Olipa outo ilmestys tuo Nautico. Sisätiloja tietty oli ihan kivasti, mutta avotilan järjestelyt vaikuttivat jotenkin oudoilta. Tokihan vene oli vielä keskeneräinen ja kiire ollut kova kun messuesitekin on tehty nopeasti sen jälkeen, kun vene on halliin esille tuotu. Mutta silti rakenneratkaisut olivat varmasti melkoisen lopullisia ja mielestäni silti puutteellisia.
Avotilan laidat ihmetyttivät etenkin. Lapsi- ja koiraperheellisenä sivulaidat (mitkä sivulaidat?) eivät antaneet minkäänlaista turvaa pienille matkustajille. Apukuskin penkkikin vaikutti myös tosi hontelolta paikalta (vain pieni sivukahva vasemmalle kädelle tueksi). Kaikkihan on tietty hyvin lämpöisessä näyttelyhallissa, veneen ollessa tukevasti pukeilla, mutta mitenkä käy apukuskilta rock'n roll, kun rupeaa aalto nousemaan ja vene heilumaan. Seisomakorkeuden saamiseksi melkein joka soppeen on tuossa kolossissa myös tuulipintaakin, joten tulee olemaan mielenkiintoista nähdä näitä möhkäleitä vesillä ensi kaudella. Vaikka vene olikin vielä keskeneräinen, tuskin laitaratkaisut tuosta sen kummemmin muuttuvat? Ehkä jollain laitapressuilla voisi saada turvallisuuden tuntua lisättyä avotilaan? Jonkinlainen kuomuratkaisukin on avotilan ylle varmaankin tulossa, joka kuitenkin osaltaan vielä lisää tuulipinta-alaa.
Lisäksi mietin sitä, että kun vene on tavallaan "daycruiser"-tyyppinen avotilaltaan, miksi ihmeessä sisään on pitänyt vielä tunkea ohjaamo? Nauticon ratkaisu kun ei vaikuta flybridgeltä, vaan ihan tavalliselta avotilasta ohjattavalta versiolta.
Kaikki kunnia valmistajien uutteruudelle ja yrittäjyydelle, mutta muutama tupakkiaski olisi voinut vielä kulua, ennenkuin painettiin lopullisesti enteriä...

Vastaukset 5
Vanhimmat
En valitettavasti ehtinyt käydä Nautico 370:ssä mutta sen vanhempi versio 360 on tuttu. Sisätilojen muutoksista en tiedä, mutta käsittääkseni avotilan perusratkaisu on sama, tosin uudessa versiossa avotilaa on hieman jatkettu.
Olen hieman eri mieltä kanssasi Nauticon ulko-ohjaamon/avotilan käyttötarkoituksesta.
Mielestäni se nimenomaan vastaa muiden veneiden flybridgeä. Sieltä ajetaan siis hyvällä säällä ja ehkä satamamanöövereissä huonommallakin kelillä. Sen sijaan matka-ajossa huonolla kelillä ainakin minä ohjaan moottorivenettä mieluusti kovan katon alta, joten sisäohjaamo pitää veneessä ehdottomasti olla.
Nauticon ulko-ohjaamoratkaisuhan on vastaava kuin vaikkapa Albatros 1120:ssa. Etuna on, ettei veneen kokonaiskorkeus nouse mahdottomaksi, kun ulko-ohjaamo ei ole ajohytin päällä. Mielestäni kaikenlaiset pressuviritelmät tms. ovat tällaisessa ratkaisussa turhia, sillä ulko-ohjaamoa ja avotilaa käytetään sään ja varusteiden salliessa. Muulloin ajellaan ja oleskellaan siis sisällä. Avotilan yksityiskohtiin en ota kantaa, sillä ne jäivät näkemättä.
Pieni korjaus: se Nauticon aiempi malli taisi olla numeroltaan 340 eikä 360. Joka tapauksessa huomiot avotilan/ohjaamon käytöstä pätevät edelleen.
Toivottavasti mahdollisimman monet messuvieraat antavat palautetta veneestä valmistajalle. Vaikka perusratkaisut on varmaankin lyöty lukkoon, voi yksityiskohtia vielä hioa. Tuotekehittely kuuluu yhtälailla venealalle kuin muillekin aloille...
Osoitteesta http://www.matsmarin.fi löytyy esittely tästä uutuudesta. Itselläni on jenkkiläinen 25-jalkainen vene, jossa ajetaan vain ja ainoastaan avotilasta. Kostealla ja viileämmällä kelillä kuomujen alta. Mahdollisimman paljon kuitenkin ilman pressuja. Tämä ratkaisu tuntuisi järkevimmältä myös tähän Nauticoon, sillä sellaista mallia se enemmän muistuttaa.
Olen edelleen sitä mieltä, että nuo laitaratkaisut ovat erittäin vaarallisia, jopa aikuiselle. Veneessä on käsissä myös välillä pieniä tavaroita, jotka pudotessaan toivoisi jäävän veneen sisäpuolelle. Tätä helpottaa se, että veneessä on laidat. Nauticossa ei ole minkäänlaisia laitaratkaisuja avotilan reunoilla. Pienet lapset ja koirat ovat myös vaarassa molskahtaa veteen. Ja jos ei edes peräporttia uimatasolle ole tuohon hintaan tarjolla, ihmettelen kovasti. Vai olikohan sekin näyttelykiireissä vain jäänyt asentamatta?
Suomessa kun ei tuo aurinkokaan paista koko ajan, olisi mukavaa välillä viettäa aikaa myös kuomujen alla, mutta se ratkaisu ei taida tuossa veneessä onnistua. Ja vaikka ei sataisikaan, on syksyn viileillä mukavampaa istua ulkona kuomujen alla avotilassa, kuin täysin ummessa sisällä. Makuasioita, sanoi laivakoira kun haaruksiaan nuoli, mutta olen huomioistani ottanut yhteyttä myös suoraan tehtaalle, jo ennen kuin tuo seuraava kirjoittaja niin ehdotti tekemään.
No tästä veneestä voi olla montaa mieltä. Mutta minä kyllä pidin. Avotilan kaiteista olen osittain samaa mieltä, että ovat hieman vajavaiset, mutta edelleen tilanne on korjattavissa. Venehän on vielä hieman kesken. Kaiteet saa kyllä kiinni.
Hyvää oli mun mielestä avarat selkeästi erillään olevat tilat. Nukkumapaikat oli ns. rauhoitettu hyvin muulta toiminnalta. Veneen kokonaiskorkeus on kohtuullinen kiitos hyvän ulkoohjaamon sijoittelun. Itse tykkäisin ainakin ajaa sekä sisältä että ulkoa. Huonolla kelillä sisältä ehdottomasti ei minkään pressun alta. Sisäohjaamossa taisi olla myös kattoluukku! Tätä ei monessa flaikkari veneessä ole. Laituriin tulossa on taatusti toimiva ratkaisu, että ulko-ohjaamo on samassa tasossa kuin ns. perätila. Kuski voi kiinnittää köysiä myös tms. Vähentää miehistön tarvetta, jos ei ole kauko-ohjausta.
Mielenkiintoinen uutuus kuitenkin. Eikä hintakaan kokoisekseen ollut kovin paha. Tosin minulle liikaa =)
Tuulipintaa ei mun mielestä ole sen enempää kuin "normaalissa" flybridge veneessä.
Tehtaan edustaja kertoi, että tässä messuversiossa oli laitajärjestelyt haluttu ostajan taholta juuri näin. "Normaaliversiossa" on myös laitakorkeutta avotilassa. Kuomujakin tulee avotilan päälle ja niitä on mahdollista pitää päällä erilaisin vaihtoehdoin.