Haluaisin tietää...

...viime kesällä mulle tuli keskenmeno rv 11 3 ja todella tuskainen kokemus ensin fyysisesti ja sitten henkisesti. Nyt huomaan jälkeenpäin, että silloin se henkinen kärsimys oli niin käsin kosketeltavaa, että muutkin ymmärsivät ja osasivat lohduttaa, mutta nyt...en vieläkään ole toipunut. Joskin nyt suru on saanut masennuksen muodon, joka pirulainen hiipi niin salakavalasti, että olen vasta alkanut tajuamaan.

Ensinnäkin meidän seksielämämme on kärsinyt ihan hirveästi. On ollut jopa kuukauden tauko, kun jostain sanoinkuvaamattomasta syystä en pysty siihen. Haluaisin yrittää, koska olen erittäin katkera muutamalle tutulleni, jotka nyt ovat raskaana. Kuitenkin tulee sellainen tunne, että ei sitten prkle. Vihaan itseäni siitä syystä, että vihaan ystäviäni, jotka ovat raskaana. Heille en tietenkään ole vihaani näyttänyt...se vaan kytee tuolla sisimmässä.

Nyt olemme tässä kuussa päättäneet yrittää uutta raskautta ihan tosissaan. En edelleenkään halua seksiä vaan teen sen pakon edessä. Ja nyt olenkin syyllistänyt itseni siitä, että teen lapsia väkisin enkä muka rakkaudesta miestä ja tulevaa lasta kohtaan. Onko muilla ollut vastaavia tuntemuksia? Toisaalta toivon, että jos uusi raskaus saa alkunsa niin kaikki muuttuu taas paremmaksi. Mutta mitä jos ei kaikki salamaniskusta muutukaan ihanaksi niin olenko teidän mielestänne tekemässä elämäni kamalinta virhettä yrittäessäni tätä raskautta???????
4604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oletko puhunut miehesi kanssa asiasta?? Noiden asioiden jakaminen hänen tai esimerkiksi ammatti auttajan kanssa voisi tehdä hyvää, ja vasta sitten aloittaisitte uuden raskauden yrittämisen. Ei varmasti tee hyvää mahdolliselle tulevalle lapselle jos äiti on tuollaisessa mielentilassa. Joten toivon että puhut ensin pahasta olostasi, ehkä vasta sen jälkeen on uuden yrittämisen aika.
Voimia sinulle eteenpäin ja haleja!!

Äänestä

edellisen kirjoittajan kanssa! Kannattaa keskustella jonkun kanssa ensin siitä pahasta olosta.. Lisäksi miehelle kannattaa mainita siitä, ettei seksi tunnu enää nautittavalta. PUHUMINEN AUTTAA,usko pois!

Olen käynyt läpi samanlaisen helvetin kuin sinäkin. Sain vuosi sitten toukokuussa keskenmenon, johon meinasin itsekin menehtyä voimakkaan verenhukan takia. Halusin sitä lasta niin paljon, ettei sitä voi edes sanoin kuvata! Omissa ystävissä oli paljon raskaana olevia, ja kataisin heihin välit kokonaan juuri sen kamalan vihan ja katkeruuden takaia. Olin todella masentunut!

Juttelin asiasta gynelle jälkitarkastuksessa ja myöhemmin myös neuvolassa. Miehen kanssa keskustelimme myös paljon asiasta, koska meillä kummalakin seksi halut tyrehtyivät lähes kokonaan. Yhdessä yritettiin kokeilla, mikä tuntuisi hyvältä kummastakin, eikä painostettu toisiamme harrastamaan seksiä. Ja siitä se sitten pikkuhiljaa alkoi sujua normaaliin tapaan.

Sen voin kuitenkin kokemuksesta sanoa, että se keskenmeno ei unohdu ikinä, vaikka kuka muuta väittäisi. Oli se niin rankka kokemus. Minua neuvolantäti kehotti kuitenkin yrittämään uutta raskautta mahdollisimman pian. Nyt vauvamme syntyy toukokuussa ja vasta nyt kun ei tarvi enää pelätä keskenmenoa, se viha niitä ystäviäkin kohtaan on loppunut. Nyt sitä odottaa vaan että saisi pian sen omankin vauvan syliin..

Siinä mielessä siis: puhu ensin jonkun kanssa!( myös sen miehen ja ystäviesi kanssa ). Ja sitten suosittelen lämpimästi uuden vauvan hankintaa: se on parasta lääkettä :)! VOIMIA sinulle!!

Äänestä

..olisi ollut minunkin kiva tietää mikä aiheutti keskenmenoni..lääkärien mukaan päihteidenkäyttöni ei aiheuttanut sitä..pa**at sanon minä..
tuntu vain kurjalta nähdä verisien klönttien tippuvan lattialle, ja minulle vielä valehdellaan, ettei syy ollut päihteiden ollenkaan..

jotain rajaa lääkärienkin puheisiin..

Äänestä

Minulla oli tuollaisia katkeria ystäviä kun olin raskaana; molemmat katkaisivat välit juuri kun olisin ystäviäni eniten tarvinnut; raskausaika oli vaikea ja vauva meinasi mennä kokoajan kesken. Vietin raskausajan sairaalassa maaten. Kyllä on paskamaisia ystäviä, mutta toisaalta nyt myöhemmnin saattaa jo ymmärtää sen kateuden. Minulle tuli kuitenkin paha raskausmasennus, osittain keskenmenon pelosta, osittain siitä että tunsin jääneeni todella yksin.

Nyt olemme taas väleissä näiden kahden ystäväni kanssa, ovat pyytäneet anteeksi käytöstään. Toisella on vauva, toisella ei vieläkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lydia kirjoitti:

...viime kesällä mulle tuli keskenmeno rv 11 3 ja todella tuskainen kokemus ensin fyysisesti ja sitten henkisesti. Nyt huomaan jälkeenpäin, että silloin se henkinen kärsimys oli niin käsin kosketeltavaa, että muutkin ymmärsivät ja osasivat lohduttaa, mutta nyt...en vieläkään ole toipunut. Joskin nyt suru on saanut masennuksen muodon, joka pirulainen hiipi niin salakavalasti, että olen vasta alkanut tajuamaan.

Ensinnäkin meidän seksielämämme on kärsinyt ihan hirveästi. On ollut jopa kuukauden tauko, kun jostain sanoinkuvaamattomasta syystä en pysty siihen. Haluaisin yrittää, koska olen erittäin katkera muutamalle tutulleni, jotka nyt ovat raskaana. Kuitenkin tulee sellainen tunne, että ei sitten prkle. Vihaan itseäni siitä syystä, että vihaan ystäviäni, jotka ovat raskaana. Heille en tietenkään ole vihaani näyttänyt...se vaan kytee tuolla sisimmässä.

Nyt olemme tässä kuussa päättäneet yrittää uutta raskautta ihan tosissaan. En edelleenkään halua seksiä vaan teen sen pakon edessä. Ja nyt olenkin syyllistänyt itseni siitä, että teen lapsia väkisin enkä muka rakkaudesta miestä ja tulevaa lasta kohtaan. Onko muilla ollut vastaavia tuntemuksia? Toisaalta toivon, että jos uusi raskaus saa alkunsa niin kaikki muuttuu taas paremmaksi. Mutta mitä jos ei kaikki salamaniskusta muutukaan ihanaksi niin olenko teidän mielestänne tekemässä elämäni kamalinta virhettä yrittäessäni tätä raskautta???????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu