Mä tiedän et täällä on paljon sellasia joilla on paniikkihäiriö ja oon sellaisia kirjoituksia lukenutkin. Mut halusin kertoa oman tarinani. Mun ahdistus on hiipinyt pikkuhiljaa. Ensin mua jännitti kouluesitelmät jne.,mut nyt mua ahdistaa mennä tunneille (olen lukiossa),sosiaalisiin kanssakäymisiin jne.Pelkään joutuvani huomion kohteeksi.Välttelen jopa koulukavereitani. Mä en halua et ne näkee mua,koska mul on ollu ja on vieläkin,tosi vaikee ihottuma. Mulle on huomauteltu siitä pari kertaa ja se on pahentanu mun itsetuntoa.:( Mun iho on kyl usein parempikin,mut sillon mä saatan kuvitella et näytän järkyttävältä ja sillon mun kasvot alkaa punoittaa,kuumottaa ja mä alan hikoilla sairaasti.:( Mul on usein paha olo ja must on tullu itkuherkkä ja masentunut. Must tuntuu et kukaan ei ymmärrä mua:( Mul ei edes ole montaa kaveria. Mä en tiedä miten saisin itsetuntoni nousemaan..Psykiatrille mul on varattuna aika,mut must tuntuu et se pitää mun ongelmaa mitättömänä.:( Mitä tehdä?..
Kohtalotovereita??
Pelon vanki
5491
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Menepä rohkeasti sinne psykiatrille. Nuo mainitsemasi tuntemukset ovat tosi ikäviä ja pitkään jatkuessaan saattavat vaikeuttaa elämistäsi ja koulunkäyntiäsi tosi paljon. Kukaan asiansa osaava psykiatri ei vähättele kuvaamiasi oireita. Avun hakeminen ammattilaiselta on kohdallasi oikea ja viisas ratkaisu. Voimia vain kevätpäiviisi.
Psykiatri tuntee varsin hyvin mitä seuraa, jos kuvaamasi "mitättömät" asiat jätetään "vapaasti vellomaan". Hän ottaa ne vakavasti ja miettii kanssasi sopivat hoitamuodot, usko pois:)
No...tuo ois voinu olla kuin mun kynästä tuo juttu. Aika älytöntä lukea oma tarina netistä! Ootko varma, että et ole tullu mun pään sisälle ja vieny mun lukioelämää?? Heh... ;) No jos haluut jutella ihan kunnolla, mun kans, mikä sopii mulle mainiosti, pistä heit mulle ja mä vastaan ja kerron enemmän :) kirjoittelemisiin! [email protected]
Tuntui oudolta lukea juttusi, sillä se oli suoraan minun ajatuksistani ja tunteistani. Kärsin itse julkisten paikkojen ja sosiaalisten tilanteiden kammosta. Kavereita ei ole yhtäkään, vaikka yritän olla kaikille reilu ja mukava. Poikaystävä on ollut 2,5 vuotta, ja hänenkin kanssa menee huonosti. Silti rakastan häntä. Lukiossa käyminen on tuskaa; seison yksin, istun yksin, ei kavereita, ahdistaa, en jaksa kuunnella tunneilla, jokainen aamu on painajainen ja joudun pakottamaan itseni kouluun. Olo on yleensäkin mielettömän paha, eikä minulla ole minkäänlaista itsetuntoa. Teen kaikkeni välttääkseni esitelmiä. Eli siinä vähän minun tarinastani...
Entä minkä ikäinen sinä olet? Sukupuoli?
