Kun perhe hylkää...

Niin, entä sitten, kun on oman elämänsä "herra".
Lakka alistumasta, silloin kaikki hylkäävät, tai leimataan hulluksi.
Hulluksihan sitä lopulta tuleekin, kun ei ole isää, ei äitiä, ei ketään.
Siis kun koko perhe hylkää. kieltää esim. käymästä kotona, ettei muut vain luule, että vanhemmat hyväksyy itsenäistä lastaan??
Ja koko seurakunta väittää ettei ole oikeasti uskomassa, vaikka kaikkensa tekisi.
Mutta jos alistamista ei jaksa.
Entä?
Olikohan oikein?
312061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

>>Hulluksihan sitä lopulta tuleekin, kun ei ole isää, ei äitiä, ei ketään.
Siis kun koko perhe hylkää. kieltää esim. käymästä kotona, ettei muut vain luule, että vanhemmat hyväksyy itsenäistä lastaan??>>

Niin kysehän ei enää ole aidosta uskosta vaan ulkokultaisesta tekopyhyydestä. Kyllä aito rakkaus - Jumalasta lähtevä - on sitä että hyväksyy lastensa henkilökohtaiset valinnat. Olet aivan oikealla tiellä. Muista aina että sinä itse tiedät mitä olet tekemässä, he taas seuraavat, eivät Jeesusta, vaan muiden ihmisten asettamia normeja ja harhaoppeja.

Jos ja kun olet oikeasti uskossa, et tarvitse siihen seurakunnan hyväksyntää. Se asia on sinun ja Jumalan välinen asia eikä kuulu kenellekään muulle.

Alistaminen on rikollista. Siksi alistajat tulisi asettaa edesvastuuseen. Koska he eivät todellisuudessa usko viimeiseen tuomioon, olisi heidät asetettava edesvastuuseen puheistaan ja teoistaan jo tässä maallisessa elämässä.

Mitä näitten asioitten eteen olisi mahdollista tehdä? Kuten useimmista viesteistä käy ilmi, osoiteet ovat aina samat. Vielä nämä rosvot kuvittelevat norsunluutorneissaan hallitsevansa kaikkea ympärillään. Totuus on kuitenkin toisenlainen.

Tule ja kerro tarinasi Uskontojen uhrit -palstalla. Olen aivan varma, että asioihin voidaan tehdä parannus ja oikeus tapahtuu - ennenpitkää.

Äänestä
  • Tiedän että täällä kukaan asiaa ei myönnä, mutta halusin, että joku lukee kuitenkin.
    Se on tätä päivää kuiteski.
    Nuoria hylätään, ajetaan pois kotoa!

    Äänestä

  • niin sitä työstän kirjoitti:

    Tiedän että täällä kukaan asiaa ei myönnä, mutta halusin, että joku lukee kuitenkin.
    Se on tätä päivää kuiteski.
    Nuoria hylätään, ajetaan pois kotoa!

    Terapia todella auttaa, mutta oli kyseessä sitten uskonnollinen alistaminen, alkoholismi, tupakka tai huumeet, terapia auttaa vain yhtä potilasta kerrallaan. Sen sijaan on pureuduttava syihin ja ongelman aiheuttajiin.

    Minusta ainakin näyttää siltä, että viime aikoina lestadiolaisten piiristä on tullut yhä enemmän uusia henkisen väkivallan ja alistamisen uhreja.

    Kyseenalaistamatta lestadiolaista yhteisöä sinänsä, näyttäisi siltä että jossain päin on taas otteet kovenemassa ihan vanhan "kunnon" 70-luvun malliin.

    Asiaan olisi siis puututtava pikimmiten. Ellei lestadiolaisliike itse pysty tähän, on ulkopuolisten alettava selvittää asiaa, sillä jokainen henkisesti pahoinvoiva ihminen on koko yhteiskunnan asia.

    Onneksi elämme 2000-lukua ja keinot toisaalta auttaa ja toisaalta käydä käsiksi väärintekijöihin ovat huomattavasti tehokkaammat kuin 30 vuotta sitten....

