Hanmoodo

Mielenkiintoinen keskustelu tuolla Huu Haa Hanmoodosta, Hapkido-Park on opastanut Yong Sukkia ip_hommissa, sen jälkeen Sukki perusti oman lajinsa.
www.kamppailu.net
51193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Juu, kyllähän tuo kuulostaa aika mielenkiintoiselta, lähde ei vaan ilmeisesti tahdo julkisuutta, joten ei ihan 100% varmuuteen tässäkään asiassa päästä.. Mutta, jos homma tosiaan on noin, niin sehän vaan kertookin kuinka hyvä pelkkä taekwondopohjakin on.. =)

Ja hanmoodohan on kehittynyt n. 15 vuoden ajan (YS myös), joten tuo juttuhan ei oikeastaan kerro muusta kuin hanmoodon historiasta, nykyinen hanmoodohan on ihan toisenlainen kuin silloin aluksi..

------
Tämä yksittäinen viesti aiheesta riittää, ei tarvi jokaiseen viestiketjuun pistää tuota samaa asiaa. Siis en tarkoita ettei asiasta saisi keskustella vaan että nimimerkin "kake" ei tarvis massapostittaa samaa viestiä joka paikkaan..

Äänestä

Yksittäisistä viesteistä ja huhuista ei voi vielä kovin suuria johtopäätösiä tehdä.
Tästä aiheesta on kirjoitettu kuitenkin niin paljon samansuuntaisia tekstejä, että eivät ne ihan tuulesta temmattuja voi kaikki olla.

Itselleni on jäänyt sellainen mielikuva teksteistä, että tässä ont lähdetty liikkeelle ilman kokemusta taekwondosta ja hapkidostakin vain muutaman kuukauden kurssit.
Mutta mitäs siitä, jos se suomalaiselle harrastajalle riittää.

Äänestä

Kake,
ettet vain satu olemaan se sama huuhaa kake,
joka sai potkut hmd -seurastaan taitojen
väärinkäytön takia ( kännissä turpaanveto -ja kahdesti). Ollaankos sitä hieman kaunaisia?

Äänestä

Timo, miksi totuuden kertominen ei onnistu?
Kännissä tappeleminen on suhteellisen lievä juttu MONEN MUUN JUTUN rinnalla, vaikkei sellaistakaan toki tule sietää?

Äänestä

Tulee aina vähän paha mieli, jos eri lajien (varsikin ITÄMAISTEN)harrastajat kinastelevat omien lajiensa paremmuudesta (eritoten haukkuvat / arvostelevat toisten opettajia ja opetuksia)
Se ei osoita mitään viisautta, eikä auta ketään.
Tämä kaikki eritoten tietyille nimimerkeille, mutta myös valoittamaan niitä jotka ovat itämaisista lajeista näiden palstojen takia väärän kuvan saaneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kake kirjoitti:

Mielenkiintoinen keskustelu tuolla Huu Haa Hanmoodosta, Hapkido-Park on opastanut Yong Sukkia ip_hommissa, sen jälkeen Sukki perusti oman lajinsa.
www.kamppailu.net

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu