Nettitutun tapaaminen :)

Nallekarhu

Chattitutun tapaaminen

Olin jonkin aikaa sitten saanut asuntooni nettiyhteyden. Ankara chattaaminen valtasi heti minut...olihan tuota töissäkin tullut tehtyä mutta kuitenkin. Juttuseuraa naisista kun löytyi aina. Eritoten yhden tytön kanssa tuli juteltua pitkään monena päivänä ja lopulta vaihdettua puhelinnumeroitakin. Jutustelu muuttui aika pian seksin puolelle ja sehän sopi minulle. Hän kertoi aina miten oli pukeutunut ja yleensä pian vaatteet lähtivät päältä kun jutustelu eteni...oli ihana kuvitella tuo tyttö stringit ja rintsikat päällä koneen ääressä. Tietysti koskaanhan ei voi olla varma kenen kanssa juttelee. Tästä juttu eteni yleensä niin että minä kerroin hänelle mitä tekisin hänen kanssaan ja siitä homma menikin sitten nettiseksin puolelle.

Hän kertoi riisuvansa stringit ja rintsikat...kuvaili nöpöttäviä nännejään ja kuuman hikistä pimppiään toimistotuolilla. Yhdellä kerralla hänellä oli jalat pöydän päällä harallaan ja kädessään camping-makkara jota hän sovitti märkään vakoonsa. Useamman kerran hän sai orgasmin jutustelujemme aikana. Ja niin sain myös minä. Yleensä olin kulli pystyssä heti kun aloimme kirjoittamaan. Kun jutustelua oli jatkunut vakituisesti kuukauden ajan sain vihdoin hänen kuvansa...omani olin näyttänyt jo aikaisemmin. En malttanut mieltäni kun eräänä iltana avasin sähköpostin ja siellä oli maili häneltä liitetiedostoineen. Avasin nopeasti kuvan ja sieltä paljastui jakkupuvussa oleva nainen. Aivan kuten hän oli kuvannutkin itseään 167 cm, hoikka 58 kg, ruskeat keskipitkät hiuket, ruskeat silmät ja mikä parasta hän oli todella nätti. Tämän jälkeen en empinyt enää vaan tartuin puhelimeen ja valitsin hänen numeronsa.

Puhelin tuuttasi pari kertaa ja sitten nuorekas ääni vastasi: "Kirsi" Esittelin itseni - tuli aivan hetken kestävä hiljaisuus kun hän alkoi hihittämään. "En olisi arvannut että soittaisit näin pian." No vastasin saaneeni kuvan ja en voinut enää vastustaa kiusausta soittaa. Kehuin häntä todella nätiksi ja seksikkääksi. Kirsi hieman kierteli mutta oli selvästi otettu positiivisesta palautteestani. Juteltiin siinä niitä ja näitä ja taas itselleni sopivaan tapaan koitin keppiä jäällä ja kysyin haluaisiko hän kenties treffata. Kirsi alkoi jälleen hihittämään..."Mitähän siitä oikein tulisikaan...ja onhan meillä tätä välimatkaakin" No eihän sitä ole kuin n. 80 km ja autokin on että eihän tässä mitään ongelmaa. "No jos ehdottamasti haluat niin mikä ettei...kai sen verran hullu pitää olla" hän tokaisi. No sovimme treffit heti tulevalle viikonlopulle. Hän kertoi erään huoltoaseman kotipaikkakunnaltaan ja päätimme tavata siellä. Olin taas aivan nosteessa koko loppuviikon.

