En kirjoita tätä siksi, että olisin jo parantunut.
Olin neljännellä luokalla, kun yksi viidestä isosiskostani oli kasilla. Kaverin huomautuksesta hän (Johanna) alkoi laihduttaa. Huomasin sen ja päätin itsekin yrittää, sillä olin hiukan pyöreä. Muistan vieläkin kuinka laihdutin: aamulla ei ruokaa, koulussa vähän ruokaa ja salaattia, mutta ei leipää. Klo. 15.30 jälkiruokakupillinen mysliä, maitolasi ja 2 ruisleivänsiivua ilman lisukkeita. Illalla klo.19.30 samanlainen ateria. Lisäksi voimistelin joka päivä tietyt liikkeet aika huolimattomasti, n.15 min. En muista paljon olin pitkä, mutta muistan, että painoin n.50 kg. Muistan ne onnelliset hetket, kun ensimmäsinä laihdutuspäivinä huomasin, että laihduin nopeasti. Laihdun ensimmäisenä viikkona 3 kg, enkä sen jälkeen enää laihtunut. Aloin terveys-intoilijaksi. Ajattelen nyt, että minulla oli lievä ortoreksia. Vuosi vierähti ja painoin saman verran, vaikka pituutta oli tullut lisää. Halusin koko ajan laihtua, vaikka olin täysin normaalipainoinen. Siihen aikaan Johanna oli jo todella laiha ja meinasi jäädä koukkuun anoreksiaan, mutta sitten tulikin bulimia. Toisella isosiskollani (Hanna), oli myös bulimia. Minä ja Hanna oltiin hyviä kavereita. Yritimme aina laihduttaa yhdessä, mutta sitten ratkettiin ruokaan. Hanna oksensi ja minäkin koitin. En osannut hyvin, toisinkuin Hanna, joka osasi jo ilman, että työntää sormia kurkkuun. Viidennen luokan syyslukukautena aloin lihoa. Söin joskus todella paljon, oksentamatta. Muistan, kun kasilla oleva siskoni (Milka) löysi yhtenä päivänä komerostani 4 tyhjää RisiFruttia. Sairastin siis BEDiä. Vuosi vierähti taas ja olin lihonnut paljon. Painoindexini oli siinä 26:n paikkeilla, eli lievästi ylipainoinen. Vierähti puoli vuotta ja olin menossa seiskalle. Koko kesän olin suunnitellut, että minun täytyy olla laiha sitten kun menen ylä-asteelle. Mutta en ollut. Olin silti laihtunut kesän mitoista 166/75, mittoihin 167/70, eli pituuttakin oli tullut lisää. En kuitenkaan arvostanut laihtumistani, sillä olin edelleen lihava. Olin aloittanut oksentamaan hiukan. Joulukuussa sairastuin flunssaan, eikä minun tehnyt mieli ruokaa. Kun parannuin, olin saanut motivaatiota laihduttamiseen. 24.päivä joulukuuta aamulla, kun olin paastonnut edellisen päivän, painoin 64, eli olin normaalipainoinen. Mutta sitten jouluaattona se taas lipsahti ja joululomalla painoni heittelehti 65:n ja 69:n välillä. Nykyään minulla on onnistumis-ja epäonnistumis kausia. Painan nyt 68. Haluan edelleen laihtua ja olen päättänyt onnistua (niinkuin 1000 kertaa aiemminkin). Huomenna aloitan erittäin niukan syömisen. Keskimäärin 150 kaloria/päivä juomat - liikunta. Tavoitteeni on, että painan synttäreinäni (4.huhtikuuta), 55 kg. MINÄ ONNISTUN!
Olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin tarinoita!
Olin neljännellä luokalla, kun yksi viidestä isosiskostani oli kasilla. Kaverin huomautuksesta hän (Johanna) alkoi laihduttaa. Huomasin sen ja päätin itsekin yrittää, sillä olin hiukan pyöreä. Muistan vieläkin kuinka laihdutin: aamulla ei ruokaa, koulussa vähän ruokaa ja salaattia, mutta ei leipää. Klo. 15.30 jälkiruokakupillinen mysliä, maitolasi ja 2 ruisleivänsiivua ilman lisukkeita. Illalla klo.19.30 samanlainen ateria. Lisäksi voimistelin joka päivä tietyt liikkeet aika huolimattomasti, n.15 min. En muista paljon olin pitkä, mutta muistan, että painoin n.50 kg. Muistan ne onnelliset hetket, kun ensimmäsinä laihdutuspäivinä huomasin, että laihduin nopeasti. Laihdun ensimmäisenä viikkona 3 kg, enkä sen jälkeen enää laihtunut. Aloin terveys-intoilijaksi. Ajattelen nyt, että minulla oli lievä ortoreksia. Vuosi vierähti ja painoin saman verran, vaikka pituutta oli tullut lisää. Halusin koko ajan laihtua, vaikka olin täysin normaalipainoinen. Siihen aikaan Johanna oli jo todella laiha ja meinasi jäädä koukkuun anoreksiaan, mutta sitten tulikin bulimia. Toisella isosiskollani (Hanna), oli myös bulimia. Minä ja Hanna oltiin hyviä kavereita. Yritimme aina laihduttaa yhdessä, mutta sitten ratkettiin ruokaan. Hanna oksensi ja minäkin koitin. En osannut hyvin, toisinkuin Hanna, joka osasi jo ilman, että työntää sormia kurkkuun. Viidennen luokan syyslukukautena aloin lihoa. Söin joskus todella paljon, oksentamatta. Muistan, kun kasilla oleva siskoni (Milka) löysi yhtenä päivänä komerostani 4 tyhjää RisiFruttia. Sairastin siis BEDiä. Vuosi vierähti taas ja olin lihonnut paljon. Painoindexini oli siinä 26:n paikkeilla, eli lievästi ylipainoinen. Vierähti puoli vuotta ja olin menossa seiskalle. Koko kesän olin suunnitellut, että minun täytyy olla laiha sitten kun menen ylä-asteelle. Mutta en ollut. Olin silti laihtunut kesän mitoista 166/75, mittoihin 167/70, eli pituuttakin oli tullut lisää. En kuitenkaan arvostanut laihtumistani, sillä olin edelleen lihava. Olin aloittanut oksentamaan hiukan. Joulukuussa sairastuin flunssaan, eikä minun tehnyt mieli ruokaa. Kun parannuin, olin saanut motivaatiota laihduttamiseen. 24.päivä joulukuuta aamulla, kun olin paastonnut edellisen päivän, painoin 64, eli olin normaalipainoinen. Mutta sitten jouluaattona se taas lipsahti ja joululomalla painoni heittelehti 65:n ja 69:n välillä. Nykyään minulla on onnistumis-ja epäonnistumis kausia. Painan nyt 68. Haluan edelleen laihtua ja olen päättänyt onnistua (niinkuin 1000 kertaa aiemminkin). Huomenna aloitan erittäin niukan syömisen. Keskimäärin 150 kaloria/päivä juomat - liikunta. Tavoitteeni on, että painan synttäreinäni (4.huhtikuuta), 55 kg. MINÄ ONNISTUN!
Olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin tarinoita!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Yleisisti luullaan että syömishäiriö on pelkkä tyttöjen sairaus vaikkei asia näin olekaan.
Kun tulin lukion toiselle luokalle kiinnitin huomiota kroppaan hieman tarkemmin. Vaikken ollutkaan lihava (olin 176/73), oli vatsan seudulla hieman rasvaa jotka halusin pois. Tästä alkoi omatekoinen "ohjelmani" johon kuului joka ilta n. tunti liikuntaa (punnerruksia vatsoja yms.) sekä erittäin paljon veden juontia (aineenvaihdunnan nopeuttamiseksi). Lisäksi otin tiukan linjan etten harrasta iltasyöntiä. Tätä tein noin puoli vuotta kunnes sain kaveriltani ensimmäisen kuntosaliohjelman. Aloin käymään viisi-kuusi kertaa viikossa salilla entisen ohjelmani lisäksi. Olin iltaisin todella äreällä päällä ja koko elämä pyöri vain kropan ympärillä.
Noin vuosi siinä meni ja lopulta olin 176/63 ja kohtalaisen trimmattu. Vanhemmatkin sanoivat että ota jo järki käteen tuon treenaamisen kanssa mutten uskonut vaan ajattelin voivani tulla vieläkin parempaan kuntoon. Kun kaverit kyseli "lähetkö perjantaina juhlimaan?" sanoin vain "en voi kun ohjelman mukaan lauantaiaamuun kuuluu se-ja-se-treeni!".
Lopulta kirjoitusten aikaan yllättäen lopetin kaikki. En yksinkertaisesti enää jaksanut. Halusin elää niinkuin normaalit nuoret ja mennä ja pitää hauskaa. Eihän se sixbackki sieltä paidan alta näy... No nyt olen kohta 22 ja paino on kahdeksankymmenen paremmalla puolella. Mieluummin pyöreämpi ja onnellinen kuin langanlaiha ja aina pinna kireänä.
Haluisitko alkaa mailailemaan kanssani niin kannustettais toisiamme? Osoiteeni on [email protected]
Jään odottamaan! =)
Tota menoa palat vaan säästöliekillä etkä laihdu ollenkaan. Elimistösi tarvitsee ainakin (ja yli) tuhat kaloria pelkästään siksi, että ruumiintoiminnot pysyvät yllä. Luuletko tosiaan, että muka voisit laihtua kaksitoista kiloa parissa vaivaisessa kuukaudessa? Mieti vähän! Elä terveellisesti, tota menoa kuolet nuorena. Jos sitä haluat niin siitä vaan.
Tavallaan me ollaan kohtalotovereita. Mä oon nyt tajunnut, että oon sairastanut BED:iä jo monta vuotta. Minulla on ollut kuukausiakin kestäviä kausia, etten välillä syönyt mitään ja urheilin, joskus taas ahmin ja oksensin. Mutta jossain vaiheessa voimani olivat loppu ja aloitin ahmimisen ilman oksentamista. Neljänneltä luokalta asti mun paino on noussut 10 kiloa vuodessa, ja se jos mikä on aivan hirvittävä määrä. Mä kärsin vartalostani ja siitä, ettei mulla riitä itsekuria laihduttamiseen. Joskus oon saanut jopa yli viisi kiloa pois, mutta ne ovat tulleet hiipien kaksinkertaisena takaisin. Oon 163/78, eli painoindeksi on aivan liian korkea. Nyt olen jälleen päättänyt, että laihdutan itseni normaalimittoihin kesän loppuun mennessä, koska haluan näyttää rippileirillä, että ei mun vartalo niin paha oo, miltä se joskus on vaikuttanu. Vaikka mulla ei oo tukijoita tässä asiassa, niin silti mä tiedän, että nyt on mun tilaisuus. Mulla on nyt tilaisuus näyttää itelleni, että mä pystyn siihen. Ja nyt jos koskaan mä toivon onnistumista...