Aliupseerit!!

Opetettiin komentamaan mutta ei puhuttu siitä
kunnolla miten pitää TODELLISUUDESSA
suhtautua esim oman erän alempiarvoisiin,
olisin kaivannut jotain puhetta tyyliin
"no niin, sitten loppuvaiheessa osa teistä
pääsee oman erän tykkimiesten esimiehiksi,
eli homman nimi on se, että se on vaikeaa,
eikä ne halua totella tai pokkuroida
teille, mutta tehkää näin....ja
tämä toimii"

Toi nyt tuli ainakin mieleen.

Oppi esiintymään joukon edessä. Se oli mielestäni ylivoimaisesti tärkein asia mitä opin. Tosin siviilissä ei ole enää(vielä) sellaista johtaja-asemaa mikä toisi niin paljon itseluottamusta kuten silloin natsat kaulassa ollessa.

Aliupseerina jotui myös ajattelemaan omilla aivoillaan ja hahmotti paljon paremmin kokonaistilanteen. Jääkäreille varmasti moni käsky tuntui todella turhalta ja tyhmältä, mutta alikessuna tiesi sen kokonaisuuden mihin esim. asemanvaihto keskellä yötä liittyi.
Homma olis siis paljon mielenkiintoisempaa.

Syvän johtamisen tunnit tuntuivat silloin erittäin turhilta eikä niitä tullut seurattua. Taisin olla vielä vähän liian nuori sellaisia ajattelemaan:). Nimittäin nykyään kun lueskelin intin papruja (ja kertausharjoituksissa oli oppitunti aiheesta) niin väkisinkin huomaa, että siinä todellakin on ideaa. Sitä pystyy sitten soveltamaan siviilissä jos joutuu/pääsee esimiesasemaan. Perinteistä armeijan johtamistahan ei juurikaan siviilissä pysty soveltamaana:)

Useimmat skapparit vaikuttivat alikessuna ollessa jo täysin inhimmillisiltä kun miehistölle ne pysyvät usein etäisinä ja pelottavina tyyppeinä.

AUKuun pääsi ainakin meidän yksiköstä muutama sellainen, jonka ei todellakaan olisi pitänyt päästä johtajaksi. Se syö myös muiden johtajien uskottavuutta kun joukossa heiluu eunukki joka vain juuri ja juuri tietää miten päin rynkkyä pidetään kädess. :D

eipä siellä hirvesti oppinut. Sanonta "skapparit luottavat varusmiehiin kuin Neuvostoliittoon" tuntuu pätevän parhaiten juuri aliupseerien kohdalla. Yleinen asenne tuntui olevan, että kaikki au:t ovat epäonnistujia kun eivät päässeet rukkiin. Vastuuta au:ille kuitenkin annetaan: Naurettavin esimerkki on päivystys. Au on vastuussa yksikön asevahvuudesta, osa aseista on kuitenkin loma-asevarastossa, johon au:lla ei ole avainta. Miten kukaan voi valvoa mitään, mitä ei hallitse?

12 kk intissä ei ollut aivan vastenmielistä mutta tietty asenne on aina olemassa au:ta kohtaan.

... kenttätykistöjoukko-osastossa v.1972-73 ja sain lääkintäaliupseerikoulutuksen. Paras perintö tuolta ajalta on ryhmänjohtajahenki (ellei peräti reipas sellainen). Sen turvin olen myöhemmin voinut tarttua tehtäviin, joihin minulla ei ole ollut muodollista pätevyyttä.

Itse palvelin yksikössä jossa AUt ja ryhmäläiset oli samaa saapumiserää (kaikilla palvelusaika 12kk) ja siinä hommassa oli kyllä auktoriteetti välillä heikkona. Komennapa siinä sitten sellaista jonka kanssa oot mosaleirillä kaivanut poteroa! Anyways, alikessut olis tarvinneet skappareilta enemmän tukea, etenkin just suhteessa miehistöön. Meidän komppaniassa AUt oli lähinnä kaksinkertaisia syntipukkeja: kun homma kusi, niin skapparit syytti alijohtajia. Kun tuli ikäviä käskyjä, miehistö purnas. Kyllä koulutusvaiheen aliupseeri-upseeri suhde on jotain ihan toista kuin tuntemattomassa sotilaassa ;D

p.s. ei se auktoriteettikato ollut minun oma henkilökohtainen surkeus, siitä kärsi koko komppanian alikessut. Voi pojat, me oltiin gonahtaneita..