Miten olette päässeet negatiivisten palautteiden yli ? Sanotaan, että "annetaan rakentavaa palautetta", mutta usein tulee vain niin paha mieli. Mitään mokia ei ole koskaan sattunut, vaan kyse ehkä siitä, että en halua tukkia ja tunkea joka väliin koska vanhemmat äreät hoitajat katsovat pitkin nenänvartta. Myös kysymysten esittäminen on vaikeaa kun ei tiedä koskaan että saako tuiskimista vai mitä osakseen. Paras on ollut, että "etkös ole koulussa tätäkään oppinut". Kysellä pitäisi mutta kun ei vaan osaa ja vitsi. Tästä sitten tuleekin sitä rakentavaa palautetta, että kun en ole kysellyt tarpeeksi ja ollut omatoiminen.
Vaikea siinä arvostelutilanteessa on sanoa omaa mielipidettään.
Vaikea siinä arvostelutilanteessa on sanoa omaa mielipidettään.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sähän nimenomaan menet työharjoitteluun oppimaan niitä asioita. Tuo on todella epäpätevä työntekijä, jos alkaa tinkaamaan sinulta, että etkö ole jo tätä koulussa oppinut. Jos sä olisit oppinut kaiken, niin mitä sä enää työharjoittelussa tekisit.
Tsemppiä sulle. Ymmärrän sua hyvin, olen itse kokenut saman. Ärsyttävää muutenkin, että työntekijät eivät tunnu arvostavan tippaakaan harjoittelijoita, vaan pitävät heitä jonain mitättöminä ihmisinä.
Itse sain huonon olon heti ensimmäisestä harjoittelustani eli perusharjoittelusta matkalla sairaanhoitajaksi. Harjoittelun tein vuodeosastolla, ennen sitä en moista paikkaa ollut nähnytkään enkä vanhuksia hoitanut, joten epävarmuus oli melkoinen. Palautteeksi harjoittelusta sain että epävarma, ei ole kehittynyt sairaanhoitajan identiteettiä ja ei ole alasta kiinnostunut.... masensi todella saada heti alkuun vettä niskaan kun opintojakin oli takana hurja kuukausi....
totesin, että tuollainen on syytä päästää yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Eräs ohjaajani sanoikin, että palautteesta ei tarvitse välittää jos se on huonoa, se ei merkitse mitään!!Toki siitä voi ottaa opikseen jos on aihetta, mutta jos sisimmässään tietää että palaute ei ollut oikeudenmukainen, on sitä turha surra. Usein huono ohjaus on merkki siitä, että ohjaaja ei ole tippaakaan kiinnostunut tehtävästään. Olenkin ottanut sen asenteen, että jos en koe saavani riittävää ohjausta tai palaute ei vastaa omaa kuvaani itsestäni sanon sen suoraan ohjaajalle, että opettajalle...ehkä tilanne muuttuu jos ohjaaja huomaa olleensa epärealistinen. Todellakin harjoitteluun mennään oppimaan, ei näyttämään taitojaan!
Tsemppiä jatkossa ja pidä lippu korkealla!
Itselläni on ollut samanlaisia kokemuksia.. Kun olin melkein vuoden opiskellut lähihoitajaksi ja menin terveyskeksuksen vuode-osastolle harjoitteluun,minulle tuli tunne etten ollut tervetullut sinne. Jos osasin jonkin asian enkä kysynyt apua, minua sanottiin röyhkeäksi kun en alistunut tyhmän opiskelijan asemaan kun tiesin jo asioista.. Huomasi ettei ohjaajat tykänneet minusta kun moni potilas taasen kehui.. =) Jäi jotenkin paha maku suuhun mutta onneksi tiesin etten halua muutenkaan sairaanhoitopuolelle... Mitä vanhempia työntekijät olivat sitä kyynisempiä ja kateellisimpia toisille, nuoremmille..... Muista työssäoppimisen paikoista olen saanut hyvät arvosanat. Ainahan jotain parantamista on mutta sen voi sanoa ystävällisesti ja rakentavasti, ei tylysti... juuri niinkuin sanoit, ei ole kiva saada tylyä palautetta ensimmäiseltä työssäoppimisen paikasta.. Eipä ohjaajilla ole paljon järkeä ollut. Työssäoppimisen jaksollehan mennään opettelemaan asioita joita on käyty teoriassa koulussa. Luulisi paikkojen jo sen tietävän, jos heillä on ollut useampina vuosia opiskelijoita.. Mielestäni voit hyvin laskea tylyt palautteet pistää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Älä anna sen pilata opiskeluasi, ja tsemppiä! Kohtalontovereita löytyy aina.... =)
Sen enempää puolustelematta... opiskelijat vaihtuvat aika tiuhaan tahtiin sairaaloissa ja hoitolaitoksissa, toisinaan henkilökunta väsyy tähän. Opiskelijoita on myös eri tasoisia, tiedän sen kun olen nyt itse ohjannut muutamaa...
Työharjoittelusta kuuluu kuitenkin saada ohjausta, se on jokaisen työntekijän velvollisuus ja se tiedostetaan jo työpaikkaa hakiessa. Lisäksi on hyvä muistaa, että ohjaa kenties tulevaa kollegaansa ja on tärkeää, että tämä oppii työelämän taidot.
Huonoa palautetta saa jokainen, joskus kemiat eivät vain sovi yhteen, eivät kertakikkiaan. Työyhteisössä ei ole sen helpompaa, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen, sillä työ on kuitenkin hoidettava.
Keskustele ohjaajasi kanssa. Avoimuus on näissäkin tilanteissa paras väärinkäsitysten välttämiseksi. Keskustele opettajasi kanssa ja kysy, onko myös opiskelijoilla mahdollisuus antaa palautetta saamastaan ohjauksesta. Se voisi herättää henkilökunnankin miettimään omia asenteitaan.
On ymmärrettävää, että henkilökunta väsyy harjoittelijoihin, mutta jotkut voisivat silti yrittää peittää harmistustaan uudesta ohjattavasta "taakasta". Olen huomannut, että joissain paikoissa ohjaajan ensimmäinen ele on vilkaisu ja syvä huokaus, jota säestää kysymys että minäkös se nyt pitäisi olla se sinun ohjaajasi??? Sitten he kulkevat majakkana ja opiskelija seuraa perästä ja seuraa ja seuraa koko harjoittelun ajan vain vierestä jos ei uskalla ohjaajaltaan kysyä voisiko ottaa tehtäviin osaa.
Olen sitä mieltä, että rakentavaa keskustelua ohjauksesta saa ja pitää käydä ohjaajan kanssa, jotta molemmat saisivat harjoittelusta tavoittelemansa hyödyn...
Mulla oli ensimmäinen pitkä harjoittelu (fysiatrian osasto) sairaalassa ja törmäsin kauhukseni juuri kuvailemaasi kohteluun. Olen aik. koulutukselta lähihoitaja, mutta kokemukset oli silti aivan uusia enkä ollut varautunut moiseen. itsetunto laski huimasti, tuli sellainen olo että en ole todellakaan omalla alalla ja ei minusta ole mihinkään.
Kun kyselin asioista etenkin jakson alussa, sain tosi tyltjä vastauksia, tyyliin etkö sä tätäkään tiedä ja tyhmä kysymys. Ohjaaja myös tenttasi multa mm. anatomiaa/fysiologiaa ja palaute oli tyrmäävää, kun en tiennyt asioita joita meille ei vielä ole opetettu. Koulussa opettajatkin antavat tietenkin palautetta, mutta ohjaaja teki kyllä pohjat. Arvatenkin en loppuharjottelusta enää paljon kysellyt ja olin muutenkin tavallista passiivisempi. Loppuarvioinnissa ohjaajan tärkein kehittämispalaute oli sitten se, että kun ei opiskelija kysellyt mitään!
Tulevan ammattini suuri työllistävä taho on yksityinen sektori, joten eiköhän nuo ongelmat painotu juuri isoihin yksiköihin. Isossa massassa kai tulee joku pätemisen tarve, mikä on sitten kätevä purkaa opiskelijoihin..
Onneksi me tulevat ammattilaiset voimme tehdä asialle jotain. Nimittäin kun minä saan opiskelijoita ohjattavakseni, voin lueskella kokemuksistani ja tarjora heille paremmat olosuhteet. Tsemppiä kaikille!!!
Tuttua tekstiä..opiskelen lähihoitajaksi, vanhainkodissa jos en tehnyt juttuja mitä käskettiin, niin uhkattiin jo hylätyllä arvosanalla. Täyttä orjatyövoimaa.. Kun opiskelijoita ei oteta "hyvällä", niin millä luulee saavansa tulevaisuuden työvoimaa. Kohta alkaa uusi harjottelu, veemäisen ohjaajan laittaisin kyllä koville, mutta sitten oma numeroni saattaa huonota. Paska juttu. Tästä aiheesta riittäis meillä varmaan juttua viikoiksi. No onneksi kotihoidossa oli loistava ohjaaja. Päiväkodissa oltiin myös hyvin tiukkoja. Ja jos minulta tullaan tivaamaan jotain anatomiaa, niin en kovin hyvin muista teoriaa enää kahden vuoden jälkeen.. Ja lh opiskelijoilla työssäoppimisen tavoitteet on peestä..tavoitteeksi pitää laittaa vielä kahden vuoden opiskelun jälkeen tyyliin "osaan sitellä itseni..blaa blaa"..Mielestäni olen oppinut esittelemään itseni kohteliaasti jo teininä..ei sitä enää tarvitse harjoitella. Pelle koulutus..kun tietäis mihin tästä jatkais.
Mina ratkaisin asian tekemalla kaikki harjoittelut ulkomailla,ei siis ihan kaikkia,mutta ne jotka oli sallittuja.
Tietyt syventavat harjoitteluthan taytyy tehda Suomessa.
Voin melkein taata etta nain itsetuntosi kohenee ja luultavasti saat mahtavaa palutetta...olen itseasiassa jaanyt tanne ulkomaille,opintojen jalkeen.Viihdynkin taalla paremmin!Tsemppia!
olen saanut aina hyvää palautetta harjoitteluista. Johtuneeko siitä, että olen mies. Olen tosin sitä mieltä ettei nuo harjoittelun asiat ole kovin vaikeita oppia...en ollut itse tehnyt päivääkään hoitoalan töitä kun menin sisätauteihin ensimmäiseen harjoitteluun. Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa ja nuo tekniset asiat, kuten pistämiset, katetroinnit, pesut yms. oppii kun kerran tekee. Loppu onkin lähinnä sitä, että osaa jutella ihmisten kanssa. Rakentavaa palautetta olen tietysti saanut, mutta en ole törmännyt tuollaiseen kohteluun, olen kyllä sitä vierestä nähnyt. Pari kertaa on ollut niin, että ohjaaja on ollut todella huono ja ei ole käyttäytynyt asiallisesti, mutta minusta monta kertaa palaute on ollut ihan asiallista, mutta opiskelija ei ole sitä ymmärtänyt ja kääntänyt asian negatiivisemmaksi kuin on.
Olen kuullut paljon näitä juttuja huonosta palautteesta harjoitteluista yms. Uskon, että niistä moni varmasti pitääkin paikkansa, mutta ihmettelen vain sitä kun itse opiskelin aikoinani lähihoitajaksi ja nyt kätilöksi ja olen saanut aina harjoitteluista kiitettäviä ja minusta arviointia sekä itsestäni että ohjaajastani on ollut aina helppo antaa. Olinhan minäkin vasta 17-vuotias kun olin vuodeosastoharjoittelussa ja tein ensimmäistä kertaa elämässäni sitä työtä! Minusta se on paljon opiskelijasta itsestään kiinni, koska on mullakin ollut ohjaajia jos jonkinlaisia! Ehkäpä olen avoin ja tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa ja tärkeimmäksi olen kokenut sen positiivisen palautteen potilailta! Kyllä ne käytännön niksit oppii, pitää vaan luottaa itseensä ja vähän huumoria peliin! Ja järkeä saa käyttää mihin työntää nokkansa ja kenelle kannattaa puhua mitäkin...eli ihmissuhdetaitoja! Ärsyttävintä harjoitteluissa on se kun ei saa palkkaa ja on kuitenkin ihan työvoimana osastoilla..se joskus raastaa!
on niitä mukaviakin paikkoja opiskelijoille! harmi että teille on osunut huonosti asiansa hoitavat paikat. itse olen töissä psykogeriatrisella hoitajana ja aina oikein odotan että saadaan opiskelijoita!!!! tällä hetkellä minulla on ohjauksessa lähihoitaja-opiskelija joka valmistuu pian ja työn ohessa ja ohjauksen ohessa meillä on hauskaa! meillä ei opiskelijoita käytetä työvoimana, he osallistuvat normaaliin hoitotyöhön, eli opiskelijoita ei laiteta esim. liinavaatteita ym. lajittelemaan!! sellaiset asiat luultavasti jokainen jo osaa entuudestaan!! tosin meillä on täällä henkilökuntaa potilaisiin nähden hieman enemmän kuin tavallisessa sairaalassa ja työ fyysisesti helpompaa, psyykkinen puoli taas raskaampaa, omalla tavallaan.
mulla on käynyt sinänsä hyvä tuuri kun olen saanut ihanat ohjaajat kun olen ollut pitkäaikaisosastolla työharjoittelussa.olihan siellä toki sellaisiakin jotka eivät halunneet kauheasti opiskelijan kanssa toimia.mutta tsemppiä sulle!