Minä nuorena 2 lapsen äitinä todella tiedän minkälaisten risukoiden läpi täytyy lasten kanssa kulkea, enkä siis suosittele vastaavaa hölmöilyä kenellekään mitä itse olen tehnyt. Suosittelen kyllä että te nuoret jotka tätä palstaa luette, huolehditte ehkäisystä!!! Ehdottomasti kannattaa tutustua itseen ja ympäröivään yhteiskuntaan ennenkuin lapsia alkaa suunnitella.On aika tylsää opetella tärkeitä taitoja vasta sitten kun lapset jo pyörivät jaloissa!!! Ei siinä ole mitään hohtoa.
Lapsen myötä menee koko elämä uusiksi. Riippuu vanhemmista, tajuavatko he millaisen haasteen edessä he ovat lapsen ilmoittaessa tulostaan.Toisille muutos merkitsee kaikkea negatiivista, toiset löytävät jotain uutta luopumisen tilalle.Minulle tämä löytämisen matka on ollut upea kokemus, mutta samalla niin kipeä, etten kenellekään suosittele samaa valintaa.
Elämä ei siis lopu lapsen syntymään, se tuplaantuu!! Kertakaikkisesti ja lopullisesti muuttuu. Kannattaa ensin opetella pitämään huolta yhdestä elämästä kunnolla ja vasta sitten toisesta.
Minusta tuntuu pahalta kun lapseni painautuvat minua vasten ja katsovat luottavaisin silmin... niin kovasti haluan pitää heistä huolta, mutta niin paljon minulta myös puuttuu... elämänkokemusta, käytännön taitoja, mahdollisuus elättää perheemme, kyky olla onnellinen.. vasta nyt tajuan mikä hirviö olen kun tällaiseen tilanteeseen tein lapset kärsimään. Haluaisin heille antaa paljon enemmän kuin ikinä pystyn.
Tätä virhettä ei voi korjata. Tätä virhettä ei voi antaa itselleen anteeksi. Tämän virheen kanssa on opeteltava elämään tässä takkuisessa maailmassa niin hyvin kuin pystyy, mutta mikään, mitä lasteni vuoksi teen, ei minulle ikinä riitä....
Jälkiviisaus ei minua enää auta, mutta toivon, että se auttaa muita nuoria.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Yrität niin paljon että se on tarpeeksi. Luovu syyllisyydesta niin olet onnellinen. Syyllisyys ei auta, se vain tukahduttaa sinut. Lapsillasi on oikeus äitiin, josta ei tunnu että lapset ovat pilanneet äistinsä koko elämän. Voimia sinulle!
Oletkohan sinä nyt vaan oikea teiniäiti...? Vaiko joku, joka yrittää mustamaalata teiniäitejä? Lähinnä tulee mieleen tuo jälkimmäinen.
Totta on tietysti, ettei kaikilla mene elämä lasten kanssa niin mutkattoman mukavasti kuin esimerkiksi minulla ja useimmilla teiniäitituttavillani. En minä ainakaan kadu mitään tai tunne syyllisyyttä tai riittämättömyyttä sen enempää kuin kuka tahansa äiti.
Ketään en kannusta tarkoitukselliseen lasten tekoon teininä, mutta jos vahinko käy niin useimmille suosittelen lapsen pitämistä abortin sijaan.
jos synt.vuosi,ei teini.
Tuntuu et joku on eri nikeil ja haukkuu vaan.
Ja tyttäreni syntyi vuonna 1998.
Rakastan lapsiani ja haluan pitää heistä hyvän huolen, siksi koen niin suunnatonta ahdistusta keskeneräisestä elämästämme.
Ketään en halua mollata, tiedän että nuorten äitien taival voi olla tosi kivinen, ei ole mitään syytä heitä enää yhtään enempää painaa alas.
Mutta suuntasinkin kirjoitukseni niille nuorille, joilla lapsia ei ole. Elämäni ei tosiaankaaan ole ollut helppoa, ympäristö luo kamalia paineita tällä pienellä paikkakunnalla, jossa ei muita teiniäitejä ole ja työttömyys rehottaa. Vielä kun on mahdollisuus, muistakaa siis pitää siitä ehkäisystä huoli!! Lapsi on äidille maailman tärkein asia ja jokainen äiti haluaa heille parasta mahdollista. Tässä tilanteessa lapsen teko ei ollut parasta mitä lapsilleni annan. Siitä syyllisyys.Rakkaus on kipeää.
siis v.98 tytteli,kirjoitat rakastavas tenavias,monikossa siis.Monta niit muksui nyt sitten on?
Olet 25 nyt,19kun tytteli tuli,ei mun mielest liian nuori vanhemmaks.
että olisi kantsinut odottaa muutama vuosi.Kyllä meidän perhe ihan hyvin voi, elämme aina lasten paras etusijalla, mutta ihan oikeasti myönnettävä on että elämänkokemuksesta joissain tilanteissa voisi olla hyötyä.
Aikaisemmin loukkaannuin kaikista neuvoista joita sain, halusin hammasta purren näyttää kaikille että pärjään (tietääkö joku tunteen?), koska epäilijöitä oli niin paljon.
Kaikille piti selittää valintojaan (abortti ei tullut kysymykseenkään kun aloin odottaa) ja usein valkoinen valhe oli helpompi päästää suusta (tuntemattomat saivat kuulla että olimme yrittäneet vauvaa ja tärppäsi heti)kuin totuus, jota oli vaikaea myöntää edes itselleen.
nykyään olen luojan kiitos oppinut kysymään ja kunnioittamaan muita.Olen onneksi kasvanut ja aikuistunut sen verran , että voin jo myöntää vahingon, erityisesti itselleni.Kun totuutta katsoo silmästä silmään, siihen samalla ikäänkuin tutustuu.. ja oppii tuntemaan myös itsensä kun myöntää teekemänsä tyhmyydet.Tästä on hyvä jatkaa.
Minulla on siis kaksi lasta... nyt kun vanhin on minua sen viisi vuotta koulinut, tajuan miten lapsi olin silloin kun hänet sain.Ihan keltanokka.Ja kuvittelin tietäväni lapsista kaiken...
Tietenkään en omaa elämääni vaihtaisi kenenkään kanssa, mutta koska olen käynyt niin kovan koulun läpi, haluan suojella muita nuoria että heillä olisi helpompaa.
Ihan asiaa.Onnea koko eloonne!
viisas juttu, tottakin jopa.
Enpä usko, että monikaan teini ymmärtää millaisen haasteen edessä on. Ei sitä ymmärrä vanhempanakaan.
Puhut viisaasti ja totta.
Tsemppiä.