Sydämen vankila

...Mimm@... kirjoitti:

Kyllä, minä se tässä, nimimerkki vain vaihtunut. Ajattelin itsekin koittaa kirjoittamista, kun se vaikuttaa niin hauskalta. Pyydän arvosteluja. =)


Oli aurinkoinen syyskuun päivä, oikea intiaanikesä, mietin samalla, kun kiikuttelin sylissäni pientä vauvaa.
"Megan!" kuului vaimea huuto alakerrasta.
"Täällä!" minä huusin takaisin.
Odotin hetkisen ja pian oven takaa kuului koputus.
En vaivautunut sanomaan mitään, tiesin että Thomas tulisi sisään kuitenkin. Hän tiesi minun jo odottavan häntä.
"Megan, aina yhtä kaunis ja valloittava." Thomas sanoi hymyillen. Hän tuli luokseni ja halasi minua.
"Täytyy kyllä lisätä, että olet tänään oikein erityisen kaunis, kultaseni." hän sanoi ja marssi suoraan ikkunan luokse.
"Kaunis päivä, liian kaunis noin viehättävän nuoren tytön vain istua täällä sisällä." Thomas jatkoi jutteluaan, mutta minä pysyin täysin hiljaa. Thomas huomasi kyllä, ettei kaikki ollut kohdallaan, mutta ei luultavasti vain halunnut näyttää huomaavansa mitään. Se olisi ollut hänelle liian vaikeaa, näyttää todellisia tunteitaan, näytää välittävänsä jostakin toisesta ihmisestä. Kävelin hänen vierelleen kysyäkseni jotain, mutta hän kääntyi katsomaan minua ja sanoi jotain, mitä en olisi odottanut hänen sanovan.
"Megan, minä ihan tosissani pidän sinusta niin paljon, etten halua, että olet surullinen."
Hän sanoi ja silitti punaisia hiuksiani.
"Ei sinun tarvitse huolehtia minusta, olen jo iso tyttö." huomautin.
"Hmm, niin varmaankin. Voisit kyllä jättää lastenhoidon äideille ja tulla vähän haukkaamaan raitista ilmaa. Mennään kävelylle tai piknikille..." Thomas sanoi katsoen minua suoraan silmiin, hänen katseensa ei väistyisi ennen kuin hän olisi saanut vastauksen, sen olin oppinut.
Olin juuri sanomassa olevani liian kiireinen, kun joku koputti oveen.
"Thomas, aika mennä." Se oli Jerryn ääni. En oikein pitänyt Jerrystä, hänessä oli jotain outoa.
"Tullaan." Thomas sanoi ja lähti oven suuntaan. Hän odotti minun antavan pusun hänen poskelleen, eikä minulla ollut vaihtoehtoja. En halunnut Thomasin suuttuvan minulle.
"Nähdään kahden tunnin päästä, tulen hakemaan sinua."
Minä nyökkäsin vastaukseksi. Ovi paukahti kiinni ja menin takaisin ikkunan ääreen. Thomas kiiruhti Jerryn autolle, jossa istui hänen lisäkseen yksi tuntematon mies. Thomas heilautti minulle kättään ja kaikki kolme kaasuttivat pois punaisella avoautolla.
Mietin, mitä heillä mahtoi olla mielissään, ei ainakaan mitään mukavaa reissua uimarannalle. Thomas oli ollut hyvin kiireinen jo muutaman viikon ajan, enkä tiennyt miksi. Se vaivasi minua suuresti, kun en tiennyt mitä he suunnittelivat. Ehkä he aikoivat ryöstää pankin, tai ehkä ei sentään. Mutta jotain oli tekeillä, sen tiesin.
Lilly alkoi itkeä sylissäni ja painoin hänet tiukemmin rintaani vasten.
Miksi Thomas oli tuonut minut tähän kaupunkiin, täällä tunsin olevani kuin vankilassa. Minulla oli Lilly, pikkusiskoni, huolehdittavana, minulla oli salaperäinen "poikaystävä", josta en tiennyt oikeastaan mitään. Ketään muita minulla ei sitten ollutkaan. En olisi pärjännyt täällä ilman Thomasia, muuten olisin jo kauan sitten jättänyt hänet. Tarvitsin aikaa miettiä tunteitani häntä kohtaan, pieni tauko vain virkistäisi meitä molempia. Miksi sitten roikuin kiinni hänessä?
Vastausta en voinut tietää edes minä itse, se vain oli niin. Luonnon laki, ehkäpä.
Istuin isoon nojatuoliin ja kyynel valui poskelleni, täällä minä olen kuin vankilassa ja sydämeni on kahlittu melkein tuntemattomaan ihmiseen, eikä se koskaan enää tule olemaan vapaa...

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä