Ei Teräsapina jaksa aina,
myös hän lienee vain eläin.
Vei, keräs kapina: maksa laina
työstän hien, tee vaine näin!
Huono toi huono!
Luon jo!Oi Kuono
kun johtaa harhaan!
Sun kohtaa, parhaan!
Siksi on kiire mutta
ha, herätys jää!
Niksi on ii - lemutta.
Ja terä tyssää...
Lahjoja ei saa tuhlata
kahjoja veisaa huh! Sata
rivillä turhaa kielen ansan,
kivillä murhaa - vielen! - kansan!
Omaan paskaan, astun roskaan -
Lomaanpas saan! Kas kun koskaan
ei tiedä hysteerinen
neiti Vedä Mysteerinen: uni-illoin
ei lepää, muni silloin, lei epää!
myös hän lienee vain eläin.
Vei, keräs kapina: maksa laina
työstän hien, tee vaine näin!
Huono toi huono!
Luon jo!Oi Kuono
kun johtaa harhaan!
Sun kohtaa, parhaan!
Siksi on kiire mutta
ha, herätys jää!
Niksi on ii - lemutta.
Ja terä tyssää...
Lahjoja ei saa tuhlata
kahjoja veisaa huh! Sata
rivillä turhaa kielen ansan,
kivillä murhaa - vielen! - kansan!
Omaan paskaan, astun roskaan -
Lomaanpas saan! Kas kun koskaan
ei tiedä hysteerinen
neiti Vedä Mysteerinen: uni-illoin
ei lepää, muni silloin, lei epää!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Katolinen tuttuni valaisi minua uskostaan, joten päätin omistaa tämän runon hänelle.
Kastraattikerhon kuorossa
on mukavaa meidän laulaa
Ei hikoile kivekset housuissa
ei aataminomena rumenna kaulaa
Me ollaan katolisia
on paavi meidän pomo
Kun en avioitua saa
olen todennäköisesti homo
Vaikka väestönkasvu riesa on
niin en saa käyttää kumia
On uskontoni verraton
ja pedofilia huvia
Ote riitikko Teräsapinan kokonaiskatsauksesta Vincentino Velazquesin tuotantoon ja historialliseen merkitykseen:
"Vincentino Velazquesin pornograafisten vedosten kausi antoi runoilijalle samalla väylän välienselvittelyyn uskonnollisem elämänkokemuksen ja hartauskirjallisuuden kanssa. Velazquesin 2000-luvun alun eeppis-heppisen runouden sarjat (erit. kokoelmat "Roomatarten holvikaarissa" ja "Näin nain ja paljon sain"; myös kokolman "Kivi ei nuku vaan kukkuu" goottilainen sarja) murtavat vimmaisen herkällä kristalliaaltovyöryllään kielentasolle lukkituneita uskon ja kiellon asenteita ja näin tutkivat velazquesimaisen vittumaisesti pieteetin ja pyhän katolis-fasistista kielioppia. Kaikesta näkee että Vincento Velazques hahmottaa runoissaan nykyajan suhdetta historiaan tavalla jossa hänen lapsuutensa taantumuksellinen kyläyhteisö Vitulecio (paska pikkukylä Adrianmeren rannalla) pitää yhtä ahdasmielistä isäänsä sisällään kuin raskaana oleva kätilö, kuin huoran omatunto, kuin joku taivaasta kirottu hylkiö..." (Ote kokoelmasta "Kaivattuja juttuja elämän äärellä. Teräsapinan lehtikirjoitukset vuosina 2004.")
Uskonko minä Jumalaan?
Saanko juopua humalaan?
Soiko taivaassa harppu iloinen
helvetissä säkkipilli ruutukankainen?
Perisynnin tuskassa täällä mä kärsin
pahaa viiniä juon, öylättiä järsin
Saanko anteeksi lukemalla Pipliaa
että nuorena harrastin zoofiliaa?
Beelsebub ilmestyi aavikolla kerran
mutta kielsin kuin Jeesus pimeyden herran
Psykiatrini näkyni ongelmaksi julisti
nyt lääkkeet visioni hetkessä kuristi
Jos maailmanloppu tulisi huomenna, tänään en enää saisi mistään puunsiemeniä. Kaupat ovat kiinni.
Apinat ovat niin kauniita.
Älä enää nai niitä!
Apinat kusee puusta;
tiedät kai sen.
Korkeasta C:stä
tulee näin virtsainen.
Jumalalla oli kädet pelissä
kuin Oonaalla ikään.
Rullas äijä menemään pikkupikkupeilissä,
silloin näki Jumalan ei-mikään!
Et tarvii suinkaan kauppiasta
siemeniin ydinihmeen,
otat tosta käteen vaan laupiasta
jumaläidin sylipehmeen;
ja virtsaputkesta muutamalla vedolla
tulee ihmislapset Eedenin
puun alla kedolla.
Lapset peri synti Eedenin
kun mies kynti luonnonpedin,
ja Jumala rullas menemään Oonaan tavoin.
tosimahtavin navoin
tosin, pääosin!
Tuuliset rannat Adrianmeren
ovat nuoruuteni koti
Missä synninpelossa piiloon
mentiin juomaan munatoti
Isä Papiliot sunnuntaisin
Perkeleellä pelotteli
Oli rangaistus huonon elämäsi
jos menehtyi sisko tai veli
Vitulecion kylän laidalla
vanha viisas noita eleli
Oli huulensa syntymähaljennut
Papiliot piruksi nimitteli
Kun muut kirkossa istuivat
kuljin rantaan Adrianmeren
Tahdoin jättää kyläyhteisön
Saatoin tuntea poltteen veren
Kun noita tuo pelätty saapui
vanhan, kylmän äänensä kuulin
Epämuodostuneet huulensa
eivät liikkuneet lainkaan, niin luulin
Telepaattisesti hän kertoi
"Nuori mies, lähde vielä kun voit
Tapaat matkoillas kauniita tyttösiä
koet Kilimanjaron aamun koit
Voit nähdä Kiinan muurit
tai Amerikan, uuden maailman
Mutta jos Vitulecioon jäät
jäät myös kokemuksia ilman"
Niin jätin taakseni rannat
Adrianmeren niin tuuliset
Silti muistan kylän Vitulecion
ja ihmiset sisäsiittoiset
Yhä vieläkin mäellä seisoo
Isä Papiliotin pienoinen pirtti
Missä Hengen mies selibaatin tuskassaan
itsensä munistaan hirtti
(Näin päättyy Vincentino Velazquesin runollisten muistelmien ensimmäinen luku.)
Metallurginen kädellisystäväni, olisin mielelläni lähettänyt runoelmani villistä nuoruudestani Vitulecion insestisessä maalaismiljöössä luettavaksesi, mutta järjestelmän puujumalainen ylläpito päätti suuressa kädettömyydessään toisin. Yritän huomenna uudestaan.
Laitetaan haiku:
salaa onanoi
pappi Vitulecion
mokoma pervo
Vitulecioon johtaa vain kärrytie.
Se kulkee polkee
halki oliivikukkulain.
Siellä kuulemma - totta lie? -
ensi kerran Vitulecion kuulu poika maistaa sai:
Muodoiltaan pittoreski punehtuneena kirkon leski
sulkee solkee, ohikulkija näin kertoo -
muhkea liivinainen
Vincentino yllä.
Sana piazzalla
levis nopeasti kyllä:
Oliivitaivaan alla Vincentino
poikuutensa nai
Papilliot'n leskityttöön
asti.
Papilliot oli kerran
ennen vihkimystä
serkku Mariaa "lempinyt";
hetken siinä ensin empinyt,
mahlat sitten käsin päälle ruiskinut,
pyhimysten nimiä vain kuiskinut:
voiton vei kirkon mysteerikuvasto,
seminaarin kaunis Gasto.
Homoksi ei silti ryhtynyt.
Siksi nyt kirkkoon yhtynyt
Papiliot enää masturboi - oi voi -
surkukantaatti soi:
Siellä Jeesus-patsaan edessä,
Eroksen lämpimässä vihkivedessä
vaikertaa - valuu hiki -
nivusiin ottaa monta kertaa,
ja vatsaan elin liki rakkauden!
Papinkaavun armoon sottaa
salaa aikaan Lauden;
vielä voideltua suutelee halaa.
Ehtoollisella Papiliot palaa.
No, Vincentino oli jotain viisitoista kesää;
kun naida niksautti Marian kotipesää.
Siitä alkoi Velazques Runosielun
matka läpi naismetsän Uno Nielun.
Ja runous täytti sivut kansan omatunnon,
osoitti hän näinkin rakkautensa mieskunnon.
Minne ikinä nyt tieni viekin
aina muistan tuon ensilempeni liekin
Mi´ sammua ei pakottamalla voi
Siksi gis-mollissa lähtölauluni soi
Perheeni teollani synkällä häpäisin
kun falloksellain impeyden tuon läpäisin
Nyt entiseen ei ole paluuta
lakaisee uusi luuta
lähdettävä on, en voi muuta
Surumielin kuljen satamaan
"Tietenkin täytyi ruveta satamaan!"
näin sadatellen, ellen
pakolla tekisi pakoa
hyväiltyäni väärää vakoa
nuorta markkinarakoa
Banaanilaivat seisovat
kuin linnoitukset muinaiset
Miehistöinään karskit merimiehet
ei joukkoon mahdu naiset
siksi matkoilla peijaiset
usein ovat homomaiset
Kuljen läpi tuon ihanan oliivilehdon
lapsuuteni hellän, lämpimän kehdon
ja laivaan satamassa astun
Ehkä joskus keripukkiin sairastun
ainakin mereen putoan ja kastun
Saa elämä koetella nyt piruparkaa
kun Vitulecion jätän,
merta kynnän,
siinä riittävi sarkaa
Jää hyvästi kylä,
lehdot ja rannat
Meri kotini nyt olet,
sinä minua kannat
kohti Afrikkaa lähden,
naiset Kenian hurmaan
Masai-soturit haastan
se vieköön mut turmaan!
(Näin kylä Vitulecion jo horisonttiin jää
ja Vincentille merimiehinen seksi selviää)
Vitulecion vanhat mummot yhä kulkevat;
nupulakadut ahtaavat, kivisuoniinsa sulkevat.
Näin hiljaa toivon muusta lahtaavat.
Näin jatkaa Vitulecion kylä verkkaista elämäänsä,
vaippaan mustaan mustat lesket käärivät myös päänsä.
Nuo Madonnan korpit kumarat eivät koskaan haaskaa aikaa,
heille sunnuntaimessua ikuista kellot aina raikaa.
Ja kellot soivat yhä piazzan vierustapulissa.
Sen alla katakombin aulassa
tuli kerran melkein pissa:
tapas pikku Vincentino enkelkaltaisen
ilmestyksen verran!
Fritsuja koko joukko kaulassa;
se oli nuori alku naisen.
Vincentino hartaasti tyttöä silloin ano
- oli kova pienen pojan uskonarmon jano.
Poika jäykkänä seisoessaan
- piti mennä vessaan -
näki nyt hämärässä holvissa:
enkelillä oli rupia myös polvissa!
Tuo puolipyhimys olikin naapurin upea Gina Piluzano, mut poika entistä kiihkeämmin häntä vain ano, yhä syveni lapsen uskonarmon jano!
Fritsuja ja rupia! Niitä korpit sankoin parvin tuli katsomaan,
lähetettiin jopa kutsu kauas kardinaaliin, niiden purppuraiseen klaaniin
Romaan, Vatikaaniin: Katsomaan!
Tulkaa! Että
tässä todistaa tytär Piluzano ihmettä!
Ja mummot papat pyörtyi kosketuksesta lutkamaisen Ginan, tytön niin ihanan;
papat ei nähny Mariaa ei ihmettä vaan sitä Gina Piluzanon lihamettä.
Ja varjoissa tuon vanhana basilikan,
teki Gina silloin suullaan temput tuhman likan.
Näin Vincent pienenä jo ymmärsi
kuinka paljon Jeesus & pyhimykset kärsi.
Nyt Papiliot on Vincentinon kiusasta päivisin vapaa,
mut unissaan hän yhä tuon uljaan nuorukaisen tapaa,
ei saa rauhaa papin vietti, ei vaikka
Jeesukseen sublimoi usko: himon dietti.