ajattelin kertoa tämän koska joku voi oppiakkin tästä jotain ja tapahtuneen takia en pysty luottamaan ihmisiin,itsevarmuutta ei ole ja masennun silloin tällöin.
äitini on alkoholisti ja se alkoi joskus silloin kun olin 9-10v juominen alkoi lisääntyä ja lisääntyä. olin 10-11 vuoden iässä kun tilanne oli jo "paha" monesti koulusta kotiin tullessani äiti oli ihan humalassa ja kuunteli musiikkia ja itki tai muuten kiukkusi.isä ei juonut mutta en muista juuri mitä hän teki,tod.näköisesti oli töissä.
ensi alkujaan aina yritin saada äitini paremmalle tuulelle ja lohduttaa sitä mutta turhaan aina sama riidan haastaminen(yksi puolista,ei väkivaltaa) tuota lohduttamista kun oli jatkunut varmaan vuosi jos toinen niin aloin jo "tottumaan" siihen. no vanhempieni parisuhde meni käytännössä katsoen jo kauan sitä ennen pilalle, äitini muutti toiseen kaupunkiin opiskelemaan ja minä hyvä uskoisena menin mukaan kun olin tottunut äidin kanssa liikkumaan ja olemaan. kaikkien lupausten jälkeen hän taas ratkesi juomaan ja joi viikolla ja kärsin siitä paljon koska olin yksin uudessa kaupungissa ja todella monta kertaa lupaukset petettiin, äitini saattoi sanoa että "käyn yhdellä kavereitten kanssa" ja todellisuudessa hän tuli seuraavana päivänä kun olin tullut koulusta.makasi krapulassa ja sanoi että haluaa kuolla.
aika oli todella ahdistavaa,aina viikonloppuisin kun tulin kotikaupunkiini niin se oli "henkireikä" tätä jatkui syksyyn asti (olin 12v) kunnes eräänä aamuna äiti sanoi vaan että "nyt mennään" ja mä palasin takasin kotipaikkaani,se oli ehkä yksi parhaitani hetkiä elämässä. no olin kotipaikallani vuoden kunnes taas piti muuttaa äitini luokse koska töitten takia isäni ei ollut maisemissa. taas kaikki luvattin olevan mukavaa ja helppoa..toisin kävi taas. juominen alkoi äitilläni ja hänen uudella miehellä,olin taas yksin ilman oikeita kavereita kaupungissa. ajattelin että kyllä kestän mutta sain kokea mm.viikolla juopottelua,tappelua,tavarat lenteli yms. kiitos äitin miehen äitille joka haki minut aina pois tuolta ja antoi nukkua heillä ja vei aamulla kouluun.
monesti lähdin kesken kouluviikon "salaa" "oikeaan" kotiini. minun onnekseni osa perheenjäsenistä (vanhemmista sisarista) palasi kotipaikalle ja pääsin taas muuttamaan "kotiin"
tekstissä tämä kaikki ei ehkä näytä pahalta ja monen on sitä vaikea ymmärtää mitä tuntee sisällään. olen joutunut todella nuorena puuttumaan aikuisten asioihin ja kuulemaan kaikkea mitä ei nuoren tarvitse kuulla. voisin väittää että tulen osaamaan olla hyvä lapsilleni tulevaisuudessa koska itse tiedän mitä haluan heidän kokevan ja mitä en.
päälle päin minusta ei näe ett kokisin pahan olon tunnetta tai jonkilaista masennusta ja se "masennus" iskee harvoin. olen "hyvin" menestyvä ja fiksu ulospäin mutta todella se mitä ihminen tuntee ei näy välttämättä päälle päin.
pahinta asiassa on se että ne asiat mitkä muistuttaa vähänkin niitä "vanhoja" aikoja saa sellaisen voimattoman ja surullisen olon. kuten niinkin yksinkertaiset asiat kuten alkoholi,en pidä yhtään juovista ihmisistä vaikka itsekkin juon joskus. jotkut musiikki kappalleet, joskus diskot,kapakat yms. pelkään että minua petetään taas(esim.tyttöystävä) ja minä olen riippuvainen rakkaudesta,tarvin elämääni kokoajan henkiön joka rakastaa minua paljon.
äitini on alkoholisti ja se alkoi joskus silloin kun olin 9-10v juominen alkoi lisääntyä ja lisääntyä. olin 10-11 vuoden iässä kun tilanne oli jo "paha" monesti koulusta kotiin tullessani äiti oli ihan humalassa ja kuunteli musiikkia ja itki tai muuten kiukkusi.isä ei juonut mutta en muista juuri mitä hän teki,tod.näköisesti oli töissä.
ensi alkujaan aina yritin saada äitini paremmalle tuulelle ja lohduttaa sitä mutta turhaan aina sama riidan haastaminen(yksi puolista,ei väkivaltaa) tuota lohduttamista kun oli jatkunut varmaan vuosi jos toinen niin aloin jo "tottumaan" siihen. no vanhempieni parisuhde meni käytännössä katsoen jo kauan sitä ennen pilalle, äitini muutti toiseen kaupunkiin opiskelemaan ja minä hyvä uskoisena menin mukaan kun olin tottunut äidin kanssa liikkumaan ja olemaan. kaikkien lupausten jälkeen hän taas ratkesi juomaan ja joi viikolla ja kärsin siitä paljon koska olin yksin uudessa kaupungissa ja todella monta kertaa lupaukset petettiin, äitini saattoi sanoa että "käyn yhdellä kavereitten kanssa" ja todellisuudessa hän tuli seuraavana päivänä kun olin tullut koulusta.makasi krapulassa ja sanoi että haluaa kuolla.
aika oli todella ahdistavaa,aina viikonloppuisin kun tulin kotikaupunkiini niin se oli "henkireikä" tätä jatkui syksyyn asti (olin 12v) kunnes eräänä aamuna äiti sanoi vaan että "nyt mennään" ja mä palasin takasin kotipaikkaani,se oli ehkä yksi parhaitani hetkiä elämässä. no olin kotipaikallani vuoden kunnes taas piti muuttaa äitini luokse koska töitten takia isäni ei ollut maisemissa. taas kaikki luvattin olevan mukavaa ja helppoa..toisin kävi taas. juominen alkoi äitilläni ja hänen uudella miehellä,olin taas yksin ilman oikeita kavereita kaupungissa. ajattelin että kyllä kestän mutta sain kokea mm.viikolla juopottelua,tappelua,tavarat lenteli yms. kiitos äitin miehen äitille joka haki minut aina pois tuolta ja antoi nukkua heillä ja vei aamulla kouluun.
monesti lähdin kesken kouluviikon "salaa" "oikeaan" kotiini. minun onnekseni osa perheenjäsenistä (vanhemmista sisarista) palasi kotipaikalle ja pääsin taas muuttamaan "kotiin"
tekstissä tämä kaikki ei ehkä näytä pahalta ja monen on sitä vaikea ymmärtää mitä tuntee sisällään. olen joutunut todella nuorena puuttumaan aikuisten asioihin ja kuulemaan kaikkea mitä ei nuoren tarvitse kuulla. voisin väittää että tulen osaamaan olla hyvä lapsilleni tulevaisuudessa koska itse tiedän mitä haluan heidän kokevan ja mitä en.
päälle päin minusta ei näe ett kokisin pahan olon tunnetta tai jonkilaista masennusta ja se "masennus" iskee harvoin. olen "hyvin" menestyvä ja fiksu ulospäin mutta todella se mitä ihminen tuntee ei näy välttämättä päälle päin.
pahinta asiassa on se että ne asiat mitkä muistuttaa vähänkin niitä "vanhoja" aikoja saa sellaisen voimattoman ja surullisen olon. kuten niinkin yksinkertaiset asiat kuten alkoholi,en pidä yhtään juovista ihmisistä vaikka itsekkin juon joskus. jotkut musiikki kappalleet, joskus diskot,kapakat yms. pelkään että minua petetään taas(esim.tyttöystävä) ja minä olen riippuvainen rakkaudesta,tarvin elämääni kokoajan henkiön joka rakastaa minua paljon.
Vastaukset 2
Vanhimmat
eli pistäkääs kommenttia..
Tarinasi kuulostaa hyvin tutulta. Minun molemmat vanhempani ovat alkoholisteja. Lapsuudessani juomiset rajoittuivat lähinnä viikonloppuihin ja kummatkin jaksoivat kyllä käydä töissä.
Juuri tuo häpeän tunne oli aina päälimmäisenä ja olen huomannut saman kuin sinä, että itsetuntooni se on vaikuttanut, tunnen että olen huonompi kuin muut. Tulen surulliseksi, kun ajattelenkin lapsuutta ja nuoruuttani heidän kanssaan. Kotoa muutin pois 17-vuotiaana. Koen, että en ole saanut heiltä minkäänlaista tukea aikuiseksi kasvamisessa. Onneksi olen löytänyt itselleni hyvän miehen ja hyvän koulutuksen ja työpaikan. En ole juuri lainkaan yhteydessä vanhempiini nykyään.