suomen kirkosta

Mitä ajattelette siitä, että kohta ehkä kirkossamme vihitään homoja avioliittoon ja sitten nämä homoliitossa elävät vihkivät meitä heteroja.
Mulla kun on sellainen käsitys, että homosuhteessa eläminen on Raamatun mukaan syntiä, homouden kiusauksissa elävä samalla tavalla kiusattu kuin yksineläjä seksuaalisten paineidensa alla, eli homot eivät sinänsä ole millään tavoin huonompia.
Tuntuis vaan kurjalta ajatus, että omien lasteni vihkipappi voisi olla homoliitossa elävä. Ehkäpä emme silloin enää kuuluisi kirkkoon.
Mitä ajatuksia teillä muilla ?
10501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Siunata syntiä. Ihmiset toki voivat "siunata" synninkin.

Kirkon hallintoelimissä on hyvin paljon vain kirkon rahankäytöstä kiinnostuneita ihmisiä, jotka eivät ole uskossa Jeesukseen.

Samoin siellä on ihmisiä jotka ovat vain töissä kirkossa, ansaitsemassa maallista leipänsä. Heille on samantekevää, niten kirkko opettaa synnistä ja armosta.

Mutta synti ON synti ja syntinä pysyy. Syntihän ei ole sikäli tarttuvaa, että jos syntinen pappi tekee Jumalan sanan mukaisen palveluksen, siinä ON Jumala tuon SANANSA kautta läsnä. Jumalan Sana palvelee sen kuulijaa ja nauttijaa (HPE), ei siis toimituksen tekijää.

Mutta en minäkään, kieltämättä, kyllä halua homoliitossa elävän papin palvelevan minua Jumalan sanalla, jonka SANAN hän on itse teoillaan kieltänyt julkisesti.

Äänestä
  • tule vihkimään homopareja. Uskovaisten keskuudessa on tästä asiasta sellainen ymmärrys. että Jumalan sanaa tulee totella enemmän kuin ih-
    mistä. Vaikka kirkko säätäisikin, jota emme usko, homoliittojen vihkimistavan, uskovaiset papit ja varmasti muutkin, haluavat kieltäytyä sellaisesta vihkimisen "kunniasta"!

    Äänestä

Kirkolla on ollut taipumuksia populistisuuteen ja sen omaakin linjaa eri asioihin saa hakea.

Mielestäni ero kirkosta tarkoittaa luovuttamista ja ei näin ollen ole ratkaisu ongelmaan. Oppi-isä Luther tuomitsee tällaiset ajatukset suoralta kädeltä, eikä raamattukaan sitä mitenkään vahvista.

Seurakuntalaisten tulisi olla aktiivisia, äänestää edustajiaan kirkon hallintoelimiin ja näin vaikuttaa asioihin. Tämä on se oikea tapa tuoda äänensä kuuluville. Mielestäni jokainen, jota kirkon linja ei miellytä, voi katsoa peiliin ja kysyä, mitä minä olen tehnyt asian eteen.

Äänestä
  • Onko meillä edes legitiimiä oikeutta erota kirkosta? Esikoislestadiolaisuudessa opetetiin vielä n. 10 vuotta sitten, että me haluamme pysyä kirkossa niin kauan kun meitä ei sieltä ajeta pois, niin kuin Lutherkin pysyi Rooman kirkossa.

    Ja jos katsellaan taakse päin tapahtuneita "kirkosta erkanemisia", niin näen kaksi tapausta:

    1. Luther

    Lutherin kannattajineen paavi julisti kirkonkiroukseen ja sulki ehtoolliselta. Tästä syystä oli pakko järjestää seurakunnalliset olot jollain tavalla ja jakaa ehtoollista, ja siten syntyi ns. luterilainen kirkko. Mutta tämäkin tapahtui vain pakon edessä, koska paavi oli heittänyt ensin ulos kirkostaan.

    2. Amerikan lestadiolaiset

    Amerikan lestadiolaiset siirtolaiset kuuluivat ensin samaan luterilaiseen kirkkoon muiden pohjoismaisten siirtolaisten kanssa. Heidät kuitenkin suljettiin ulos ehtoolliselta, ja siksi asia piti järjestää muuten. Tuloksena syntyi lestadiolaisten oma Apostolis-luterilainen kirkko. Tässäkin oli kyseessä pakkotilanne, ei mikään vapaaehtoinen ero joidenkin opillisten tms. erimielisyyksien johdosta.

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Onko meillä edes legitiimiä oikeutta erota kirkosta? Esikoislestadiolaisuudessa opetetiin vielä n. 10 vuotta sitten, että me haluamme pysyä kirkossa niin kauan kun meitä ei sieltä ajeta pois, niin kuin Lutherkin pysyi Rooman kirkossa.

    Ja jos katsellaan taakse päin tapahtuneita "kirkosta erkanemisia", niin näen kaksi tapausta:

    1. Luther

    Lutherin kannattajineen paavi julisti kirkonkiroukseen ja sulki ehtoolliselta. Tästä syystä oli pakko järjestää seurakunnalliset olot jollain tavalla ja jakaa ehtoollista, ja siten syntyi ns. luterilainen kirkko. Mutta tämäkin tapahtui vain pakon edessä, koska paavi oli heittänyt ensin ulos kirkostaan.

    2. Amerikan lestadiolaiset

    Amerikan lestadiolaiset siirtolaiset kuuluivat ensin samaan luterilaiseen kirkkoon muiden pohjoismaisten siirtolaisten kanssa. Heidät kuitenkin suljettiin ulos ehtoolliselta, ja siksi asia piti järjestää muuten. Tuloksena syntyi lestadiolaisten oma Apostolis-luterilainen kirkko. Tässäkin oli kyseessä pakkotilanne, ei mikään vapaaehtoinen ero joidenkin opillisten tms. erimielisyyksien johdosta.

    Tuo sama asia on tuotu esiin dokumentoidussa vanhinten kokouksessa. Ei siis niin kauan kunnes tulee monoa.

    En tiedä miksi Ruotsissa, kautta linjan, herätysliikkeet ovat jättäneet kirkon.
    Jäljet ovat kyllä selkeästi näkösällä heidän kirkossaan. Länsilestadiolasisuus on siellä myös kuivunut noin tuhannen yksilön piiskuiseksi laumaksi. Kyllähän tälle kehityksen kululle syykin on, ihan todellinen.

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Minun tietääkseni lestadiolaiset eivät ole jättäneet kirkkoa Ruotsissa, mutta en tiedä miten on tulevaisuudessa. Olen kuullut, että itälestadiolaisuuden edustajat ovat olleet yhteydessä länsiläisiin mm. ehtoollisasiassa ja todenneet, että hyvä kun teitte tuon ratkaisun, me tulemme perässä. En tosin tiedä kuinka laajalle tällainen käsitys on idän puolella levinnyt.

    Vieläkin Nuinille tiedoksi: Ruotsin esikoisuus on aivan selkeästi tätä nykyä kasvava yhteisö. Se että Lapin pikkukylät tyhjentyvät ihmisistä, johtuu elinkeinorakenteen muutoksesta, joka koskee yhtä hyvin uskovaisia kuin uskottomiakin.
    Onhan siellä toteutettu aika isoja ruokoushuonehankkeitakin viimeaikoina.

    Sitten vielä hieman niistä homovihkimyksistä. Jos Ruotsin valtio päättää, että "sukupuolineutraalit" (könsneutrala) vihkimiset laillistetaan, niin ruotsalaisella papilla on - saadakseen pitää vihkimisoikeutensa - velvollisuus vihkiä kaikki parit. Laki ei tasa-arvon nimissä voi myöntää poikkeusta. On siinä miettimistä suuntaan jos toiseen.

    Ja Suomi menee kaikissa asioissa Ruotsin perässä 10 vuoden viiveellä.

    Äänestä

  • Matkaaja kirjoitti:

    Mikäli olen oikein ymmärtänyt (korjatkaa, jos olen väärässä) niin Ruotsissa ei ole erottu kirkosta vaan sakramentit hoidetaan omin voimin.
    Ovatko Ruotsin esikoiset mukana tässä missionprovins hankkeessa. Tietääkö kukaan?

    Äänestä

  • juhani kirjoitti:

    Kirkko on sama kuin ehtoollisyhteys, ja on fakta että se on Ruotsissa katkaistu, mikä käytännössä tarkoittaa että kirkosta on erottu, vaikka virallista eroa paperilla ei ole tehtykään. Kirkon papit kelpaavat Ruotsissa vielä vihkimään avioliittoon ja siunaamaan hautaan. Ja muodollisesti ollaan kirkon jäseniä.

    Äänestä

  • juhani kirjoitti:

    Mikäli olen oikein ymmärtänyt (korjatkaa, jos olen väärässä) niin Ruotsissa ei ole erottu kirkosta vaan sakramentit hoidetaan omin voimin.
    Ovatko Ruotsin esikoiset mukana tässä missionprovins hankkeessa. Tietääkö kukaan?

    Unohtui edellä vastata itse kysymykseen. ;) Eli missionsprovinssiin tuskin ollaan Ruotsin esikoislestadiolaisuudessa eli länsilestadiolaisuudessa menossa. Ihan 100% varmaa tietoa minulla ei ole, mutta ottaen huomioon tiedossani olevat taustat, pitäisin sitä äärimmäisen epätodennäköisenä.

    Äänestä

Koska kirkkovihkimisessä sanotaan että "Jumala, avioliiton asettaja" niin homopareja ei ole syytä vihkiä kirkossa.

Kaari Utrio sanoi niin miehet keksivät avioliiton siksi että he tällä tavalla pystyivät vangitsemaan naisen että miehet tiesivät mitkä jälkeläiset ovat omia.

Oli avioliiton perusta mikä tahansa (jumalallinen tai eläimellinen) niin se ei ole tosiaankaan tarkoitettu kahden samaa sukupuolta olevan välille. Siksi heille pelkästään tämä rekisteröintioikeus.

En tuomitse luojan luomaa homoseksuaalia joten sellainen voi työskennellä kirkonkin palveluksessa. Avioliitonomaisessa parisuhteessa olevan ei kuitenkaan ole syytä olla pappina ja muuna kirkollisena opettajana. Kilvoitelkoot ja pysykööt naimattomina (kuten munkit ja nunnat tekevät) jos haluavat toimia uskonnollisessa yhteisössä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

anita kirjoitti:

Mitä ajattelette siitä, että kohta ehkä kirkossamme vihitään homoja avioliittoon ja sitten nämä homoliitossa elävät vihkivät meitä heteroja.
Mulla kun on sellainen käsitys, että homosuhteessa eläminen on Raamatun mukaan syntiä, homouden kiusauksissa elävä samalla tavalla kiusattu kuin yksineläjä seksuaalisten paineidensa alla, eli homot eivät sinänsä ole millään tavoin huonompia.
Tuntuis vaan kurjalta ajatus, että omien lasteni vihkipappi voisi olla homoliitossa elävä. Ehkäpä emme silloin enää kuuluisi kirkkoon.
Mitä ajatuksia teillä muilla ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu