kerran ihastuin vammaiseen naiseen turussa ravintolassa itse olen niin sanottu terve mies. nainen oli liev liikuntarajoitteinen sairaus ei onnettomuus, hän oli muuten mukava ja nätti mutta ei luottanut itseensä vaan voivotteli sairauttaan vaikka oli reilut nelikymppinen ja sen kanssa elänyt koko ikänsä, lopetin muutaman kerran tavattuani häntä koska valittaminen ei loppunut vaikka hänellä ei ollut kipuja tms ongelmaa onko tämä voivottelu vammaisten naisten ongelma kun ne näkee kanssasisaria kauniisti puettuna ja siloposkisina , luottakaa itseensä voi paremin löytyä seuraa
vammainen nainen
jomppa
222096
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
... tuo ongelma ei ole vain vammaisten nasten ongelma, minä en vielä ole tavannut yhtään naista jolla olisi hyväitsetunto jos sitä verrataan toisiin naisiin. Työelämässä, harrastuksissa yms. naisilla on hyvä itsetunto, mutta kun he joutuvat kilpasille toisen naisenkanssa niin heidän itseluottamuksensa on tipotiesään.
Naiset on jotenkin sillaan rakennettu että jos mies ei muista mainita heidän kauneuttaan riittävän useasti, niin he eivät sitä muista, toisaalta jos sitä hokee kokoajan he eivät sitä usko.
Niin kuin Simpauttaja sanoi. "Kahta asiaa on vaikea ymärtää, naisen ajatusmaailmaa ja mopon sytytyspuolaa"
Oikeastaan tuo vaatimus hyvästä itsetunnosta on klise, joka alkaa olla merkityksetön kääsite!!! Sitä voi verrata jo vaatimukseen toisen täydellisestä ulkomuodosta.
ei mitään lisättävää ! tuon paremmin en olisi osannut ilmaista kaikkien naisten itsetuntohässäkkää !
AAMEN !
Noh noh eipä kannata ruveta yleistämään!!
Sinäpä olet kummallisia naisia tavannut jos kellään ei ollut itsetuntoa "kilpasilla toisen naisen kanssa "! Eikä naisen itsetunto ole miehen kehumisista tai unohtamista kiinni...vaikka piristäähän se mukavasti. Itsetunto ei ole mielestäni myöskään sama asia kuin ulkomuoto. Ja eihän muitten naisten kanssa tarvitse "kilpasilla olla" ?
Mitä lie se nyt tarkoitaakaan? Miehistä tappelemista ? No miehiähän on koko maailma täynnä :). Terve itsetunto tulee ihan sinusta itsestäsi, tykkäät itsestäsi sellaisena kuin olet...ketään muuta "ylentämättä" tai "alentamatta".
Ja onneksi olen tavannut ja tunnen naisia joilla on itsetunto kohdallaan ! Missähän paikassa mahdat asua kun et ole sellaisia naisia tavannut? :)
Ei ole kaikkien ongelma tämä voivottelu. ja onhan terveissäkin naisissa itsetunnon puutteesta kärsiviä immeisiä, jotka vaikkapa häpeävät omaa kroppaansa jne... Mutta samaa mieltä sun kanssas oon, että oma asenne vaikuttaa tosi paljon. Jos sä itse arvostat itseäsi myös muut arvostaa...
miten sinä pyörätuolissa..N rajaat itsetunnon ja itsekeskeisyyden. eli miten paljon voi arvostaa itseään ettei muutu "paskaksi" ?
taisi levitä juttu,kuin elanto,,ei asiaa häivääkkään.
Toiset puhuu aidasta ja toiset aidan seipäistä.
Suomessa ei ennää huolehdita vanhuksista ja vammaista millään tavalla.
Olen sen huomannut kun naapurinani asuu vammainen henkilö.Ei siivota lainakaan,,ja ruokaa kai laitetaan ja kaupassa asioidaan,mutta se jääkin siihen.
....yttääjä . com Tais olla toinen viestiketju tämä "suomessa ei huolehdita vanhksista ja vammaisista" :))
Tuskinpa sitä voi absoluuttisesti määritellä ja toi nyt meni muutenkin niin asiasta kukkapurkkiin, että ...! Ja itsetunnolla ja itsekeskeisyydellä ei musta ole toistensa kanssa kamalan paljon yhteistä, jos ihminen on sinut itsensä kanssa ja omaa hyvän itsetunnon, hänen on helpompi ajatella sympaattisesti ja olla epäitsekkäämpi....