    Äänestä

  • Kronos kirjoitti:

    Minulle annettiin liki 30-vuotta sitten lestaadiolaiperheessä vaihtoehdot;"ET TEMPPUILE VAAN KÄYT SEUROISSA JA OLET USKOVAINEN TAI LÄHDET KOTOA".Olin tuolloin 15-vuotias. Tuohon aikaan ei keskikoulussa opetettu yhteikuntaoppia ja olin täysin tietämätön siitä että vanhempani syyllistyivät heitteille jättöön minun muuttaessa kotoa. Tuohon aikaan onneksi löytyi töitä ja pystyin itseni elättämään.

    Vieläkin nousee vihan ja katkeruuden tunteita vanhempiani kohtaan. Lapsia tehtiin 13 ja meille kaikille samaa uskonnon soopaa syötettiin.

    Tämän päivän nuoret ovat onneksi valveutuneimpia. Hakekaa apua kouluterveydenhoitajilta,sosiaalityöntekijöiltä tai muilta ammattiauttajilta. Kenenkään aikuistuvan nuoren ei tarvitse suostua alistamiseen.

    Alistamiseen ja henkiseen (fyysistäkin tapahtuu)väkivaltaan ei voi puuttua jos ei asianomaisella ole rohkeutta kertoa mitä lestaadiolaisperheessä tapahtuu.

    Toki on perheitä missä lapset nielevät kiltisti opin. Vapaus heille.
    Paljon on myös perheitä missä lapset voivat huonosti.
    Harva lestaadiolainen vanhempi tämän vaan myöntää.

    Äänestä

  • pipsa kirjoitti:

    nykyään uskovainen. Siis ei vl vaan yleensä uskovainen?

    Äänestä

  • Ei-vl kirjoitti:

    nykyään uskovainen. Siis ei vl vaan yleensä uskovainen?

    Uskon Jumalaan. Pitkään tosin meni tajuta se,että Jumala on rakkauden Jumala,ei sääntöjen ja orjuuden Jumala.
    Meni 15-vuotta etten uskaltanut edes rukoilla. Lestaadiolaiset opettavat,kuinka "uskottoman rukous on Herralle kauhistus". Heidän mukaan ihminen,joka ei ole lestaadiolainen,ei voi rukoilla muuta kuin Isä meidän Rukousta ja synnintuntoa itselleen.
    Jotta saisi parannuksen armon ja olisi taas lestaadiolainen.
    Tätä oppia kun aikansa päähän syötettiin,meni kotvanen ennenkuin tajusi tämän vain lestaadiolaisten omaksi opiksi.

    että olet vl-kokemuksista huolimatta säilyttänyt uskon Jumalaan, joka on rakkaus.

    Moni taho osaa erittäin hienosti pilata Jumalan suunnitelmat ja Jumalan hyvät ajatukset.
    Ikävä kyllä.

    Siunausta sulle!

    Äänestä

  • pipsa kirjoitti:

    Uskon Jumalaan. Pitkään tosin meni tajuta se,että Jumala on rakkauden Jumala,ei sääntöjen ja orjuuden Jumala.
    Meni 15-vuotta etten uskaltanut edes rukoilla. Lestaadiolaiset opettavat,kuinka "uskottoman rukous on Herralle kauhistus". Heidän mukaan ihminen,joka ei ole lestaadiolainen,ei voi rukoilla muuta kuin Isä meidän Rukousta ja synnintuntoa itselleen.
    Jotta saisi parannuksen armon ja olisi taas lestaadiolainen.
    Tätä oppia kun aikansa päähän syötettiin,meni kotvanen ennenkuin tajusi tämän vain lestaadiolaisten omaksi opiksi.

    aina kun lukee näitä juttuja. Ihmisopin varjolla vanhemmat kohtelevat kaltoin lapsiaan ja näille elinikäiset traumat aiheuttavat.
    Kauan se näyttää kestävän ennenkuin lapsena tehdystä aivopesusta paranee.
    Kaikkea hyvää sinulle.

