Hän istuu selkä köyryssä ja lukee tekstiä näytöllään. Etusormen nahka tuntuu jo kovin ohuelta.
-Miksi iho ei voisi olla sormissa kuten jalkapohjissa, kuusi kertaa paksumpaa. Ei kuluisi niin.., hän ajattelee ja klikkailee eteenpäin. Kirjoitukset ovat vihjailevia, jopa ivaavia. Hän huomaa toivovansa paksunahkaisuutta paitsi sormiinsa, myös sielunsa ympärille. Kaulavaltimo sykkii jo selvemmin ja puna kasvoilla syvenee.
Hän jättää hetkeksi näytön ja syventyy vihkoonsa. Se on täyttynyt vuosien varrella muistiinpanoista ja sivuhuomautuksista. Hän tarkistaa sanomisiaan, jotta roolin uskottavuus ei karisisi. Nuo pirulaiset kun tarttuvat jokaiseen epäloogisuuteen.
-Perhana..!, hän kiroaa huomatessaan, että roolista todellakin löytyi aukko. Kahden hänen kirjoittamansa viestin sisällöt menevät pahasti ristiin ja mikä pahinta, kirjoitusten välillä on vain muutama vuorokausi.
-Todella aloittelijamaista, hän ajattelee ja piiskaa itseään. Kasvon lihakset nykivät ja kädet puristuvat nyrkkiin. Hän ei siedä vastoinkäymisiä. Pienimmätkin epäonnistumiset tai kritiikki häntä kohtaan ovat aina synnyttäneet hänessä kohtuuttomia reaktioita. Hän tuijottaa silmät leimuten näyttöä tekstiä kuitenkaan näkemättä. Hammas painautuu huulen läpi ja verenmaku havahduttaa hänet todellisuuteen. Hän sipaisee pisaran sormellaan, katsoo sitä ja tekee kaikkensa saavuttaakseen taas tasapainon.
Hän alkaa kirjoittaa. Teksti on reipasta, iloista ja ennen kaikkea vähättelevää ja ylimielistä. Hän lukee tekstin uudestaan, tarkistaa sen antaman tunteen. Vielä hiukan liian vihaista, siitä aistii, että toisten tekstit häntä liikuttivat. Hän hengittää syvään pitkään ja kumartuu uudestaan näppäimistön päälle. Tällä kertaa teksti on parempaa ja hän lähettää sen eteenpäin. Muut tätä lukiessaan varmasti älähtävät, kokevat alemmuutta ja mikä tärkeintä, hänen kipunsa ei tekstistä välity laisinkaan.
-Tästä tuli sittenkin ihan siedettävä päivä, hän sanoo itselleen ja sulkee koneen. Avatakseen sen taas huomenna.
-Miksi iho ei voisi olla sormissa kuten jalkapohjissa, kuusi kertaa paksumpaa. Ei kuluisi niin.., hän ajattelee ja klikkailee eteenpäin. Kirjoitukset ovat vihjailevia, jopa ivaavia. Hän huomaa toivovansa paksunahkaisuutta paitsi sormiinsa, myös sielunsa ympärille. Kaulavaltimo sykkii jo selvemmin ja puna kasvoilla syvenee.
Hän jättää hetkeksi näytön ja syventyy vihkoonsa. Se on täyttynyt vuosien varrella muistiinpanoista ja sivuhuomautuksista. Hän tarkistaa sanomisiaan, jotta roolin uskottavuus ei karisisi. Nuo pirulaiset kun tarttuvat jokaiseen epäloogisuuteen.
-Perhana..!, hän kiroaa huomatessaan, että roolista todellakin löytyi aukko. Kahden hänen kirjoittamansa viestin sisällöt menevät pahasti ristiin ja mikä pahinta, kirjoitusten välillä on vain muutama vuorokausi.
-Todella aloittelijamaista, hän ajattelee ja piiskaa itseään. Kasvon lihakset nykivät ja kädet puristuvat nyrkkiin. Hän ei siedä vastoinkäymisiä. Pienimmätkin epäonnistumiset tai kritiikki häntä kohtaan ovat aina synnyttäneet hänessä kohtuuttomia reaktioita. Hän tuijottaa silmät leimuten näyttöä tekstiä kuitenkaan näkemättä. Hammas painautuu huulen läpi ja verenmaku havahduttaa hänet todellisuuteen. Hän sipaisee pisaran sormellaan, katsoo sitä ja tekee kaikkensa saavuttaakseen taas tasapainon.
Hän alkaa kirjoittaa. Teksti on reipasta, iloista ja ennen kaikkea vähättelevää ja ylimielistä. Hän lukee tekstin uudestaan, tarkistaa sen antaman tunteen. Vielä hiukan liian vihaista, siitä aistii, että toisten tekstit häntä liikuttivat. Hän hengittää syvään pitkään ja kumartuu uudestaan näppäimistön päälle. Tällä kertaa teksti on parempaa ja hän lähettää sen eteenpäin. Muut tätä lukiessaan varmasti älähtävät, kokevat alemmuutta ja mikä tärkeintä, hänen kipunsa ei tekstistä välity laisinkaan.
-Tästä tuli sittenkin ihan siedettävä päivä, hän sanoo itselleen ja sulkee koneen. Avatakseen sen taas huomenna.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvin kuvasit itseäsi. Kukapa osaisi parhaiten kuvata itseään kun asiat käytännössä kokenut. Kiva, että annoit rehellisen kuvauksen itsestäsi.
Aito rehellisyys palkitaan aina jossain vaiheessa. Katson sinua nyt aivan uusin silmin kultaseni:-))
Niin, kait sen voi noinkin ymmärtää.
Kirjoitus oli kuitenkin lyhykäisyydessään kuvaus niistä tuntemuksista, joita minulle muodostui kahlatessani läpi noita käsittämättömiä keskusteluketjuja. Mielikuva ihmisestä, jolle tuo salapoliisityö ja oman roolin ylläpito elämää suurempia asioita.
Sana kaksi minusta... itse olen tyytynyt kirjoittamaan asioista, ilmiöistä ja tapahtumista ympärilläni. Kommentoin mielummin yleisellä tasolla, en henkilötasolla. Ja kaikki kirjoitukseni/kommenttini olen tällä sinänsä hiukan naivilla (max life=kuin limumerkki..heh) nikillä kirjoittanut.
Harmillista, jos epäilet kirjoituksen kuvaavan itseäni, mutta toki Sinulla mielipiteeseesi. Ja mitä uusiin silmiisi tulee, eivät ne ole ole yhtään hullummat, kauniit jopa..!
Sait tyypillisen vastauksen, jossa käännetään asia sinuun. Olethan varmaan huomannut, kuinka hän menettelee, kun kalikka kolahtaa.:) Eli hyvin hän on sisäistänyt roolinsa, tietyn kaavan mukaan toimimalla. Mutta onhan se vuosien tuomaa kokemusta virtuaalielämässä.:)
Mutta kun Max Life ei saa muuten täällä kaipaamaansa huomiota, niin pitää jokun sentään antaa hänelle palautta. Jutut täällä pyörivät näköjään paljon kiinnostavampien persoonien ympärillä.