olen yrittänyt harrastaa vaikka mitä,mutta en ole harrastuksista ystäviä löytänyt.Viimeiset ihmissuhteet meni poikki tässä kesällä, kun tunsin että minua loukattiin syvästi.Nyt olen täysin yksin.Harrastuksiin en jaksa enää mennä. En usko sieltä löytyvän ystäviä.En käy töissä, joten minulla ei ole sitäkään tukiverkkoa ympärilläni.Perheeni harvoin on yhteydessä kannssani.Lisäksi kärsin masennuksesta ja itsetuhoajatuksista, ne varmaan liittyyvät yksinjäämisen tunteeseeni.Hyviä neuvoja?Piristävää kannustusta???
Yhä tyhjenevä tyhjyys
Elisa
81180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kuuleppas Elisa,
sanot että "Koen ihmiset uhkana.Mutta samalla haluaisin ystäviä itselleni"
Lisäksi toistat sanoja; "En usko... en halua.. en jaksa..."
Tyhjyys, merkityksettömyys, ahdistus. Siinä kolme adjektiivia joilla kerron tyhjentävästi oman, tähänastisen elämäni. Sinun elämääsi verrattuna suurin ero on ehkä vain se, että suurinta yksinäisyyttä olen tuntenut juuri muiden ihmisten keskuudessa ja ympäröimänä.Noina lukuisina yksinäisinä hetkinä olen kuitenkin ehtinyt elettyä elämääni niin monesti miettiä, että olen omaan yksinäisyyteeni kirjaimellisesti pysähtynyt. Nyt sinun tarinasi luettuasi tuli samantien mieleeni Tommy Hellstenin ajatus hänen kirjoittaessaan elämän paradokseista että;
"Ihminen itse asiassa juoksee pakoon juuri sitä mitä hän ajaa takaa. Hän tavoittelee rakastetuksi ja arvostetuksi tulemisen
kokemusta, mutta ei huomaa sen olevan koko ajan hänen selkänsä takana. Se on siellä missä on hänen todellinen olemuksensa,
hänen heikkoutensa, hänen inhimillisyytensä. Jos hän sallisi itsensä tulla kohdatuksi heikkona ja avuttomana, hän tavoittaisi
rakkauden eli sen, että hän on hyvä ja saa elää hyvää elämää. Näin hän siis saavuttaisi sen, mitä hän ajaa takaa, pelkästään
pysähtymällä eli ottamalla sen vastaan."
Nyt paljon asioita pohdiskelleena, toisten yksinäisten tarinoita lukeneena ja ehkä näistä hivenen viisastuneena olen tullut siihen tulokseen, että itse olen nyt omat heikkouteni kohdannut ja ne vähitellen itsessäni hyväksynyt. Nyt kun pikkuhiljaa kykenen elämään itseni kanssa sovussa, tuntuu että uskaltaisin kohdata nuo omat pikku heikkouteni myös jonkun toisen seurassa.
Hmm.. ymmärtääköhän kukaan tätä yhtään...
Noh mutta kuitenkin, totuus on että et sinä ole yksin. Kyllä meitä on paljon enemmän...
Kiitos että vastasit, jotain minä tosta ymmärsin
Oman heikkouden hyväksyminen,itsensä hyväkyminen on yhtä kuin hyväksyy toiset, eikä koe uhkaa...
Olen itse itseni pahin kriitikko ja minulla on ajatusvääristymiä.Sen takia itsetuhoisuus.Koen joskus jopa jonkun ihmisen katseen uhaksi,jonkun sanan vihamieliseksi, vaikka niin ei olisi tarkoitettu.Ajattelen itsestäni negatiivisesti siksi kai luulen etteivät muutkaan ajattele minusta muuta kuin pahaa.
Älä ole niin julma itsellesi.
Ethän itsekään nähdessäsi toisia ihmisiä aina ajattele heistä yhtään mitään saati sitä, että he olisivat huonoja tai hyviä, he ovat kaikki vain ihmisiä. Vaikutat siltä, kuin vaatisit itseltäsi täydellisyyttä, siis mahdottomuuksia. Me ihmiset olemme ihan hyviä omine vikoinemme, olemme siis inhimillisiä. Vielä se, että vaikutat tunteelliselta on päin vastoin ihailtava ominaisuus tälläisenä kovana ja tunteettomana aikana. Ehkä pätee nytkin tämä kulunut fraasi, jossa toivotaan, että muutamme asiat joita voimme muuttaa,hyväksymme asiat joita emme voi muuttaa ja saamme ymmärrystä erottaa nämä kaksi toisistaan. Kaikkea hyvää!!
Minulla on myös se, että kaipaan ihmisiä ympärilleni samalla kun ahdistun heidän ollessa lähellä. Häpeän itseäni niin paljon, että pelkään jokaisen katsovan minua vain vihaa silmissään. Joskus tuntuu kuin jotkut olisivatkin seurassani vain säälistä, kuten niin sanottu paras ystäväni. Aina se ei kuitenkaan sovi selitykseksi ja silloin minä keksin itseäni kohtaan niin ilkeän syyn, että ajaudun taas itsemurha-ajatuksiin asti. Mutta aina jokin pitelee minua täällä. Kuin jokin kieltäisi minulta koko ajatuksen. Niinpä minä vain olen täällä, roikun epätoivoisena mukana tässä hullussa ja julmassa maailmassa.
Miksi eivät samalla paikkakunnalla asuvat tämän palstan yksinäiset tapaisi toisiaan?
Itsekin kärsin yksikäisyydestä ja minusta tuo olisi hieno idea. Tietysti aluksi voisi mailailla jne.
Mielipiteitä?
Mutkun kaikki on kumminki ties mistä.Ite oon jyväskylästä.
Hei Elisa, voiko sulle kirjoittaa jotenkin jne.. jos vielä kiinnostaa.
Kovin tuttu on ajatusmaailmasi noilta osin mitä tuossa kertoilit.
tuntuu tutulta.. ajatusvääristymät ja kaikki.. kyllä sitä on oppinut olemaan varovainen ihmisten suhteen, vaikka sitten yksinäisyyden kustannuksella. mutta epäihmisiä en elämääni huoli. ystävystyttäisiinkö? muutkin?