    Äänestä

  • Johan kirjoitti:

    eivät ole täällä kertomassa asiasta omalta kannaltaan, kertomukset ovat yksipuolisia; tietenkin kertojat ovat itse vastuussa tuotoksistaan, myötäilijät samoin

    Äänestä

  • toisaalta kirjoitti:

    Kotona harvemmin tehdään kirjallisia raportteja niinkuin hoitokokouksissa tehtiin.
    Jos tuota itsestäänselvyyksien sarjaa jatketaan, niin myös vanhempien myötailijät ovat itse vastuussa tuotoksistaan.
    Yleensä ottaen vanhempien täytyy olla viisaampia kuin pikkulasten. Ei rakastavat vanhemmat päästä lapsiaan kotoa pois vaikka olisivat kuinka vanhempien liikkeen hyljänneet. Silloin kun hieman toisella kymmentä oleva pikkulapsi lähtee pois kotoa niin vanhempien on syytä katsoa peiliin.

    kaiken parhaiten tiedät myös toisten asioista; minä tiedän vain omat kärsimykseni myös aikuistuvien lasten kanssa, paljon on maksettu laskuja, paljon nöyrrytty erilaisissa virastoissa, kyllä on kuultu ´kunniamme´, oltu kaikessa niin huonoja ja kelvottomia.....mutta porskuta sinä vaan

    Äänestä

  • toisaalta kirjoitti:

    eivät ole täällä kertomassa asiasta omalta kannaltaan, kertomukset ovat yksipuolisia; tietenkin kertojat ovat itse vastuussa tuotoksistaan, myötäilijät samoin

    Luuletko lasten kertovan vanhemmistaan satuja?
    Eivät kerro. Vanhemmat ovat myös kerran vastuussa tekosistaan, elleivät tee armon ajassa parannusta uskomalla Kristuksen ansioon. Kyllä tuo Kristuksen rakkaus ajisi myös laten kaulaan tekemään parannusta kovuudesta rakastamattomuudesta, lakihenkisyydestä ja omasta vanhurskaudesta.

    Lapset ovat hyvin rehellisiä. On vienyt varmasti paljon voimia kirjoittaa omista vanhemmistaan ikävää viestiä tänne.

    Äänestä

  • no niin kirjoitti:

    kaiken parhaiten tiedät myös toisten asioista; minä tiedän vain omat kärsimykseni myös aikuistuvien lasten kanssa, paljon on maksettu laskuja, paljon nöyrrytty erilaisissa virastoissa, kyllä on kuultu ´kunniamme´, oltu kaikessa niin huonoja ja kelvottomia.....mutta porskuta sinä vaan

    Totta kai päädytään tähän, jos lapsia yritetään väkisin sellaiseen uskoon jota he eivät usko.

    Me voimme vain rukoilla vanhempina ja voimme osoittaa varauksettoman rakkautemme lapselle.
    Syntiä emme toki rakasta, mutta lasta kylläkin.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Luuletko lasten kertovan vanhemmistaan satuja?
    Eivät kerro. Vanhemmat ovat myös kerran vastuussa tekosistaan, elleivät tee armon ajassa parannusta uskomalla Kristuksen ansioon. Kyllä tuo Kristuksen rakkaus ajisi myös laten kaulaan tekemään parannusta kovuudesta rakastamattomuudesta, lakihenkisyydestä ja omasta vanhurskaudesta.

    Lapset ovat hyvin rehellisiä. On vienyt varmasti paljon voimia kirjoittaa omista vanhemmistaan ikävää viestiä tänne.

    Kuinka sinä kehtaat kirjoittaa ulkokullaista tekstiäsi, vaikka olet loukannut meitä lesta naisia omilla seksifantasioillasi, vastaahan kuinka monen lestanaisen lapsen isä sinä olet.