Lauantain sitten saapuessa kävin aamulla suihkussa ja söin pikaisen aamiaisen. Puin päälleni mustat bokserit ja farkut ja kauluspaidan vielä takki naulasta ja menoksi. Ajoin paikallisen kaupan kautta ja ostin sieltä juotavaa ja pasteijan matkaevääksi. Tietysti kassalta tarttui mukaan myös paketti kondomeja - sen verran luottoa oli siinä vaiheessa jo ;) Puolilta päivin saavuin Kirsin mainitseman huolto-aseman pihaan. Odottelin siinä viitisentoista minuuttia kunnes kävelytieltä kääntyi tutun näköinen tyttö kohti autoani. Nousin ylös autosta meni häntä vastaan. Hän oli luonnossa vieläkin nätimpi kuin kuvassa. Hän oli pukeutunut farkkuihin ja vaaleaan paitaan ja takkiin. Käsipäivää muuttui heti halaukseksi. En malttanut taas olla kehumatta häntä ja Kirsi selvästi punastui hieman. Hetken aikaa siinä seisoskeltuamme päätimme mennä kahville huolto-aseman kahvioon. Juttu alkoi luistamaan ja menikin jo kohta kaksimieliseksi. Kirsi päätti että hän esittelisi minulle vähän "nähtävyyksiä". Luulin hänen tarkoittaneen sillä todellakin nähtävyyksiä...

Menimme siitä sitten autooni jossa juttelimme lisää ja hän kertoi asuneensa muutaman vuoden täällä ja oli muuttanut työn perässä paikkakunnalle. Lähdin ajamaan ohjeiden mukaan ja muutaman kilometrin päästä Kirsi pyysi kääntymään metsäautotielle jonka päässä oli kuulemma idyllinen metsälampi. Tein työtä käskettyä - onneksi autoni ei ole kovin matala koska tie oli aika heikkokuntoista ja kapeakin. Pian havupuiden takaa näkyikin vettä. Autolla pääsi tosiaan ihan lähelle lampea. Kirsi kertoi löytäneensä tämän paikan pyöräillessään. Paikalla ei näkynyt ketään muita joten mikään yleinen uimaranta se ei ollut. "Nyt on niin lämmin että voisi vaikka pulahtaa veteen "Kirsi sanoi. Ainoa ongelma on että minulla ei ole uimapukua hän vielä lisäsi. No eipä ole minullakaan tokaisin mutta eihän täällä ole ketään katsomassa. Yhteistuumin rupesimme riisumaan vaatteita. Kirsi oli vähän sivummassa ja pian sain jo ihailla takaapäin hänen rusketusrajojaan kun valkea peppu heilui hänen juostessaan veteen. Tunsin kuinka kaluni alkoi heräämään."Vauhtia!" Kirsi huusi vedestä hymyillen. Lähdin juoksemaan lampeen ja kullini pomppi puolelta toiselta Kirsin hihitellessä rantavedessä. Pulahdin veteen ja uin muutaman vedon. Kirsi ui perässä ja uimme pienen kierroksen lammella.

Vesi ei ollut kovin kylmää mutta rauhoitti kuitenkin sopivasti kaluani kun nousin vedestä ylös. Koska pyyhettäkään ei ollut jäin rantaheinikolle aurinkoon kuivattelemaan. Kirsi nousi lammesta pois ja nyt näin hänet etupuolelta. Terhakkaiden B-kupin rintojen nännit olivat pystyssä...ne olivat vähän kuin ketunnenät. Napakoru kaunisti pientä napaa. Muodot olivat todellakin kohdallaan...karvoitus ei ollut aivan tummaa ja oli siistitty pieneksi kolmioksi. Kirsi asettui viereeni kuivattelemaan. "Tämä paikka on kuin sadusta" hän sanoi. Tämän sanottuaan tunsin hänen kätensä reidelläni ja pian kalullani. "Täällähän voisi vaikka..." ja minä vastasin mikä ettei.. Hän otti puolikovan kullini käteensä ja alkoi runkkaamaan sitä. Pari vetoa ja kulli oli kovana pystyssä. Hän nousi polvilleen ja kumartui puoleeni ja alkoi nuolemaan kulliani. Toinen käsi runkkasi varta kun hän upotti nuppia suuhunsa. Itse hyväilin kädelläni ulottuvilla olevaa peppua...sormeni kävivät häpyhuulilla ja kuin käskystä Kirsi tuli kontilleen päälleni ja olimme 69:ssä. Kosteat pimpinkarvat kutittivat nenääni kun kieleni etsiytyi pimpin huulten väliin. Otin kaksin käsin hänen pakaroistaan kiinni ja hieroin niitä samalla kun nuolin hänen pimppiään. Hän imi kaluani kuin horkassa. Ei mennyt kauaa kun hän alkoi pökkimään peppuaan naamaani vasten ja huohottaminen alkoi. Nenäni oli kiinni hänen pyllyreiässään kun yritin saada kieltäni mahdollisimman syvälle ja sitten taas takaisin klitoriksen ympärille. Hän lopetti kullini imemisen ja pyöritti peppuaan rajummin naamani vasten... "Nyt multa tulee!...aah ihanaa" Tyttö vapisi hetken päälläni. "Se tuntui tosi hyvältä...nyt mää haluan ton sun herkkukullin sisääni"