Myönnän että tää on sanoilla leikkimistä, ja itse tunto on jotakin tuonkaltaista, itsensä hyväksymistä.
Itsetunto ei kuitenkaan lähde pelkästään itsestä, niinkuin joku sanoi vaan se rakentuu niistä kokemuksista joita on kokenut. Siis yksin kukaan ei voi rakentaa itselleen hyvää itsetuntoa, päättämällä mä oon hyvä tyyppi sellasisena kuin olen. Kyllä siihen tarvitaan palautetta joka kannustaa luottamaan itseensä.
Joo positiivinen palaute on toki olennainen asia hyvän itsetunnon rakentamisessa, mutta mä olen toisaalta myös sitä mieltä, että toisten varaan sä et voi itseäs rakentaa vaan se päättäminen että on hyvä tyyppi on vähintään yhtä olennaista kuin se positiivinen palaute, koska kaikille sataa täällä maan päällä kuitenkin paskaa niskaan välillä rankemmallakin kädellä... Ja toisaalta se hyvä itsetunto tuo sun etees positiivista palautetta... sielua, mieltä ja asennetta voi kasvattaa tietoisesti vahvemmaksi.
Paljon puhutaan todellakin itsetunnosta ja itseluottamuksesta. On totta, että se on joskus varmasti hukassa kaikilta....mutta kuitenkin voisin väittää, että vammaiset naiset joutuvat sen asian eteen tekemään enemmän töitä kuin vammattomat.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että hyvin paljon asiaan vaikuttaa myös oma asenne ja ennenkaikkea luonne. Ei vammaisena naisena eläminen ole aina ruusuista, mutta mikä elämä sitten olisi. Ja sen olen huomannut elämäni aikana, että kun olen lopultakin löytänyt oman itseni ja hyväksynyt kaikki virheet ja puutteet, niin kummasti on pilke silmäkulmassa lisääntynyt vastakkaistakin sukupuoltakin kohtaan.
Vamman voivotteleminen ja valittaminen eivät auta asiaa, ne vain saavat myös kanssaihmiset tuntemaan olonsa vaivautuneeksi. Eli vastauksena jompan kysymykseen, että onko voivottelu vammaisten naisten ongelma.... ei se ole. Harmi vain, että olet sellaiseen törmännyt, mutta meitä mahtuu monenlaista tähän joukkoon tummaan ;)
mä olen kans sitä mieltä että naisilta puuttuu se jokin varsinkin jos on joku vamma..itselläkin se on ja se on vielä aivoissa..että ei jaksa välillä tehdä mitään mutta mä myönnän sen itselleni ja toisille että olen välillä laiska,...mutta silti mulla on 7 koiraa..joista pidän huolta ja lenkkeilen joka ilta..ilman kylläkin ketään kaveria joka alkais mua mutta eihän tää ole senssipalsta..tai muukaan mistä nyt vois löytää koirista pitävän naisen..;,)))mulla oli yks pieni nainen silloin nenäni alla ku olin nuori ku kävin koulua mutta mä sit valitsin sen joka istu pyörätuolis..se oli virhe se..vaikka alussa olikin rakkautta...hitsiläinen..olisitko sinä pohjosesta..?tai no mä asun nykysin keskisuomessa...ähsh..en mä tätä osaa kirjoittaa..kaikki hyvää kaikille...:)
Mulle tulee Koiramme lehti ja siinä on ainakin palsta mistä voi etsiä vaikka lenkille koira henkisiä kavereita.toivottavasti löydät lenkkiseuraa.
Itse seurustelin 3 vuotta selkäydinvammasen miehen kanssa ja voin sanoa asiasta jotain.
Mies oli vammautunut onnettomuudessa nuorena.
Tämä hoki koko seurustelun ajan:Kuinka sinä nuori kaunis nainen olet tällaisen kammppuran kanssa. Samaa hoki pojan äiti "että elämäni menee pilalle vammaisen kanssa."
Rakastin miestä tosissani ja turha edes mainita tuota seksi puolta sen kummemmin, mutta olihan sitä seksieläämääkin meillä.
Ei se rakkauskaan mitä tahansa kestä, suhde kaatui juuri tuohon ainaiseen voivotteluun. Kun suhde oli loppu mies sanoi, että tiesi että en voisi ola vammaisen kanssa.
Siitä ei ollut kysymys vaan siitä ainasesta voivottelusta ja rutinasta eli heikon itsetunnon syystä erosimme. Mies ei pitänyt itseään miehenä eikä pojan äitikään pitänyt poikaansa miehenä olenkaan. Puhuimmekin asiasta mutta ei auttanut. ero oli ainoa ratkaisu jatkaa elämää.
Mä aattelin tuoda oman sanani tänne kaikkien luettavaksi :)
Itse olen vammainen 19w tyttö :) Ja kyllä mä itseni hyväksyn ja oon asenteella, että perskules elän siinä missä muutkin. Vaihka mulla onki välillä kipuja ja olen syntymästä asti ollut vammainen ihminen, niin ei siinä voivottelut auta! Olen seurustellut muutamia kertoja ja kaikki miehet joita olen tapaillut ovat olleet terveitä.. Mä en tiedä, mutta haluan itselleni terveen miehen. Ehkä juuri sen takia, että jos se vammainen mies jonka ottaisin niin saattais valittaa ja urputtaa joka asiasta. Ja lapsesta asti olen aina halunnut terveen miehen mikä myös mahdollistaa asua tavallisessa kodissa, eikä välttämättä tarvitse muuttaa jonnekkin palvelutaloon.
Ja aattelen näinkin, että jos hyväksyn itseni myös muutkin ympärillä olevat ihmiset hyväksyvät minut :)
Hyvää kevättä kaikille ja eläkää asenteella! :)
Moi! sinulla on oikea asenne:)minkälainen vamma sinulla on jos saa kysyä.kyllä minäkin voisin vammaisen naisen kanssa seurustella..tai jopa enemmänkin..minusta siinä ei ole mitään poikkeavaa..kaikkihan me ollaan kuitenkin ihmisiä.
No mä olen lyhytkasvuinen :) Vähän yli metrin, mutta eipä se mun menoa haittaa..
Samanlaisesti käyn ostoksilla, baareissa ja pidän hauskaa kavereiden kanssa yms. kuten muutkin ystäväni ja ikäiseni ihmiset.. Ja mulla on enemmän "normaali" ystäviä, kuin vammaisia.. en sitten tiedä onko se hyvä vai huono asia, mutta minä olen minä ja sillä selvä! :)
Olen kanssasi pitkälti samaa mieltä mutta itse en ole tehnyt jyrkkää päätöstä haluanko vammaisen vai "terveen" naisen. Nuorempana ajattelin kuten sinä mutta nyt kun ikää on tullut enemmän ovat henkiset ominaisuudet alkaneet painamaan enemmän ja katson tilanteen tapauskohtaisesti ;-) toki käytännön kannalta terve kumppani olisi kätevämpi mutta silti...
No nii.. kaikki ajattelee tavallaan.. :) jokaisella on oma tahtonsa.. saattaa olla, että mäki ajattelen myöhemmin, kuten sä. Kuka tietää :)
.. en voisi sanoa, ettenkö olisi joskus sääliny itseäni ja miettiny että miks just mä..
3 vuotta sitten suunnilleen mun ja serkkuni Millan välit muuttui todelliseksi ystävyydeksi.
Sillon oli se itsesääli sun muu viha itseään kohtaa pahimmillaan. mikään ei kiinnostanu, huvittanu. Halus olla joku muu, kuin mikä on.
Milla sai taottua mun päähän, että ei se sääli ja se viha mua paranna. Pitää vaan ottaa se ASENNE ja päättää että hemmetti mä oon siinä missä muutki ja säälimiset saa jäädä. Sillon alotin "uuden elämän" ja säälimiset ja vihat sai jäädä. Ja nyt on hyvä olla ja olen tyytyväinen itseeni ja hyvä näin! :)
Poppari Jonnan sanoja lainatakseni "jos aiot luvotuttaa, etkä asennettas muuttaa älä heitä hukkaan tätäkin mahdollisuutta. yritä ymmärtää ei tarvitse olla täydellinen, yritä ymmärtää olet erilainen samanarvoinen" :)
Mä luulen että tuo "kirkastuminen" on juuri se juttu jonka kaikkien vammaisten pitäisi ja suurin osa käykin läpi. Sen jälkeen asiat ovat huomattavasti helpompia. Kaikkein ikävintä on jos tuota ei koskaan tapahdu ei edes vanhemmalla iällä. Jos läheiset säälivät tai paapovat liikaa oma itsetunto ei kehity eikä koskaan uskalla ottaa tuota asennetta.
Emme me kaikki vammaiset naiset valita rajoitteistamme emmekä edes seuran puutteesta. Minä ainakin valitan erittäin harvoin. On hyvä, että kannustat meitä luottamaan itseemme. Kieltämättä osalla vammaisista naisista (ja miehistä) on erittäin huonoja kokemuksia ympäristön asenteista.