Miten kertoa!?

Kertokaahan nyt te kaikki teiniäidit kokemukistanne, miten kerroitte vanhemmillenne, ystävillenne, sisaruksille, sukulaisille, KOULUSSA ja muualla siitä, että olette raskaana?

Kaikki vinkit tervetulleita. Olisi kiva, jos laittaisitte ikänne mukaan, kuinka vanhoja olitte, kun tulitte raskaaksi ja ehkä pieni tausta olisi kiva.

Olen 17-vuotias ja raskausviikkoja tulee pian 15. Joten pakko tässä on kohta kertoa. Kuinka kauan te odotitte, ennen kuin kerroitte?

Minulla äiti ja isä luultavasti eivät hyväksy ratkaisua pitää lapsi. (isä on lääkäri, joten varmasti hän on abortin kannalla).
61138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minulla tilanne oli hieman erilainen kuin sinulla (tai siis niin käsitin), sillä lapsi olin tarkoin harkittu ja suunniteltu yhdessä poikaystävän kanssa. Takana oli siis useampi vuosi seurustelua. Olin 19-vuotias kun sain lapseni. Jännitin kuitenkin tosi paljon vanhemmille ja ystäville kertomista, joten kerroin melkein heti testin tehtyäni äidille ja läheisimmille kavereille. Äiti oli aluksi järkyttynyt, mutta parin päivän miettimisen jälkeen tajusi, että eihän lapsenlapsen saaminen ole kamala juttu, olit sitten minkäikäinen tahansa(äidistä tuli siis 44-vuotiaana mummi)Isäni oli vain iloinen kuultuaan asiasta. Ystävistäni muutamalla meni myös aikaa ymmärtää, miksi halusin tulla nuorena äidiksi, mutta nyt lapsen synnyttä kaikki ovat kuitenkin enemmän tai vähemmän tekemisissä kanssamme. Eli yksikään kaverisuhde ei lapseen kaatunut. Koulun olin saanut juuri päätettyä, joten ei tarvinut miettiä koulussa ihmisten suhtautumista. Kokonaisuudessaan kaikki on mennyt hyvin. Tietenkin on sukulaisia, jotka eivät asiaa hyväksy, mutta heidät olemme jättäneet omaan arvoonsa. Siihenkin täytyy varautua, että ulkopuoliset ihmiset saattavat ottaa esim.kaupassa kantaa nuorena äitinä olemiseen, mutta heistäkään ei kannnata välittää. Heillä ei ilmeisesti ole omaa elämää! Haluan vain sanoa sen, että lapsi on rikkaus, joka tuo paljon elämään, mutta myös ottaa jotain. Samalla lailla ei voi mennä ja tulla kuin ennen lasta ja joskus ystävyyssuhteetkin voivat muuttua lapsen tultua. Aikaa ei todellakaan ole elää sitä tyypillistä nuoren elämää. Mutta opiskelut onnistuu ihan yhtä hyvin kuin ilman lastakin, se on vain järjestely kysymys. Itse jatkan opiskelua poikani täytettyä kaksi vuotta. Kaikin puolin olen tyytyväinen elämääni lapsen kanssa, nuorena äitinä. En voisi enää kuvitellakaan eläämääni ilman lastani! Toivottavasti läheisesi ottavat asian hyvin, viimeistään lapsen nähdessään vastustajankin mielipide (yleensä) muuttuu! Kunhan muistat, ettet anna muiden vaikuttaa ratkaisuusi pitää lapsi. Elämäsi ei todellakaan lopu siihen, kun sinusta tulee äiti.

Äänestä
  • mä oon kans 17,tosin pian 18 ja nyt rv.22 3 ja mulle se kertominen ei ainakaan ollut niin paha kuin odotin..olin itse niin onnea täynnä että en edes osannut ajatella muitten reaktioita..äitini ainakin otti asian rauhallisesti,isäni sai aluksi kauhean hepulin,mutta seuravaana päivänä soitti jo ja pyysi anteexi ja kertoi olevansa onnellinen puolestamme..koulussa kaikki opettajat ottivat ihan hyvin..kaverit ovat kaikki ottaneet hyvin..ainut mikä on erittäin häiritsevä tekiä..ihmiset tuijottaa kadulla kuin mitäkin muukalaista,vaikkei maha nyt niin paljon vielä näy,mutta sen verran että ei missään oikeen voi situa rauhassa(esim.kahvilla) ettei joku tuntematon kyttäisi sinua jotenkin kummallisella tavalla,yleensä se tosin on kyllä aika huvittavaa mutta välillä aika tylyä..mutta hyvää odotusta sulle ja toivottavasti kertominen menee ihan hyvin ..ja ei kaikille kavereille tarrvitse edes kertoa,ihmiset juoruaa niin paljon että juttu leviää kyllä nopeasti,niin ainakin minun kohdallani ...

    Äänestä

tulin raskaaks ku olin 16 mut nyt oon jo 17 ja kihloissa mua 7 vuotta vanhemman jätkän kans ja lapsi ei ollu vahinko koska koko ajan oli tiedossa että näin vois käydä. laskettu aika on toukokuun 6 ja ollaan sillon oltu kihloissa vuosi ja viikko. =) kerroin äitille joskus parin kuukauden jälkeen ja kyl se ihan hyvin suhtautu... mitä nyt vähän järkytty. luulin kyl ett se olis alkanu huutaan tai saarnaan enemmänkin mutta ihme kyllä ei. =) iskälle olikin vähän vaikeempi kertoo ku mun vanhemmat on eronnu ja siten en oo ollu iskän kans niin paljoo tekemisissä. mutta eipä sekään mitään ihmeempiä sanonu. ja kun kysyit ett miten kerroin niin sanoin vaan että meille tulee vauva. mun jätkäkaveri ei ollu mukana kun kerroin vanhemmilleni mut onneks mun yx tosi hyvä kaveri oli meillä ku kerroin äitille koska sekin autto paljon. kahelle kaverille kerrroin heti kun sain tietää ja sukulaiset sai sitten tietää pikkuhiljaa ei niille mitenkään erityisemmin sitä kerrottu. isosiskolle sain kerrottua ihan kätevästi ku sekin oli sillon raskaana (on saanu jo vauvan) mut laitoin sille viestin ett tein vauva saa serkun toukokuussa. ja koulukaverit on kyl suhtautunu tosi ihanasti kyselee potkiiko vauva ja muuta =) kaikki on kyl päivitelly sitä kun oon niin nuori ja kun koulu jää kesken mut omapahan on valintani. Kyllähän ne vanhemmat siitä järkyttyy mut yritä kertoo. ja ota jätkäkaveri mukaan henkiseksi tueksi ku kerrot tai joku tosi hyvä kaveri koska sekin auttaa. tsemppiä ja onneks olkoon. =)

Äänestä

kerroin vasta n.17 vko:lla ja välit vanhempiini katkesivat sillä hetkellä,olihan se varmasti kova paikka kuulla tulevansa isovanhemmaksi yhtäkkiä 38-vuotiaana.samana iltana pakkasin tavarani ja muutin.
välirikkoa kesti useamman vuoden,nykyisin olemme monenkirjavien vaiheiden jälkeen äitini kanssa ihan ok väleissä,tämän läheisempiä meistä tuskin ikinä tulee,mutta nykytilanne sopii hienosti molemmille eli tapaamme kerran pari vuodessa ja puolueettomalla maaperällä parisen tuntia,eli juodaan kahvit ja jutellaan nk. turvallisista aiheista,soitellaan silloin tällöin,ehkä kerran kuukaudessa,mutta jos ei ole asiaa niin harvemmin.isääni en ole ollut yhteydessä vuoden 1988 jälkeen.mieheni vanhemmat eivät suhatautuneet 2aivan yhtä jyrkästi",mutta eipä paljoa eroa ollut.kaksin olemme katraamme kasvattaneet ja hyvin on sujunut,helppoa tämä ei ole ollut,mutta hengissä on selvitty ja yhä hymyillään!

Äänestä
  • mul on meneillään rv14,enkä minäkään ole vielä kertonut kenellekkään.luulen että kunhan saan kerrottua vanhemmilleni.menevät meiltä välit poikki tai ainakaan äitini ei hyväksy asiaa..täs tulee koht jo kiire kertoo ku kohta muutki hoksaa jo mahasta..onneksi mieheni vanhemmat suhtautuvat luultavasti asiaan hyvin!!tsemppiä sinullekkin!!

    Äänestä

jep olen melkein samassa tilanteessa kuin sinä.itse täytän huhtikuussa 19 ja rv on takana 9 4 joten olen vielä vähän alku tekijöillä.minulla on hyvät välit vanhempiini vaikka olen koko nuoruuteni heitä ikävyyksillä piinannut, ensin aloin seurustella 2 vuotta vanhemman pojan kanssa kun olin 14 ja suhde on kestänyt tähänkin päivään asti, 01 menimme kihloihin kaksi aborttia on tehty. kaikesta näistä "ikävyyksistä" vanhempani on kestänyt ja jaksanut mutta tämä on jotenkin niin vaikea.he järkyttyivät kun keskeytin koulun alku vuodesta ja tarkoitus oli kesän jälkeen jatkaa mutta ei taida onnistua. miksi omat vanhemmat ovatkin niin hankalia? olemme kyllä poikaystäväni kanssa puhuneet ja molemmat ovat kyllä valmiita luopumaan sukulais suhteista jos emme niin sanotusti saada hyväksyntää..itse ajattelin kertoa ensimmäisen ultran jälkeen kun on varma että lapsi elää ja että kaikki on hyvin silloin on hyvä mieli kertoa..ehkä.. :) toivottavasti kaikki menee hyvin ja ajattele aina että oma on päätökseni ja muiden mielipiteet ei paina tipaakaan kunhan lapsellani on kaikki hyvi.. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saga kirjoitti:

Kertokaahan nyt te kaikki teiniäidit kokemukistanne, miten kerroitte vanhemmillenne, ystävillenne, sisaruksille, sukulaisille, KOULUSSA ja muualla siitä, että olette raskaana?

Kaikki vinkit tervetulleita. Olisi kiva, jos laittaisitte ikänne mukaan, kuinka vanhoja olitte, kun tulitte raskaaksi ja ehkä pieni tausta olisi kiva.

Olen 17-vuotias ja raskausviikkoja tulee pian 15. Joten pakko tässä on kohta kertoa. Kuinka kauan te odotitte, ennen kuin kerroitte?

Minulla äiti ja isä luultavasti eivät hyväksy ratkaisua pitää lapsi. (isä on lääkäri, joten varmasti hän on abortin kannalla).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu