nhb

Mielipiteitänne nhb:stä? Aloitin juuri lajin harrastamisen ja tuntuu mielenkiintoiselta. Mitä kaikkea lajin treenaukseen oikein kuuluu/tulee kuulumaan myöhemmin? Kokeneet kertokaa!

Haluaisin erityisesti kovaa treeniä ja sparrausta. Saanko tätä nhb:stä vai olisiko joku muu laji tähän parempi?
81048
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mielipiteitä... hmmm. Niillä saa aina jonkun suuttumaan.

Mielenkiintoistahan se on, ja aika kovaa touhua, ainakin hiukan korkeammalla tasolla.
Kaikki riippuu pitkälti missä seurassa treenaat, kaikissa seuroissa on tietynlainen tapa treenata ja mikä kuvastuu myöhemmin otteluissa. Tällaisina vastakkaisina "koulukuntina" voisi esim. pitää mattotyöskentelyssä BJJ:n lähestymistapaa ja Ground an`Poundia: toisessa keskitytään paljon guardista kikkailuun, josta toivotaan sitten matsit voitettavan, toisissa taas tärkeämpänä pidetään mattokontrollia ja lyömistä.

Lajiin kuuluu vain ja ainoastaan ottelun harjoittelua, eli "itsepuolustuksen" joudut itse soveltamaan -mikä ei ole kovin vaikeaa. Sparrausta on paljon, yleensä kohtuu kovaa, niin matossa kuin pystyssäkin, jos ottelut on maailman kovimpia niin kai silloin treenauskin on?

P.S.
Tuli varmaan suollettua elämäni paskinta tekstiä. Anteeksi. Oli kuitenkin pakko lähettää kun kerran kirjoitettiinkin.

Äänestä
  • Joo kiitos vain vastauksesta! Täytyy jatkaa tuota harrastamista, myöhemminhän sen vasta näkee mihin treenaus kehittyy.

    Äänestä

  • hessu kirjoitti:

    Joo kiitos vain vastauksesta! Täytyy jatkaa tuota harrastamista, myöhemminhän sen vasta näkee mihin treenaus kehittyy.

    Kerro missä treenaat niin on helpompi kertoa seurasi "focus"?

    Äänestä

  • Keijo kirjoitti:

    Kerro missä treenaat niin on helpompi kertoa seurasi "focus"?

    Jkl Fight Clubissa

    Äänestä

  • hessu kirjoitti:

    Jkl Fight Clubissa

    Niin minä ajattelin, samainen viikko samassa seurassa takana. Tuntuu tosi mielenkiintoiselta ja aionkin pitää tuon lajinani.

    Veikkaisin, että tämä meidän kurssi on paljon lähempänä tuota Ground an`Poundia. Sen enempää vapaaotteluista tietämättömänä.

    Äänestä

  • Zei kirjoitti:

    Niin minä ajattelin, samainen viikko samassa seurassa takana. Tuntuu tosi mielenkiintoiselta ja aionkin pitää tuon lajinani.

    Veikkaisin, että tämä meidän kurssi on paljon lähempänä tuota Ground an`Poundia. Sen enempää vapaaotteluista tietämättömänä.

    Ja tässä puolen vuoden sisällä reenaus muuttuu vielä mielenkiintoisemmaksi, kunhan osa vetäjistä palaa kuvioon.

    Äänestä

Mitäköhän ihmiset luulevat vapaaotteluseuroissa treenattavan?
1) Pystyottelu on TB-tyylistä, tosin sillä erotuksella, että otteluharjoituksissa käytetään nyrkkeilyhanskojen lisäksi vapaaotteluhanskoja. Pikkuhanskojen käyttö tekee pystyottelusta etäisyyksiltään ja lyöntitekniikaltaan poikkeavaa verrattuna nyrkkeilyhanskoin käytävään pystyotteluun.

2) Lähiottelu (clinch)on myös TB-tyylistä kyynerpäineen ja polvipotkuineen. Lisäksi harjoitellaan pääpuskuja, pystypainin kaatoja ja niiden estoja.
Näiden kahden ensimmäisen etäisyyden välistä liikkumista harjoitellaan paljon. Lyöntietäisyydeltä on päästävä lähietäisyydelle, ja sylipainista on osattava irrottautua.

3) Perinteiset "shootit" eli jalkoihinsyöksyt. Nykyinen suuntaus näyttäisi hitusen olevan se, että nämä alkuaikojen "silmätkiinnijakädetojossa"-kaadot olisivat vähenemään päin. Tilalle ovat tulleet clinchistä tehtävät kaadot, jotka ovat vähemmän riskialttiita.

4) Mattopaini. Matossa voidaan harjoitella joko lyönneillä tai ilman, mutta tärkeää on se, että lyönnit, lukot ja matossa liikkuminen nivoutuvat yhteen palvelemaan kokonaisuutta. Lukkojen saamista voi siis helpottaa lyömällä,ja hyvästä positiosta on kiva lyödä. Myös tältä etäisyydeltä on osattava nousta ylös tai sinne on pyrittävä jäämään, tilanteesta tietty riippuen.

Äänestä
  • Tuo TB ei nyt näin yleismaailmallisesti pidä paikkaansa. Potkut on kuitenkin vaparissa aina snadi riski, eikä niitä monissa seuroissa juurikaan treenata. Lyönnit on paljon turvallisempia.

    "Perinteiset "shootit" eli jalkoihinsyöksyt. Nykyinen suuntaus näyttäisi hitusen olevan se, että nämä alkuaikojen "silmätkiinnijakädetojossa"-kaadot olisivat vähenemään päin. Tilalle ovat tulleet clinchistä tehtävät kaadot, jotka ovat vähemmän riskialttiita."

    Tämäkin on vähän niin ja näin. Joskus clinciin on vaikea päästä suoraan, milloin on pakko tehdä jonkinnäköinen shootti siihen päästäkseen. Eikä clinhcistä pääse yhtä hyvin jalkoihin kuin kauempaa tehtävissä, kunnon shooteissa, ja vaikka pääsisikin, on siittä paljon helpompi puolustaa, koska on kädet jo valmiiksi "sisällä" päätä vääntämässä. Se on totta, että ei niitä enään niin sokkona ja rynnimällä tehdä, vaan ne osataan pedata paljon paremmin kuin ennen.

    Muuten ihan kattava lajiesittely... ja nämähän ovat vain mielipiteitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hessu kirjoitti:

Mielipiteitänne nhb:stä? Aloitin juuri lajin harrastamisen ja tuntuu mielenkiintoiselta. Mitä kaikkea lajin treenaukseen oikein kuuluu/tulee kuulumaan myöhemmin? Kokeneet kertokaa!

Haluaisin erityisesti kovaa treeniä ja sparrausta. Saanko tätä nhb:stä vai olisiko joku muu laji tähän parempi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu