Joskus kun hengitän syvään ulos niin tuntuu kuin sydämeni löisi ylimääräisen kerran.Siis kun normaalisti sillä sykkeellä löisi kerran niin se sykkiikin kaksi kertaa.Näin on vain ulos hengittäessä.Ylimääräinen lyönti aiheuttaa myös niin että on vaikea saada happea.Tapahtuma menee kuitenkin ohi nopeasti ja tapahtuu suunnilleen kerran parissa viikossa.
Elintapani ovat suht terveelliset.Poltan noin 2 tupakkaa viikossa ja stressaantuneena enemmän. Humalaakaan ei tule harrastettua kuin kerran pari kuukaudessa.Olen myös kasvissyöjä ja liikun paljon eikä ylipainoa ole.
Kannaataako tämän vuoksi mennä tutkimuksiin?Mitä siellä tutkimuksissa tapahtuu?
Elintapani ovat suht terveelliset.Poltan noin 2 tupakkaa viikossa ja stressaantuneena enemmän. Humalaakaan ei tule harrastettua kuin kerran pari kuukaudessa.Olen myös kasvissyöjä ja liikun paljon eikä ylipainoa ole.
Kannaataako tämän vuoksi mennä tutkimuksiin?Mitä siellä tutkimuksissa tapahtuu?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen 20-vuotias suht. terveellisesti elävä nainen. Sydämeni lyö joskus ikään kuin yhden ylimääräisen lyönnin, "muljahtaa". Kävin lääkärissä asian vuoksi noin vuosi sitten, kun asia minua vaivasi, ja lääkäri sanoi, että kyseessä ovat mitä todennäköisimmin täysin vaarattomat sydämen rytmihäiriöit, joita esiintyy erityisen paljon nuorilla naisilla. Olenkin huomannut, että sydämeni lyö kummallisesti ollessani esimerkiksi väsynyt tai vaikkapa stressin lauetessa. Joskus minulla on myös tiheälyöntisyyskohtauksia, jotka ovat oletettavasti myös vaarattomia (näin olen lääkärikirjasta lukenut=) ja jotka menevät nopeasti ohi, kun olen rauhallisesti paikallani ja pidätän hengitystä.
Mene ihmeessä lääkäriin, jos asia vaivaa. Todennäköisesti kyseessä ei ole mikään vakava vaiva, ja lääkärikeikan jälkeen sinun ei enää ikinä tarvitse ajatella koko asiaa. Lääkäri pyytää sinua kuvailemaan vaivasi ja kuuntelee sydäntäsi sekä keuhkojasi.
Kiitos paljon..asia on vaivannut minua pitkään. Kai sitä uskaltaisi lääkärilläkin käydä.Tai ainakin pitäisi =)
Hengitysrytmin mukaan sydämen syke vaihtelee jossain määrin kaikilla ihmisillä. Vaivasi kuulostaa tyypilliseltä normaalilta hengitysrytmin vaikutukselta. (syvä sisään- tai uloshengitys)
Mutta varmuuden vuoksi tietysti vastaanotolla kannattaa käydä, jos olet asiasta huolestunut.
Minulla oli noita samoja vaivoja viime lokakuussa jolloin kävin lääkärissä. Sydänfilmissä näkyi kammio- ja eteislisälyöntejä jotka ovat siis normaaleja nuorilla.
Nyt kuitenkin kuukausi sitten lepopulssi oli välillä yli 210 ja hengästyn todella helposti ja happea ei meinaa saada millään ilmeeellä. Pulssi "karkailee" 190-60 välillä jatkuvasti siis minuutin sisällä saattaa pulssi käydä monesti yli 190 ja palata heti esim. 80.
Minulta on otettu sydämmen ultra missä ei näkynyt mitään, keuhkoista röntgen joka oli normaali, kilpirauhasista näyte ja siellä kaikki hyvin ja viimeksi minulla on 24 h seurantalaite joka rekisteröi kaiken mitä pumpussa tapahtui. Nyt odottelen sen tuloksia.
Urheilen vähintään neljästi viikossa, mutta en usko sen olevan ylikunnosta johtuvaa eikä myöskään lääkäri. Stressiä on siinä missä muillakin joten se on pois suljettu vaihtoehto.
Kyllä elämä on ihmeelistä.
...kun noista kilpirauhasista puhuit niin voivatko ne vaikuttaa jotenkin asiaan?Suvussa paljon vajaatoimintaa ja äidilläkin on...itseltä ei vielä testattu.Myös suvussa pari nuorta (20-30v.) naista kuollut ihan yhtäkkiä sydänkohtaukseen.Diabetestä myös suvussa,mutta sitäkään ei vielä testattu minulta...olen iältäni vasta 17.
Lääkkeksi tuli beettasalpaaja jotta nuo sykkeet pysyvät aisoissa. Eipä kummempaa...