Peperoncini

Maurizzio Lombardo nojasi terassin kaiteeseen ja katseli merelle.
Keskipäivän aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta.
Hän näytti haikealta, edessä odotti hänen autonsa pakkolunastus.

Alfa Romeo oli hänelle kaikki, hänen olemassaololleen kiteytyi
tarkoitus hänen hallitessaan 156 GTA:n mahtavaa voimaa ja nauttiessaan ajamisesta, mutkaisilla teillä vaikutti siltä kuin he olisivat olleet yksi.

Näytti siltä että hän olisi voinut hypätä koska vain alas kaiteen yli mereen jossa aallot törmäsivät raivoten pystysuoraan kalliion seinään.

Hänen toinen kätensä oli puristunut nyrkkiin,
hän puristi GTA:n avaimia tietäen että
hänellä ei olisi elämää ilman Alfaansa.

Hänen mielessään juolahti, hän päätti karata
mafian hallitsemasta liikkeestä velaksi ostetulla
autolla, sillä hän tiesi että Mafioso Luca Cardamone saatoi olla varsin kovakourainen saatavien perinnässä eikä vättämättä olisi tyytynyt vain auton lunastamiseen,
vaan olisi vaatinut korkoja ja lunastuskuluja.

Päättäväisin askelin hän astui taaksepäin, käännähti ja hyppäsi autoonsa. matalat, mureat äänet vaihtuivat korvia repiväksi huudoksi
kun hän lähti jättäen peräänsä kaksi mustaa vanaa ja palaneen kumin käryn.

Hän päätti aluksi vain ajaa eteenpäin nauttien mutkaisesta vuoristotiestä, ja miettisi sitten tarkemmin matkalla minne oikeastaan menisi.

Hän menetti mielenrauhansa matkapuhelimen hälyttäessa, jotenkin hän vaistosi
että Luca Cardamonella olisi hänellä asiaa eikä se lupaisi hyvää.
Ennen vastaamistaan hän tapansa mukaan katsoi vaistomaisesti taakseen ikään kuin liikennettä seuratakseen ja huomasi takanaan punaisen paholaisen, Ferrari Testarossan ja Lucan puhelin
korvallaan. Samassa hän vaihtoi kaksi pykälää pienempään kolmoselle ja alkoi nopeasti nostaa kierroksia vauhdin noustessa 110:stä 170:een.
Hän päätti että jos loppu tulisi, tulisi sen tulla ainakin kunniakkaasti.

Hänellä ei ollut mitään menetettävää, takaa-ajo jatkui hurjana Alfa Romeon ja kylmäpäisen kuolemaa pelkäämättömän Maurizzion
hallitessa tilannetta ja ottaesa Alfastaan kaiken irti. Edessä oli alamäki, rotko oikealla joka näytti jatkuvan edessäkin tien kaartaessa vasemmalle.

Maurizzio nosti vauhdin 230:een ja päätti nostattaa välimatkaa..
hetkeä ennnen tiukkaa mutkaa hän jarrutti tiukasti, vapautti jarrut ja laittoi kakkosen silmään, heitti perän käsijarrulla hallittuun
luisuun ja antoi Alfa GTA:n kaikkien hevosteen vetää minkä ikinä jaksoivat kierrosten noustessa 8000:een Hänen vilkaisi peilistä taakseen kuullessaan konepistoolin sarjan, luodit kimposivat kallion seinästä
ja pelistä näkyi Ferrari hallitussa sivuluisussa menossa kohti kaidetta josta se
pyörähti lennähtäen kaiteen, Maurizzio sääli Ferraria.

Hän tajusi olevansa vapaa mies, äkkiä hän huomasi käsiaan kuumottavan, adrealiini kuohusi hänen veressään, hän oli onnellinen.
päättäväisesti hän poikkesi lähellä olevaan pieneen kylään nauttimaan jotakin joka nostaisi hänen energiaansa, "Peperoncini" pääsi hänen huuliltaan ja hän alkoi tuntea maun suussaan...

Hän havahtui tuntiessaan suussaan letkun, avasi silmänsä käsitti olevansa kokovartalo kipsissä
valkoisiin pukeutuneiden ympäröivänä, ja muisti mustan orin ilmestyneen hänen eteensä
ollessaan matkalla Pizzalle Firman autolla vapaapäivän kunniaksi.
4362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...silti ihan tuoreen tuntuinen.

Äänestä

Mikä on ruskea ja liikkuu edestakaisin lastenvunuissa?

Michael Jacksonin perse.

Äänestä

Erään miehen- kaukaa pohjolasta, jo kirjoittaneen näistä oleellisemman. Hänen nimensä alkaa- niin millä kirjaimella se alkaakaan?

Äänestä
  • Ainekset kopioitu handelta. Ei silti kovin huono.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


alfonzione kirjoitti:

Maurizzio Lombardo nojasi terassin kaiteeseen ja katseli merelle.
Keskipäivän aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta.
Hän näytti haikealta, edessä odotti hänen autonsa pakkolunastus.

Alfa Romeo oli hänelle kaikki, hänen olemassaololleen kiteytyi
tarkoitus hänen hallitessaan 156 GTA:n mahtavaa voimaa ja nauttiessaan ajamisesta, mutkaisilla teillä vaikutti siltä kuin he olisivat olleet yksi.

Näytti siltä että hän olisi voinut hypätä koska vain alas kaiteen yli mereen jossa aallot törmäsivät raivoten pystysuoraan kalliion seinään.

Hänen toinen kätensä oli puristunut nyrkkiin,
hän puristi GTA:n avaimia tietäen että
hänellä ei olisi elämää ilman Alfaansa.

Hänen mielessään juolahti, hän päätti karata
mafian hallitsemasta liikkeestä velaksi ostetulla
autolla, sillä hän tiesi että Mafioso Luca Cardamone saatoi olla varsin kovakourainen saatavien perinnässä eikä vättämättä olisi tyytynyt vain auton lunastamiseen,
vaan olisi vaatinut korkoja ja lunastuskuluja.

Päättäväisin askelin hän astui taaksepäin, käännähti ja hyppäsi autoonsa. matalat, mureat äänet vaihtuivat korvia repiväksi huudoksi
kun hän lähti jättäen peräänsä kaksi mustaa vanaa ja palaneen kumin käryn.

Hän päätti aluksi vain ajaa eteenpäin nauttien mutkaisesta vuoristotiestä, ja miettisi sitten tarkemmin matkalla minne oikeastaan menisi.

Hän menetti mielenrauhansa matkapuhelimen hälyttäessa, jotenkin hän vaistosi
että Luca Cardamonella olisi hänellä asiaa eikä se lupaisi hyvää.
Ennen vastaamistaan hän tapansa mukaan katsoi vaistomaisesti taakseen ikään kuin liikennettä seuratakseen ja huomasi takanaan punaisen paholaisen, Ferrari Testarossan ja Lucan puhelin
korvallaan. Samassa hän vaihtoi kaksi pykälää pienempään kolmoselle ja alkoi nopeasti nostaa kierroksia vauhdin noustessa 110:stä 170:een.
Hän päätti että jos loppu tulisi, tulisi sen tulla ainakin kunniakkaasti.

Hänellä ei ollut mitään menetettävää, takaa-ajo jatkui hurjana Alfa Romeon ja kylmäpäisen kuolemaa pelkäämättömän Maurizzion
hallitessa tilannetta ja ottaesa Alfastaan kaiken irti. Edessä oli alamäki, rotko oikealla joka näytti jatkuvan edessäkin tien kaartaessa vasemmalle.

Maurizzio nosti vauhdin 230:een ja päätti nostattaa välimatkaa..
hetkeä ennnen tiukkaa mutkaa hän jarrutti tiukasti, vapautti jarrut ja laittoi kakkosen silmään, heitti perän käsijarrulla hallittuun
luisuun ja antoi Alfa GTA:n kaikkien hevosteen vetää minkä ikinä jaksoivat kierrosten noustessa 8000:een Hänen vilkaisi peilistä taakseen kuullessaan konepistoolin sarjan, luodit kimposivat kallion seinästä
ja pelistä näkyi Ferrari hallitussa sivuluisussa menossa kohti kaidetta josta se
pyörähti lennähtäen kaiteen, Maurizzio sääli Ferraria.

Hän tajusi olevansa vapaa mies, äkkiä hän huomasi käsiaan kuumottavan, adrealiini kuohusi hänen veressään, hän oli onnellinen.
päättäväisesti hän poikkesi lähellä olevaan pieneen kylään nauttimaan jotakin joka nostaisi hänen energiaansa, "Peperoncini" pääsi hänen huuliltaan ja hän alkoi tuntea maun suussaan...

Hän havahtui tuntiessaan suussaan letkun, avasi silmänsä käsitti olevansa kokovartalo kipsissä
valkoisiin pukeutuneiden ympäröivänä, ja muisti mustan orin ilmestyneen hänen eteensä
ollessaan matkalla Pizzalle Firman autolla vapaapäivän kunniaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu