Kiva että meille teiniäideillekkin tehtiin oma palsta. Olen tällä hetkellä 22v 3 lapsen äiti. Esikoiseni sain 17 vuotiaana, keskimmäisen 19 vuotiaana ja kuopuksen 21- vuotiaana. Eli siis lapseni ovat 5-, 3- ja 10kk ikäisiä.
Kertokaahan minkä ikäisiä lapsia teillä on!
Kertokaahan minkä ikäisiä lapsia teillä on!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Esikoiseni 15,8-vuotiaana. Toisen 17,1-vuotiaana. Kolmannen 19,0-vuotiaana ja neljännen 20,1-vuotiaana.
Nyt olen 20,3-vuotias ja lapset:
5,7 tyttö
4,2 tyttö
2,3 poika
0,2 poika
Lisää saapi tulla.
Hei...Olen 19 v ja sain esikoiseni kuukausi sitten. Miten jaksoit olla niin nuorena äiti?
tai pikemminkin olin kolmea kuukautta vaille 20-v, kun lapsi syntyi eli en tiedä sitten luokitellaanko minut teiniäiteihin. Vähän hullulta tuntuu, että olisin teiniäiti, kun itse ajattelin teineiksi kaikki alle 18-vuotiaat. Nyt lapsi siis vähän alle vuoden. Joka tapauksessa olen nuori äiti=)
Minä sain esikoiseni 18 vuotiaana ja toisen lapseni 20 vuotiaana. Kun lapset tekee nuorena, niin jaksaa paremmin ja saa vanhempana sitten omaa "laatu" aikaa.
Ihmettelen sitä miten erityisesti nuorena lapsen saaneet perustelevat valintaansa sillä että "sitten kun lapsista ei tarvitse enää huolehtia niin on vielä nuori" tai "saa omaa laatuaikaa". Eihän se lapsi lakkaa olemasta kun täyttää 18, ja mitä aiotte tehdä sitten kun lapset ovat muuttaneet pois mitä ette voi tehdä nyt?
Kaipaatteko nyt jo 18-25 vuoden päähän? Mistä tiedätte että jaksatte tai edes haluatte elää "kahdenkeskeistä laatuaikaa" silloin? Ettehän te lakkaa olemasta vanhempia eikä huoli omista lapsista häviä. Kaipaatteko kahdenkeskeistä aikaa jo nyt?
Tiedän että tämä on kärjistettyä enkä halua mitenkään syyttää, mutta monessa nuoren äidin tekstissä olen nähnyt tämän mielipiteen. Sattumaa? Onkohan se tärkeämpää kuin moni tajuaakaan? Mitä mieltä?
PS. taustatiedoksi voin kertoa itse olevani 24-vuotias vielä lapseton vauvakuumeilija.
ja olen iloinen siitä että minulla on monta vuosikymmentä aikaa seurata lasteni kasvua ja selviytymistä elämässä myös sitten kun he ovat aikuisia...jos sitten ei kuolo korjaa ennen aikojaan...
me emme avomieheni kanssa ehtineet kauaa seurustella ennen esikoisemme syntymää, joten kaikki kahdenkeskinen "laatuaika" jäi ja jää viettämättä vastedeskin. Emme ehtineet, niinkuin normaalisti nuoret parit ehtivät, viettää yhteistä aikaa ja olla "toinen toistemme vauvoja". Hyppäsimme nuoruudesta suoraan vanhemmuuteen ja suhteemme on täysin vanhemmuuden varassa ja vanhemmuusaikana kehittynyt.Lisäksi tämä mies on vielä ensimmäinen, jonka kanssa olen seurustellut... Olemme myöntäneet toisillemme, että jos ei lapsia olisi, emme olisi enää yhdessä.
Minä en kaipaa rillutteluvuosia ja remuamista, mutta sitä minä joskus heikkona hetkenä harmittelen, että kohtaloni tuon miehen elämänkumppanina on sinetöity. En rakasta häntä, enkä ole koskaan rakastanut.Kyllä me yhdessä toimeen tullaan ja välitämme toisistamme kuin ystävät, mutta henkinen yhteys puuttuu.
