Hei!
Olemme seurustellut jo useamman vuoden mutta, emme asu yhdessä (kaukosuhde). Nyt poikaystävälläni olisi tilaisuus muuttaa samaan kaupunkiin missä minä olen. Hän kuitenkin empii ajatuksen kanssa tosi paljon.
Hänen mielestään suhteemme on tosi huonossa jamassa, vaikka itse olen siitä vahvasti eri mieltä. Suurin syy tähän on varmasti se, että hänellä ei ole ystäviä/kavereita nykyisessä kaupungissaan. Ei ole ollut enää yli vuoteen. Tämän vuoksi hän onkin erittäin masentunut. Ja kääntää siis kaiken meidän suhteen piikkiin. Missään muussa ei ole mitään vikaa.
Tästä syystä saankin kuunnella päivittäin kuinka hirveä akka olen, kuinka hänen päässään huudan päivittäin (juontaa juurensa jostain mitättömästä asiasta suuttumisesta, toisinaan jopa kuukausien takaa), kuinka me ei minun takiani tulla toimeen. Ja sitä kuinka sekaisin hän on, että ei enää jaksa ja kuolee kohta ym ym ym Tuota on hirveä kuunnella, kun ei osaa auttaa, ja ammattiauttajalle häntä ei saa.
Eikä ole pitkiin aikoihin ollut iltaa, jona en olisi itkenyt itseäni uneen. Oman oloni tekee niin pahaksi paitsi se, että toinen kärsii, eikä osaa auttaa, mutta myös se, että minä saan kuunnella noita ”loukkauksia” päivittäin. Se saa omankin motivaationi laskemaan. Ja siksi ehkä itsekään en voi niin kovasti puhua yhteenmuuttamisen puolesta.
Kaikesta huolimatta hän ei kuitenkaan halua erota, mutta en kohta itsekään enää jaksa, koska en itseni tai kenenkään ystäväni/kaverini/tuttuni/työkaverini mukaan ole tuollainen hirveä akka. Paremminkin toisinpäin, ja sen he kyllä osoittavat muutenkin, eikä vain kysyttäessä. Eli ei ole kyse siitä, etteivätkö vain uskaltaisi sanoa ”totuutta”.
Toivoisinkin kommentteja samassa tilanteissa olleilta, tai ihan keltä vain, jolla on hyviä vinkkejä siihen miten tästä eteenpäin.
Miten masennuksesta voisi selvitä, ja miten minä selviäisin mieheni masennuksesta. Jättääkö se minuun lähtemättömät arvet, vaikka tavallaan tiedän, että ei hän kaikkea sanomisiaan tarkoita? Pääsenkö itse niistä koskaan ylitse? Ajattelenkohan aina alitajuntaisesti, kuinka hirveä olen ym ym?
-Kiitos asiallisista kommenteista-

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.