Ruotsin armeijan tiedottaja myönsi, että Ruotsi ei pystyisi torjumaan siihen kohdistuvaa hyökkäystä. Ruotsin puolustusbudjetti on kuitenkin ollut viime vuosina yli kaksinkertainen Suomen vastaavaan verrattuna. Mitä mieltä olette Suomen puolustuskyvystä? Itse en ole siitä armeijan käytyäni kovin vakuuttunut.
Puolustuskyky
xxz
10828
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Esimerkki Irakista.
Irakin kansalta puuttui halu puolustaa omaa maataan - miten kävikään... Huonosti kävi. Nyt USA sanelee mitä saa tehdä ja mitä ei.
Esimerkki Suomesta.
Suomalaiset halusivat puolustaa maataan viime sodissa. Miten kävikään... Hyvin kävi. Suomalaiset sanelevat mitä saa tehdä ja mitä ei.
Puolustuskyky lähtee kansasta - meistä.
Ei se nyt ihan noin mennyt! Suomi ja suomalaiset eivät toki pystyneet sanelemaan yhtikäs mitään. Takkiin tuli että ropisi. Voittajavallat sanelivat Suomen aseman maailmansodan jälkeisessä tilanteessa. Suomihan oli Saksan liitolainen! Jos toisin väitetään, kyse on kansan jälkihoidosta. Puolustushalua tietenkin oli, muttei kykyä.
Ajattelepas edes yksi kerta sinko asiaa näin päin. Jos Suomella ei olisi ollut puolustuskykyä JA halua talvisodassa, meille olisi takuulla käynyt huonommin kuin kävi.
Jos jatkosodassa olisimme päätyneet Saksaa vastaan, olisi liittolaisemme ollut NL, se olisi myös ollut vuosikymmenten pakkoavioliitto. Kun olimme Saksan puolella, saimme liittolaisen johon kykenimme hädän hetkellä turvaamaan, saimme apua puolustuskyvyllemme. Puolustushalumme pelasti meidät muiden Saksan rinnalla sotineiden kohtalolta, Nl ei kyennyt murtamaan sitä. Stalin kunnioitti ennen muuta sotilaallista kyvykkyyttä. Hänellä olisi ollut mahdollisuus toimia Suomen suhteen toisinkin, mutta katsoi Suomen, omalla "kierolla" tavallaan, ansainneen itsenäisyytensä.
Näetkös, sodan lopputulema oli torjuntavoitto, ei täysi selkäsauna.
Muutama asia:
- N-liitto vaati Suomen täydellistä antautumista. Suomi ei hyväksynyt sitä, vaan pitäytyi Moskovan rauhan (-40) sanelemissa rajanvedon ehdoissa.
- Takkiin tuli että ropisi. Mutta itänaapurille taas tuli takkiin moninkertaisesti sitäkin enemmän (...vaikka ei tietysti prosentuaalisesti laskettuna).
- Suomi EI ollut Saksan liittolainen 2. MS:n aikana. Suomen hallistus kieltäytyi toistuvasti Saksan ulkom. v.Ribbentroppin esityksistä kirjoittaa liittolaissopimus Suomen ja Saksan välille. Viimeinen niitti oli pres. Rytin 'poliittinen harhautus', jolla saatiin Saksasta nimenomaan kiireellistä lisäapua kesän -44 hyökkäyksen torjuntaan. Ryti antoi A. Hitlerille sanansa pysymisestä mukana sodassa loppuun saakka, kunnes hyökkäys onnistuttiin pysäyttämään ja Ryti erosi tehtävästään.
- Puolustuskykyä oli: Viipurin maalaiskuntaan Ihantalaan pysäytetty suurhyökkäys (jota on joissakin lähteissä verrattu Normandian maihinnousun rinnakkaishyökkäykseksi, ja joka oli yksi koko 2. MS:n voimakkaimmista) osoitti Suomen todellisen voiman, vaikkakin torjunta tapahtui viime hetkillä ja metreillä. Sillä vakuutettiin J. Stalin siitä, ettei Suomea vastaan kannattanut nyt syytää enempää armeijakuntia, joita oli kiire saada jatkamaan luhistuneen itärintaman läpi kohti Berliiniä.
- Jos puolustushalua ei olisi ollut, olisimme jo jouluna 1939 juhlineet Helsingin Senaatintorilla Stalinin syntymäpäiviä.
- Sodan jälkeen Suomen poliittinen 'nujertaminen' alkoi l. 'pelon vuodet'. Siinä todellakin toimi lähes suora sanelupolitiikka, jota vastaan Suomen poliittinen johto ei enää uskaltautunut ryhtyä vastarintaan.
- Nuo 'jälkihoitopuheet' kuulostavat säälittäviltä, kun tuntee totuuden.
Lue niin tiedät.
- sotatiet.kandid. JT
Ja kyllä - tämä oli hiukan liian pitkä...
Jos ei nyt virallinen liittolainen, niin käytännössä läheinen yhteistyökumppani kuitenkin. Henkilö- ja materiaaliapua todella tuli; mm. uudet panssarinyrkit ja ennenkaikkea erittäin merkittäväksi vihdoinkin tunnustettu ilma-apu Kannaksella. Talvisota oli puolestaan eri perustalla kuin jatkosota.
Hyvä! Olet siis lukenut.
Suomi oli todellakin hyvin läheinen ja merkittävä 'yhteistyökumppani' Saksalle - Suomen kannalta (talvisodan jälkeen) siksi, että oltiin taistelemassa yhteistä vihollista vastaan ja saatiin siihen tarkoitukseen materiaalisia resursseja, joita ei v. -39 vielä ollut - ja Saksan kannalta etenkin siksi, että saatiin 'levitettyä' koko op. Barbarossan rintamaleveys n. kaksinkertaiseksi "Mustalta mereltä Jäämerelle", ja osittain myös siksi että Suomen Lappiin voitiin siirtää joukkoja Kuolan niemimaalle suuntautuvaa hyökkäystä varten (AOK Norwegen -> Nikkelin & Murmanskin suunta).
Suomen jatkosodastahan on muistettava, että vielä vuosina -40 - 42 lähes koko maailmassa oltiin lähes varmoja siitä, että Saksa voittaa Euroopan taistelut ja lyö tämän lisäksi Neuvostoliiton - ja tähän 'laskelmoituun faktaan' myös Suomenkin hallitus pääasiassa luotti, kun op. Barbarossa kesällä -41 alkoi. Liittyminen yhteisrintamaan Saksan kanssa antoi näin mahdollisuuden Suomelle "päästä itäisestä uhastaan eroon" ja luoda samalla mahdollisimman hyvät välit koko Eurooppan syntyvän uuden suurvallan kanssa.
Barbarossan toisen sotatalven aikana sitten viimein kyllä jo selkeni, kuinka Saksan tulisi käymään itärintamalla (Stalingrad).
Edellämainittujen asioiden lisäksi toinen olennaisesti ymmärrettävä asia oli tietysti yksinkertaisesti vielä se, ettei lähes mikään valtiotaho ollut enää talvisodan jälkeen valmis tai edes halukas antamaan minkäänlaisia vakuuksia tai materiaaliapua Suomelle (joka oli nopeasti laajentuneen maailmansodan kannalta vain hyödytön sivunäyttämö muiden strategiselta kannalta nähtynä) poisluettuna ilmavoimille talvisodan aikana tehtyjä kalustotilauksia (mm. Brewster- & Hurricane-hävitt. ja Blenheim-pommik.), joiden saapuminen tapahtui vasta pääasiassa Moskovan -40 rauhan jälkeen.
Niin... ja talvisota - sehän todella käytiin siis aivan eri perusteilla kuin jatkosota. Talvisodan aikanahan koko Suomen kansa oli lähes täysin yksimielinen puolustustahdosta, kun taas 'hyökkäyksellinen & revanssiin perustuva' sodankäynti jakoi jatkosodassa rajustikin kansaa. Vasta kesäkuussa -44 kun N-liiton suurhyökkäys (op. Neptunus) Karjalan kannaksella ja Aunuksessa alkoi, tapahtui rintamajoukoissa ja koko kansassa tuo samanlainen yhtenäistyminen kuin vv. -39 - 40, vaikkakin vastarinta saatiin organisoitua vasta kun Viipuri oli menetetty (lähestulkoon ilman taisteluita).