    Äänestä

  • pipsa kirjoitti:

    Uskon Jumalaan. Pitkään tosin meni tajuta se,että Jumala on rakkauden Jumala,ei sääntöjen ja orjuuden Jumala.
    Meni 15-vuotta etten uskaltanut edes rukoilla. Lestaadiolaiset opettavat,kuinka "uskottoman rukous on Herralle kauhistus". Heidän mukaan ihminen,joka ei ole lestaadiolainen,ei voi rukoilla muuta kuin Isä meidän Rukousta ja synnintuntoa itselleen.
    Jotta saisi parannuksen armon ja olisi taas lestaadiolainen.
    Tätä oppia kun aikansa päähän syötettiin,meni kotvanen ennenkuin tajusi tämän vain lestaadiolaisten omaksi opiksi.

    ”Lestaadiolaiset opettavat,kuinka "uskottoman rukous on Herralle kauhistus". Heidän mukaan ihminen,joka ei ole lestaadiolainen,ei voi rukoilla muuta kuin Isä meidän Rukousta ja synnintuntoa itselleen.”

    Täytyy tunnustaa, että en tuollaista ole koskaan kuullut tai lukenut. En, vaikka olenkin ollut lestadiolainen koko ikäni eli vuosikymmeniä.

    Voisitko kertoa sen lähdeaineiston, mistä olet tuon tiedon saanut.

    Ps.
    Isämeidän rukoushan on varsin kattava rukous. Siinä pyydetään apua ja hyvinvointia sekä ajalliseen että hengelliseen elämään.

    Äänestä

  • Taina kirjoitti:

    Kuinka sinä kehtaat kirjoittaa ulkokullaista tekstiäsi, vaikka olet loukannut meitä lesta naisia omilla seksifantasioillasi, vastaahan kuinka monen lestanaisen lapsen isä sinä olet.

    Minä olen puolestani elävässä usko Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikaa ja vapahtajaani, joka on puolestani kuollut ja noussut ylös Jumalan voiman kautta. Kiitän Jumalaa siitä että voin ja saan olla ihminen ja kohdata myös seksuaalisuuteni häpeämättä.

    Olen minä sitä jo hävennytkin vuosikymmeniä.

    Mutta kun Kristus on elämääni kirkastetuksi tullut, minut on tuostakin häpeästä Jumala armahtanut. Kiitos Herralle.

    Usko sinäkin Jeesukseen, niin ei sinunkaan tarvitse seksuaalisuuttasi enää hävetä.

    Älä sinä kauppaa omaa häpeääsi minulle, en ota sitä vastaan.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Totta kai päädytään tähän, jos lapsia yritetään väkisin sellaiseen uskoon jota he eivät usko.

    Me voimme vain rukoilla vanhempina ja voimme osoittaa varauksettoman rakkautemme lapselle.
    Syntiä emme toki rakasta, mutta lasta kylläkin.

    varsinkin murrosikäiset pojat ovat huonosti sopineet yhteen isänsä kanssa. Kun oma tahto ja pää nousee isän tasolle, on lähdetty ovet paukkuen. On karattu merille tai mahdollisimman kauas ´tyhmistä´ vanhemmista.

    Ei tähän mitään uskontoa tarvita.

    Nykyaikaa on lisäksi se, ettei vanhemmilla saa olla mitään sananvaltaa.

    Heitä tarvitaan vain sitten kun on ajauduttu ´oman elämän etsimisessä´ niin pahaan pinteeseen, että tarvitaan rahaa tai muuta pelastajaa.

    Kasvattajana tiedän, että jo 13-15-vuotias tyttö tai poika voi olla tosi kova luu tahtomaan, mutta tosi pehmeä vastaamaan elämästään.

    Merkillinen juttu, että se kaikki ´paha´, mikä isistä ja äideistä palstalle kirjoitetaan, se uppoaa lukijoihin totuutena kuin häkä.

    Äänestä

  • antro kirjoitti:

    Minulla on kolme poikaa ja kaksi tyttöä.
    Heistä yksi poika on enää alaikäinen, muut maailmalla. Koskaan eivät ole ovet paukkuneen, joskin minä olen porukan heikoimpana lenkkinä monesti joutunut heiltä, fiksuilta lapsiltani anomaan anteeksi rakkausettomuuttani lakihenkisyyttäni ja kovia sanojani.

    mene myös pyytämään anteeksi niiten lestanaisten lapsilta, jotka olet väittänyt siittäneesi, jos rohkeutesi riittä, mitä epäilen, sinä irstas vanha
    huorintekijä.

    Äänestä

Omavahurskaus kylläkin hylkää, olet heille pelottava ja pelättävä.

Vanhemmillesi on oman kunnian (hyvä kristitty) säilyttäminen on tärkeämpi kuin rakastaminen. Mutta hekin raukat tekevät sen siksi, etteivät itse tulisi yhteisönsä hylkäämiksi.

Venhoillislestadiolaisessa yhteisössä hallitsee vanhimmiston ja perisääntöjen laki, ja pelolla pidetään joukot koossa. Siellä ei hallitse Kristuksen rakkaus, jonka ainoana tehtänä on saada armahtaa rikkonutta ja vetää jokainen maailmaan syntynyt ihminen Jumalan rakkauden piiriin.

Äänestä
  • Sinunhan pitäisi tietää asiasta, koska täällä kehua retostelit, kuinka olet siittänyt lapsia meille lesta naisille ja parantanut meidän verta suurella molollasi, ainut mitä sinulla ukkoraasu on suuri on suu ja suuret puheet, mutta pienet vehkeet.

    Äänestä

  • tai et tiedä, millaista vl-kristillisyys on, annat väärän todistuksen ja teet hyvin monet maan hiljaiset kristityt murheelliseksi.

    Itkettää kun luen solvauksiasi, ja vielä ilkeät Vapahtajamme nimeä toistella kirjoituksissasi.

    Äänestä

  • Nuin on näitten palstojen ulkokullaisin jumalaksi itsensä ylentänyt perseläpi, yksi saatanan saatanan sanansaattaja.

    Äänestä

  • Kuulehan ukko!
    En ole tässä aikaisemmin viitsinyt sinun horinoihisi puuttua. Tässä nyt kommenttia!
    Perinnäissäännöt:
    Jos alamme tarkastella lähemmin kummalla on enemmän isien perinnäissääntöjä noudatettavana, sinulla vai vanhoillislestadiolaisilla, peset vanhoilliset siinä kymmenen nolla.
    Mikäli haluat, voin luetella niitä runsaasti.
    Vanhimmiston valta:
    Lapin vanhimpia, sinäkin, kumarrat. Mitä nyt välillä yrität vähän urputtaa. Mutta se on sinulla syvässä, äidinmaidossa imetty, seurapenkissä omaksuttu, luottamus ja pelko Lapin vanhimpia kohtaan. Teki ne miten ääliömäisiä päätöksiä tahansa!
    Pelosta:
    Ps. Muistuu mieleen se esikoislestadiolainen mummo, joka tuli seuroihin. Hän oli kauhuissaan, kun kotona olivat käyneet esikoislestadiolaiset "veljet". Tämä nainen oli ihastunut kodin sisustamiseen tauluilla, seinävaatteilla ja kukkia oli kotona runsaasti. "Veljet" olivat kovasti nuhdelleet ja vaatineet parannusta "koreuden synnistä".

    Äänestä

  • Ikätoverisi kirjoitti:

    Kuulehan ukko!

    Mukavia kommentteja, nehän vain todistavat vanhoillisuuden tosiasian rakkaudettomuuden ja lakihengen. Asiaa näissä ei ollut yhtään.

    Äänestä

  • Ikätoverisi kirjoitti:

    Kuulehan ukko!
    En ole tässä aikaisemmin viitsinyt sinun horinoihisi puuttua. Tässä nyt kommenttia!
    Perinnäissäännöt:
    Jos alamme tarkastella lähemmin kummalla on enemmän isien perinnäissääntöjä noudatettavana, sinulla vai vanhoillislestadiolaisilla, peset vanhoilliset siinä kymmenen nolla.
    Mikäli haluat, voin luetella niitä runsaasti.
    Vanhimmiston valta:
    Lapin vanhimpia, sinäkin, kumarrat. Mitä nyt välillä yrität vähän urputtaa. Mutta se on sinulla syvässä, äidinmaidossa imetty, seurapenkissä omaksuttu, luottamus ja pelko Lapin vanhimpia kohtaan. Teki ne miten ääliömäisiä päätöksiä tahansa!
    Pelosta:
    Ps. Muistuu mieleen se esikoislestadiolainen mummo, joka tuli seuroihin. Hän oli kauhuissaan, kun kotona olivat käyneet esikoislestadiolaiset "veljet". Tämä nainen oli ihastunut kodin sisustamiseen tauluilla, seinävaatteilla ja kukkia oli kotona runsaasti. "Veljet" olivat kovasti nuhdelleet ja vaatineet parannusta "koreuden synnistä".

