mitenkähän markettien pamput
suun panee, suomen kansa
ainakin voi viettää terveellisen
ja rentouttavan joulun
kynttilän valossa
suun panee, suomen kansa
ainakin voi viettää terveellisen
ja rentouttavan joulun
kynttilän valossa
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minä ja lapset emme tänä jouluna lähde mukaan
markkinavoimien luomaan ostohysteria-
jouluun.Boikotoin muutenkin marketteja
ostopaikkoina. Muutamana edellisenä jouluna otin
aina teema-ostospaikan. Luonnonsuojeluliitto,
Sokeva ja Unicef ovat esim. hyviä ostopaikkoja.
Ostin lähes kaikki lahjat niistä. Tänä vuonna
sitten päätin, että nyt muuttuu vielä
radikaalimmin joulun vietto. Kokonaan
lahjattomaan jouluun en vielä kyennyt, lapset
ovat kuitenkin sen verran pieniä. Mutta jokainen
saa ainoastaan yhden lahjan. Rahat käytämme
elämiseen ja lähdemme viettämään
kylpyläviikonloppua. Voivat sitten lahjojen
sijasta odottaa sitä. Kummilapset tulevat saamaan
rahaa harrastuksiin.