Sanoin että farkkujeni taskusta löytyy kondomeja. Pian Kirsi jo rullasi kumia kovana seisovan kaluni päälle. Siinä samassa hän oli kyykyssä päälläni ja ohjasi kädellään kullini pimpilleen. Hän laski peppuaan polviensa varassa alaspäin ja otti kullin kokonaan sisäänsä. Se tuntui ihanan tiukalta ja nostin päätäni sen verran että näin kun turvonneet häpyhuulet väistyivät kullini tieltä. Käsillään nojaten rintaani hän alkoi kyykyssä liikuttamaan itseään. Hän liikkui ylös - alas ja välillä ihan alhaalla pyöritti peppuaan kaluni juurta vasten. Litinä ja ähinämme sulautui hyvin linnunlaulun joukkoon. Seuraavaksi hän laskeutui polvilleen ja jatkoi ratsastamista. Tuttu huohotus alkoi taas...posket punaisena Kirsi nai minua. Minun teki kuitenkin mieli pois alta aktiivisena miehenä joten kellautin Kirsin selälleen ruohikkoon ja tulin hänen jalkojensa väliin polvilleni ja ohjasin kullin sisään. Aloin naimaan hitain liikkein auringon porottaessa selkääni. Välillä lisäsin vauhtia ja aloin hieromaan klitorista etusormellani. Tätä Kirsi ei kauaa kestänyt vaan alkoi vapisemaan ja potkimaan jaloillaan kun sai toisen orgasmin. Enää en malttanut minäkään kun työntöjeni tahdissa rinnat pomppivat ylös - alas. Poraudun pari kertaa niin syvälle kuin ylsin ja tunsin kuinka paine alkoi purkautumaan pusseista...työnsin syvälle sisään ja annoin sperman purkautua kondomiin. Vaivuin Kirsin päälle ja suutelin häntä ja mainitsin että tästähän olisi saanut vaikka luontodokumentin. Siitä menimme vielä uimaan ja lähdimme hänen asunnolleen suihkuun. Koska iltapäivä oli pitkällä Kirsi pyysi jäämään luokseen yöksi...se sopikin minulle hyvin. Saunoimme Kirsin pienessä saunassa ja laitoimme hyvää ruokaa. Ja loppuillasta kummankin taas alkoi tekemään mieli... ;)

naiset voivat laittaa myös yksityistä palautetta;)

4

6560

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nam

      Mä haluan kans!!

      • Nallekarhu

        laitapas yhteystietoja;)


    • B I N G O !

      Se onkin pirun hyvä biisi, heräsin siihen kerran keskellä yötä.

      • ~muijeli91~(jolle kelpais j...

        laitapas tänne mailis tai jotakin,koska toi kuulosti ihanalta sun kanssas...vaik olisinkin vähnä liian nuori...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      170
      2071
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      37
      1455
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      132
      1154
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      902
    5. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      846
    6. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      250
      814
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      782
    8. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      735
    9. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      713
    10. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      198
      634
    Aihe