On vain etsittävä onni elämään muista asioista...lukeminen, harrastukset, lasten hyväksi toimiminen, ystävät (joita sentään vielä pari on olemassa).. työasiat... jne.
Yhtään en kyllä suosittele teiniäitiyttä kenellekään. Minulle tämä ainakin on kova pala ja suunnaton kasvun paikka.
Olen kohta 5 vuotta viettänyt aikaa äitinä ja nyt on alkanut kamalasti ahdistaa monet arkeen liittyvät asiat.Ammatin hankinta on vieläkin kesken (valmistun loppuvuodesta) koska olen käynyt lukion.Mieheni on pahasti sairastunut ja joutui sairaseläkkeelle( =ei koskaan enää töihin).Olemme täysin yhteiskunnan elätettävissä ja häpeän tunne on suuri!!Alalla, jolle kouluttaudun, ei liiemmin työnsaantimahdollisuuksia ole...
Eniten risoo se, että tästä kärsivät lapseni, jotka ansaitsivat niin paljon paremman tulevaisuuden... heidän takiaan sinnittelen ja yritän saada itseäni kokoon, yritän ajatella positiivisesti ja pysyä elämänlangassa kiinni.Se on vaikeaa kun missään ei tunne olevansa tasavertainen ja hyväksytty. Koulussa en ole samalla aaltopituudella itseäni nuorempien kanssa, perhekerhossa vanhemmat äidit tuijottavat, eivätkä halua lastensa leikkivän minun lasteni kanssa, harrastuksissa ketään ei kiinnosta tutustua minuun, ilmeisesti luullaan että typeryys tarttuu. Vanhat kaverit ovat häipänneet ja sukulaiset kääntäneet selkänsä.Toiset nuoret äidit vierastavat mieheni tilannetta...
Ja kuitenkin on tehtävä kaikki voitava sen eteen, että lapseni eivät tilanteesta kärsisi ja että heidän elämästään tulisi helpompi.
Ihan kamalasti tsemppiä sulle!! Eikö ero miehestäsi sitten tule kysymykseenkään? Lapset aistii äitinsä pahan olon varmasti, joten kannattaisi varmaan yrittää muuttaa asioita itsellesikin mieluisempaan suuntaan.
Joka tapauksessa.. Jaksamista sinulle!
, eihän se ole niin yksinkertaista. Kaikki tuli muutenkin niin äkkiä.Mieheni on lisäksi sitä sorttia että alkaisi kinata lapsista jos ehdottaisin erillään oloa.
Olen itse eroperheestä ja tottunut jo elämässäni pettymään. Eikä se ruoho ole aidan toisella puolella sen vihreämpää...
Antaa ajan kulua ja katsotaan mitä tapahtuu.
sulle jotain ratkaisua,jolla pääset tasapainoon itsesi,lastesi ja miehesi vuoksi.Ei mulla valitettavasti ole neuvoja,18-vuotiaalla.Kertomuksesi jotenkin kolahti vaan...
Toivon sulle ja perheellesi kaikkea hyvää,mihin ratkaisuun sitten aikananne päädyttekin.Itsellä mies ja 1,5 v. lapsi,lukiota suoritan ammattitutkinnon ohella.Niin,tsemppiä!
Olen todella tyytyväinen, että olen saanut lapseni nuorena, kun silloin niiden kanssa jaksaa olla ja touhuta, eikä yövalvomiset rasita niin paljon kuin vanhana. En missään tapauksessa tee enää lapsia, sillä nyt on mukavaa, kun saa olla ja mennä huolehtimatta lasten hoitopaikoista sun muista.
Kyllä lapset olemassa on, asuuhan nuorimmaiseni kotona vielä, mutta täyttää pian 18 v. joten aikuinenhan hänkin jo alkaa olla, eikä tarvitse lapsenvahtia tai äitiä enää joka asiaan.
Vanhempiin lapsiin välit on kunnossa ja kyläillään puolin ja toisin. Koska olen jo mummi, saan toisinaan hoitaa lapsenlasta.
Mielestäni lapset on hyvä tehdä/saada nuorena. Tämä on vain minun mielipiteeni.
Ikinä et nuoruuttas takasin saa. Et ole nyt niinku kakskyt vuotta sitte.
Mikään ei ole sen etovampi ku nelikymppinen nainen joka tavottelee nuoruuttaan takas...
Mun äitee oli nelikymppinen ku mut sai. Parempaa äitiä ei ookaan. Väsymystä en muista eikä sitä koskaan valittanut.
Ei nelikymppinen niin vanha ole mut nuoreksi liian vanha.
Äiti aina sano, et neljäkymppii on nuoruuden vanhuus tai sit vanhuuden nuoruus...jos ymmärrät.
Tabuhan on, ettei äitiyttä saa katua. Harvassa on ne sielut, jotka sanoo et oma elämä ei ollut ihan selalnen ku kuvitteli. Et jotain olis voinu tehdä toisin tai jättää kokonaan tekemättä.
Lisäks kannattaa aina muistaa et mikä sopii yhdelle ei sovi kaikille.
Joten olen samaa mieltä aiemmin kirjotetun kanssa. Lapset tulee tehdä silloin kun siihen on valmis.
on tässä ja nyt.minulla on kaksi lasta, mutta olen silti nuori vielä monta vuotta.En edes kuvittele että leikkisin nyt nelikymppistä ja nelikymppisenä kaksikymppistä.Mitä järkeä siinä on?? Teen varmasti kamalasti virheitä lasten kasvatuksessa enkä todellakaan osaa kaikkea nyt, mutta miksi minun pitäisi olla nyt valmiimpi kuin olen?? Parhaani yritän ja sen on pakko riittää.
mutta valitettavasti samat tappelunnujakat.
Noh, minäkin oon nyt nuori. Mun ei tarvii miettii minkälaisia virheitä mä mahdollisesti kasvatuksessa teen, sillä en kasvata vielä ketään.
Olen nuori ja vapaa. Haluan olla. Vaikka se synti näillä saiteilla onkin.
Ystäväni lähti eilen (lapseton kanssa) tunnin varotusajalla Ranskaan uuden poikaystävänsä kanssa!
Yhdessä me kerran törmättiin samanlaisella ex.tempore reissulla Espanjassa. Asuttiin siellä pari kuukautta ja tehtiin raflassa työtä henkemme pitimiksi.
Ihania muistoja.
Itse oon sitä mieltä että vanhemmuus on vaativa pesti ja siihen pitää olla valmis kun siihen alkaa.
Tää oli nyt vaan tämmöstä. Mun mielipidettä ei oikeen vissiin asiastakaan...
550 km viikossa ja yövyttiin leirintäalueilla teltassa.Mukanamme oli lisäksi 3 ystävääni joista yksi on lääkäri, toinen työtön nuohooja ja kolmas maatalouslomittaja (terveisiä vaan teille, kamut!!vaikka tuskinpa te tänne eksytte).
Sitäkin reissua on mukava muistella nyt talvella.
Ensi kesän vietämme Italiassa sukulaisten luona, sain nimittäin juuri kuulla että olen saanut sieltä työtä !! Tosin mieluummin pysyisin Suomessa, koska ihoni ei kestä sitä ilmastoa siellä.
Se onpi hyvä että olet vapaa, niin olen minäkin. Asenteesta se on kiinni.
asenteesta vaan sitä mitä haluaa. Minä haluan näin ja katson että perhe sitoisi.
Piste.
sain ensimmäisen lapseni 16 vuotiaana, toisen 18 vuotiaana ja nuorimmaisen 21 vuotiaana.
Nyt lapseni ovat jo n.22 vuotias ja hänellä on 3½ vuotias lapsi, keskimmäinen on pian 21 vuotias ja nuorin täyttää tänä vuonna 18 vuotta.