Itse olen 17-vuotias. Toivon että voisimme mailailla, eli jos jaksat/ haluat niin osoitteeni on [email protected]
Koita jaksaa
joo... mä oon myös lukios(tosin pidän välivuotta) .. Mä oon ollu aina riippuvainen kavereista ja mulla on tosi huono itsetunto.. En todellakaan pysty olemaan esim. yxin julkisella paikalla, mis on muita ihmisiä.. sillon on kaikki ok, jos mulla esim. on seuraa.. mä tykkäisin olla ihmisten kanssa ja inhoan sitä, jos joudun oleen kotona... mä tykkään pyöriä kylillä sun muuta ja pitää hauskaa.. Mut tartten joka ikiseen paikkaan jonkun mukaani.. sillon ei oo ongelmia niinkään, ellei sit tartte tehä jotai, mis tarttee esim. jotain osaamista.. kun on niin huono itsetunto, niin ei kerta kaikkiaan usko osaavansa yhtään mitään.. kammoan esitelmiä sun muuta yli kaiken ja kauppaankin on vaikea mennä yxin.. tuntuu kuin kaikki tuijottais.. yläasteella ollessani en pystyny syömään koulun ruokalassa, koska sain pöytääni tuotua vain lasillisen vettä, jonka kannoin kaxin käsin.. en kerta kaikkiaan pystyny viemään, tai edes kävelemään yxin ruokalan läpi, missä toiset oppilaat söivät.. nyk. nämä oireet ovat onnexi jo hieman laimenneet.. toin koulus ollessani pyrin vieläkin menemään syömään jonkin muun kanssa.. en vain voi kävellä ruokalaan, ottaa ruokaa ja mennä pöytään.. se on jo valmiix ahistavaa, jos mietin, etten pääsekkää jonkun tutun kans samaan pöytään.. en pustyny myöskään kävelemään koulun pihan poikki, koska mulla meni kävelytaito.. aloin miettiä miten kävelen.. ysille mennessä aloin ryyppäämään kylillä säännöllisesti viikottain.. väliaikaisesti oireet ja pelot hellitti.. sitten meno vaa kiihty ja viina alko maistuu liianki hyvin ja tuli kaikki jätkäsekoilut sun muut.. viiltelin myös yläasteen aikana itseäni ja kävinkin sosiaalityöntekijän juttusilla puolitoista vuotta.. alkuperäinen syy oli päänsärky, jonka vuoksi olin tosi paljon pois koulusta.. liikkatunnit lintsasin, sillä pelkäsin niitä yli kaiken, sillä pelkäsin että saatamme tehdä siellä jotai, mitä en osaa.. kasiluokalla olin vaan kotona, en voinu liikkua ulkona muutakuin pimeällä ja siinäkin oli ongelmaa, koska pelkään myös pimeää.. kauppaan en voinut mennä yxin, en edes kylälle.. kun viina löytyi, sosiaalityöntekijä lopetti tapaamiset, ei viinan takia, vaan siksi, etten hänen mielestään tarvinnut apua enää.. hän ei tiennyt viinasta.. sehän helpottikin ja olin myös päässyt "eroon" eräästä ystävästäni, josta olin todella pahasti riippuvainen.. olin saanut muutamia muita hyviä kavereita, joiden kanssa juhliminen sujui...sit menetin ne kaverit lopulta viinan ja jätkien takia.. mulla todettiin myös paniikkihäiriö.. jouduin huumeporukkaan, joka oli täynnä juoppoja.. jotkut yritti puhuu järkee, mutten tajunnu mitää syytä lopettaa puliporukassa pyöriminen.. siel ei tarvinnu jännittää... se meni lopulta kuitenki aivan överix, join välillä 6 päivää viikos, puliporukas pyöriessä en nii paljoa, mut poliisien kans jouduin selkkauxiin ja olin eri kämpeillä päiviä aivan sekasi.. onnex mul oli viime kesän alus lähtö ulkomaille vuodex, joten oli pakko lopettaa se hölmöily.. ulkomaille lähtö käynnistyikin niin lupaavasti, et olin iha sekasin edellisen illan ryyppäyxestä.. asun tällä hetkellä siis ulkomailla ja oon ollu juomatta lähes kesästä asti!!! muutamia kertoja lukuunottamatta.. mutta ahistus on aika ajoin lisääntyny.. se palas kuin varkain, ku lopetin juomisen.. mulla ei oo tää ketää seuraa, tunnen vaa muutaman jätkän jotka nekin opiskelee muualla.. tosin niitäkään en enää uskalla tavata.. ulkona en voi liikkua, tosin nyt on taas paremmi, pystyn iltasin pimeellä käymää kävelees.. olis kiva olla kavereitte kaa tai jotai.. mut en yxinkertaseti pysty menee mihkää yxi!!! edes pihalle!! mua alkaa vaan ahistaa.. elien sain raivarin taas aiheesta, ku ahistaa nii helvetisti, ku pelkää kaikkea ja tietää ettei luota itseensä ja mulla on kuulemma niin negatiivinen asenne, ku valitan aina kaikille ettei n osaa mitää, ja emmä voi ku en osaa, ja en opi...... onko maailmassa yhtä avuttomia ihmisiä kuin minä????? mikä vois auttaa??? aika helvetillistä kyyhöttää sen takia yxin kotona, ku ei uskalla mennä ulos!!! vaikkka kuinka haluis saaha uusia kavereita.. oisko kellää ystävällisellä ihmisellä neuvoja tai kokemuxia?? jos joku tajus ees yhtää tai kiinnostaa mailailla, ni [email protected] zori, viesti voi olla hiukka epäselvä mut nyt on kiire.....