Pieni summamutikassa valittu kohta pitemmästä jutusta. Haluaisin kritiikkiä niin tekstistä, kokonaisuudesta kuin oikeinkirjoituksestakin. Ei mielellään mitään "p*sk*" tai "mee kotiis, äpärä" -juttuja (tai niitäkin voi laittaa, jos perustelee). Kiitos ja kumarrus.
***
Sade raapi tytön kasvoja ja hiuksia. Savu kirveli hänen silmiään, eikä hän ollut koskaan nähnyt niin paljon tulta. Liekit nuolivat polttopuuvarastoja, kattoja ja seiniä. Hän kompasteli eteenpäin ja köhi savua pois kurkustaan. Hevosten hirnunta, koirien vikinä ja ihmisten huudot sekoittuivat kipinöiden rätinään. Sade tuntui kylmältä hänen ihollaan, ja tuli puhalsi tukahduttavaa lämpöään.
Ruumiita oli siellä täällä. Inhon vallassa hän kiersi kaukaa naisen ruhon, joka oli lävistetty jostakin vatsan kohdalta ja jonka kasvot oli viillelty muodottomiksi. Muutaman kerran hän oli aikeissa palata takaisin. Hänen päässään pyöri ja häntä oksetti.
Andina hiipi rakennusten varjoissa. Välillä hän konttasi pitkin hiekkaisia katuja niin, että hänen polvensa raapiutuivat verille. Hän pysähtyi varjoisaan kulmaan unohdettujen kottikärryjen taakse ja vilkaisi itku kurkussa imettäjän taloa. Sen katto paloi hiljaisella liekillä ja ovi paukkui tuulen tahdissa. Piiloonsa saakka hän saattoi kuulla ruostuneiden saranoiden kitinän. Pihalla lojui pystyssä pari nuolta, ja villinnäköisiä hahmoja liikkui liekkien valossa. Osa hahmoista osoittautui pakeneviksi kyläläisiksi, osa katosi hänen näköpiiristään. Hän puristi silmänsä kiinni, nousi pystyyn ja juoksi paukkuvalle ovelle.
Kuin varjo tyttö pujahti sisään huoneeseen, joka oli hylätty kiireellä. Pöytä ja tuolit oli viskattu minne sattui, vaatteita ja rääsyjä lojui pitkin poikin lattiaa; jotkut niistä olivat täynnä kuivunutta verta. Seinissä näkyi halkeamia kuin kirveen jäljiltä, ja tuli teki ahkerasti työtään katon parissa.
”Aora!” Andina huusi siskoaan ja yski savua. Liekit vain suhisivat ja rätisivät hänelle vastaukseksi.
Nyyhkien ja itkien tyttö palasi ulos. Hän pyyhki kyyneleitä ja nokea kasvoiltaan. Epätoivo rusensi hänet alleen. Hän huusi siskoaan, mutta hänen äänensä hukkui metelin alle. Hillittömän itkun kourissa hän kaatui aidan viereen, nojasi vasten sitä ja puristi silmänsä kiinni.
***
Sade raapi tytön kasvoja ja hiuksia. Savu kirveli hänen silmiään, eikä hän ollut koskaan nähnyt niin paljon tulta. Liekit nuolivat polttopuuvarastoja, kattoja ja seiniä. Hän kompasteli eteenpäin ja köhi savua pois kurkustaan. Hevosten hirnunta, koirien vikinä ja ihmisten huudot sekoittuivat kipinöiden rätinään. Sade tuntui kylmältä hänen ihollaan, ja tuli puhalsi tukahduttavaa lämpöään.
Ruumiita oli siellä täällä. Inhon vallassa hän kiersi kaukaa naisen ruhon, joka oli lävistetty jostakin vatsan kohdalta ja jonka kasvot oli viillelty muodottomiksi. Muutaman kerran hän oli aikeissa palata takaisin. Hänen päässään pyöri ja häntä oksetti.
Andina hiipi rakennusten varjoissa. Välillä hän konttasi pitkin hiekkaisia katuja niin, että hänen polvensa raapiutuivat verille. Hän pysähtyi varjoisaan kulmaan unohdettujen kottikärryjen taakse ja vilkaisi itku kurkussa imettäjän taloa. Sen katto paloi hiljaisella liekillä ja ovi paukkui tuulen tahdissa. Piiloonsa saakka hän saattoi kuulla ruostuneiden saranoiden kitinän. Pihalla lojui pystyssä pari nuolta, ja villinnäköisiä hahmoja liikkui liekkien valossa. Osa hahmoista osoittautui pakeneviksi kyläläisiksi, osa katosi hänen näköpiiristään. Hän puristi silmänsä kiinni, nousi pystyyn ja juoksi paukkuvalle ovelle.
Kuin varjo tyttö pujahti sisään huoneeseen, joka oli hylätty kiireellä. Pöytä ja tuolit oli viskattu minne sattui, vaatteita ja rääsyjä lojui pitkin poikin lattiaa; jotkut niistä olivat täynnä kuivunutta verta. Seinissä näkyi halkeamia kuin kirveen jäljiltä, ja tuli teki ahkerasti työtään katon parissa.
”Aora!” Andina huusi siskoaan ja yski savua. Liekit vain suhisivat ja rätisivät hänelle vastaukseksi.
Nyyhkien ja itkien tyttö palasi ulos. Hän pyyhki kyyneleitä ja nokea kasvoiltaan. Epätoivo rusensi hänet alleen. Hän huusi siskoaan, mutta hänen äänensä hukkui metelin alle. Hillittömän itkun kourissa hän kaatui aidan viereen, nojasi vasten sitä ja puristi silmänsä kiinni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos kirjoitus ei sisällä muuta kuin hirveän yrityksen kuvailla tunteita ja asioita mahdollisimman "kirjallisesti", niin onko siinä mitään mieltä. Verta ja ruumiita tässä oli, se on hyvä. Mutta ei ihmisen raato ole sen kummallisempi kuin muidenkaan eläinten. Kirjoitus sisältää myös paradoksin ja jotain negatiivisella tavalla outoa.
Niin minkä paradoksin, muuten? Olen suuri paradoksien ystävä ja kannattaja, mutta ainakaan pikaluvussa ko. kohta silmääni sattunut.
Sinänsä olet minusta kritiikissäsi oikeilla linjoilla. Tuo pätkä nyt tosin on kaikkinensakin kovin irrallinen. Sujuvaa kuvailua, kasi plus äikänmaikaltani. Mutta todella kiinnostava sisältö puuttuu, lähinnä tuo kai koetti vedota lukijansa järkyttymiseen tuollaisella pseudonaturalistisella kuvauksella, niin kuin hienosti sanotaan. Mutta juu. Ihan tap tap. Jos tuo tuosta johonkin suuntaan kehittyy, luen kyllä.