No niin, tämä alkaa taas venyä liian pitkäksi...!
Palaillaan taas jos tulee joku inspiroiva juttu.
Moi!
>Irakin kansalta puuttui halu puolustaa omaa maataan - miten kävikään
Kyllä suuri osa Irakin armeijasta taisteli. Taistelutahto ei kenties ollut paras mahdollinen, kun heillä oli jo kokemusta amerikkalaisia vastaan sotimisesta, ja he tiesivät lopputuloksen ennalta.
Irakilaisilta puuttui myös kalustoa. Ei ilmavoimia, ei laivastoa, ei oikein mitään. RPG-singolla ei tuhota Abramsia. Heikoin lenkki taisi olla irakilaissotilaiden surkea koulutus, joka aiheutti mm. sen, että jenkkitollojen antamia "vapaita paikkoja" ei osattu hyödyntää.
Nytkin irakilaiset taistelevat miehittäjää vastaan, mutta puuttuvasta kalustosta ja ammattitaidosta johtuen varsin pieni osa iskuista suuntautuu sotilaisiin.
Aina me palataan muistoissa talvi- ja jatkosodan kunnian päiviin. Vaan muisteluilla ei maata puolusteta. Paljon on aikaa mennyt, ja kaksi sukupolvea nostoväkeen siirtynyt niiden sotien jälkeen. Mitenkä lienee maanpuolustustahdon kanssa nykyään? Okei, tottakai kaikki kovasti haluaa pitää suomen itsenäisenä, mutta kuinka paljon ollaan valmiita sen eteen uhraamaan? Jos tulisi sota, siinä kysytään luopumista omasta elintasosta, monista vapauksista ja ehkä jopa hengestä. Löytyykö mukavuuksiin tottuneilta suomalaisilta vielä sitä samaa sisua millä viime sodissa pärjättiin? Ehkä löytyykin, kun vaan raaputtaa pintaa ;)
Suomella on jo valmiiksi tieto sekä vankka kokemus siitä mistäpäin oletettu vihollinen tulee ja miten sitä vastaa tulee taistella.
Suomi on periaatteessa varautunut vain yhdestä suunnasta tulevaan hyökkäykseen - eli itäraja on kuin onkin erittäin hyvässä valvonnassa.
Kalustoa suomella ei olekaan tarpeeksi tuhoamaan vihollisen vastaavaa, mutta vihollisen torjuntaan sitä on aivan sopivasti.
Tärkeintä on kuiten sotilaiden taito sekä taistelutahto.
Se on suomessa asevelvollisuudesta huolimatta hyvä.
Venäjällä ei ole motivaatiota sotilailla sotia ja suuri osa kalustostakin alkaa vanheta.
Toki sielläkin on uusia ja toimivia (lue: tehokkaita) prikaateja, mutta monet syrjäkylien varuskunnat ovat luhistuneet jo täysin surkeiksi viime vuosikymmenten aikana.
Voittoon ja vihollisen täydelliseen tuhoamiseen suomen puolustuspolitiikka ei edes pyrikään, vaan vihollisen torjuminen ja suurten tappioiden aiheuttaminen on se meidän "juttumme" joka riittää pelotteeksi itänaapurillemme - ainakin toistaiseksi.
Meillä on erikoislaatuinen maasto - jota osaamme käyttää, taistelutahtoiset, ja taitavat sotilaat jotka osaavat omat hommansa sodassa - sekä riittävä kalusto vihollisen torjuntaan.
Kyllä, minä uskon suomen puolustuskykyyn.
Millä perusteella suomi ei pärjäis sodassa.
Suomella on todella tehokas kenttätykistö, hornet
hävittäjät jotka edustavat alansa huippuja, leopard 2a4 panssarivaunuja joka myös on ehkä tämän hetken paras taistelupanssarivaunu (pois lukien uudemmat leopardit). Harva armeija pärjäisi suomen olosuhteissa. Lisäksi suomen armeijalla on mainetta maailman laajuisesti toisesta maailmansodasta, ja puolustus tahto yleisesti ottaen suomessa on maailman parasta.
Suomen mies vahvuus on n.350 000 miestä joka riittää kyllä pysäyttämään monikertaisenkin vihollisen suomen aluepuolustus taktiikalla.