    Niitä on kyllä vanhoillislestadiolaisilla enemmän. Ja huomattavasti. Minulle mummosta muistui mieleen 70-luvun hoitokokoukset.

    Äänestä

Olet siis muuttanut pois kotoa, kun et jaksanut sitä alistamista enää kestää. Onko sinulla oma koti ja työ- tai opiskelupaikka? Pärjäätkö taloudellisesti? Eikö sinulla ole yhtään sukulaista, kaúkaisempaakaan, jonka kanssa voisit pitää yhteyttä?

Entä ystäviä? Jos ihmiselläon edes ystäviä, on elämä kohtalaisella mallilla. Sinun kokemuksesi ei todellakaan ole ainutlaatuinen vl-perheissä kasvaneitten nuorten kohtaloissa. Kun ei jaksa enää vl:ien alistamista eikä sitä, ettei saa omia mielipiteitä kuuluviin, on todella parasta muuttaa pois, vaikka hinta olisi todella iso, eli porttikielto kotiin.

Kuulut selvästi uskontojen uhrien joukkoon, tervetuloa keskustelemaan lisää toiselle palstalle. Terapeutti voi todella auttaa sinua ahdistuksessa ja kunnan sosiaalitoimi käytännön elämän järjestelyissä, jos sitä tarvitset. Ota näihin paikkoihin rohkeasti yhteyttä ja näytä kotiväellesi, että pärjäät todella!

Jumala sinua siunatkoon! Kyllä sinä olet oikeasti uskomassa, jos vain uskot Jeesuksen sovintotyön kohdallesi. Se riittää, ei tarvitse mitään "yrittää". Vaikka et enää kävisikään rauhanyhdistyksellä seuroissa, on muitakin paikkoja, jotka eivät ole lakihenkisiä, voit olla vapaammin. Ja ehkäpä löydät sieltäkin ystäviä.

Kirjoittelehan lisää!

Vanha vaimo

Äänestä
  • Näin se on vanha vaimo, eikä muu riitäkään. Oma vanhurskaus ei ketään pelasta.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Näin se on vanha vaimo, eikä muu riitäkään. Oma vanhurskaus ei ketään pelasta.

    Lopeta sinä Jumalaton mies puhuminen Jumalasta ja Jeesuksesta ne sanat ei sovi sinun suureen suuhusi, sillä sinä olet saatanasta, ole paratiisin käärmeen jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Sinun takiasi on näitä uskontojen uhreja, sillä jumalaton suu vääristää Jumalan sanan

    Äänestä

  • VL-mies kirjoitti:

    Tee parannus ja usko sinäkin evankeliumi, niin pelastut.

    Äänestä

"Uskontojen uhrit palsatalle"
SIELTÄ saat taatusti ymmärrystä ja apua!
Siellä on paljon meitä muita hyljättyjä lapsia!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hyljätty lapsi kirjoitti:

Niin, entä sitten, kun on oman elämänsä "herra".
Lakka alistumasta, silloin kaikki hylkäävät, tai leimataan hulluksi.
Hulluksihan sitä lopulta tuleekin, kun ei ole isää, ei äitiä, ei ketään.
Siis kun koko perhe hylkää. kieltää esim. käymästä kotona, ettei muut vain luule, että vanhemmat hyväksyy itsenäistä lastaan??
Ja koko seurakunta väittää ettei ole oikeasti uskomassa, vaikka kaikkensa tekisi.
Mutta jos alistamista ei jaksa.
Entä?
Olikohan oikein?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu