Itsepuolustuksesta

Hmm..laitoin tuossa illalla viestin Maui Thai eli Kick boxingista itsepuolustuslajina. Haluaisin tästä keskusteltavan myös ns. "pyjamalajien" harrastajien keskuudessa. Oma mielipiteeni on että näistä pyjamalajeista ei ole oikein mihinkään kehässä ns. mauithai eli kickboxeria vastaan. SE ON VAAN OMA MIELIPITEENI ÄLKÄÄ PYJAMALAJIEN EDUSTAJAT KIIVASTUKO!
142869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tällä kaverilla ei tosissaankaan kaikki ole ok. Onko jäänyt vanhempien huomiotta vai mikä?
:(

Et varmasti ole ainakaan thaikun treenaaja. Voisin hyvinkin kuvitella sun olevan tämä hmd nimimerkki. Samanlaista epämääräistä sekoilua tekstisi on.
:)

Äänestä

Eli itse thainyrkkeilyä treenanneena. Muodostan käsitykseni sieltä kehästä. Itse olen sparrannut muutamia kertoja eri lajeja harrastaneita vastaan. Lopputulokseen ovat vaikuttaneet henkilökohtaisten ominaisuuksien lisäksi sääntöjärjestelemät. Esim jos matsattiin vanhoilla K1 säänöillä joissa pystypaini oli sallittua pärjäsin kohtuu hyvin lähes kaikkia vastaan. Erot muodostuivat lähinnä massassa. Mutta jos otettiin matsia jossa mattopaini oli sallittu, päädyin minä yleensä pahnan pohjimmaiseksi heti kun kaveri vain sai tukevan otteen minusta. Toki näin ei ole käynyt joka kerta sillä vahingoista viisastui. Pystyottelussa lajina thainyrkkeily on todella hyvä mutta heti kun kaveri vain sai kiinni jostain niin sitä mentiin kuin viimeistä päivää kohti lattiaa. Näin se vaan meni.

Äänestä

Maui Thai? Jokin havajilainen laji ehkä? ;)

Äänestä
  • Kyseiselle kaverille kielioppi on oikeinkirjoitus tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeita asioita. Sen lisäksi kickboxingin ja muaytahin erottaminen tuottaa vaikeuksia.
    :D


    ... tai sitten maui thaissa kyse on vaan uudesta lajista.
    :p

    Äänestä

Siitä eilisestä viestistä puuttui mm. kaikki välimerkit yms. En minä nyt jokaisesta pilkusta ole valittamassa, mutta kyllä sen viestin pitää näyttää näyttää siltä, kuin kirjoittaja ei umpikännissä vasemman jalan varpailla sitä olisi naputellut..

"Pyjamalajeilla" ilmeisesti tarkoitat kaikkia sellaisia lajeja, joissa käytetään harjoituspukua ja joissa ei ole täyskontakti ottelua tai ainakaan saa päähän lyödä ja varmaan haluat poissulkea myös judot ja brassijutsut.. Eli pärjääkö tällainen ottelija fullcontact-kisoissa sellaista harjoitelleille. No ei. Kilpailuissa pärjää yleensä sellaiset, jotka treenaavat kyseisiä kilpailuja varten.

Kehä ei kuitenkaan ole sama asia kuin itsepuolustus. Ip-tilanteessa ei yleensä ottaen kohdata jotain potkunyrkkeilijää.. Myös aseet, useat vastustajat, tilanteen yllättävyys ja maassataistelu tuovat uusia haasteita. Auttaako se niiden huomiointi harjoittelussa sitten paremmin kuin thai/kickboxing -treeni, jossa hiotaan lyönnit ja potkut tehokkaiksi ja ottelusilmä hyväksi? Sitä minäkään en tiedä, ehkäpä osassa lajeissa itsepuolustustaito kehittyy paremmaksi ja osassa ei. Keskimäärin siis.

Ja onhan niitä muitakin harrastamiskriteerejä kuin itsepuolustus tai se kuinka hyvin pärjää jossain kickboxing -kehässä. Minutkin on TKD:ssa lyöty lattian pintaan pari kertaa, voin kuvitella kuinka viihtyisää minun olisi treenata thainyrkkeilyä. :P
Sitten se treenin monipuolisuus, ja lajilleni omaiset mielenkiintoisemmat tekniikat jotka tyystin puuttuvat näistä täyskontaktipäähänlyöntikilpailulajeista..

Maui thai on ilmeisesti väärin kirjoitettu muay thai (=thaiboxing), joka on muuten eri asia kuin kickboxing.

Äänestä
  • Ja poistan sitten kaikki viestit, joissa puhutaan "lakana/pyjama" -lajeista tanssina perustelematta millään tavalla.. Vaikka tuo avausviestikin on aika trollaava niin siinä kuitenkin aiheena on että kuinka kehässä pärjää kickboxerille, mikä ei nyt niin ihmeellinen asia ole.. Vaikka olihan tuokin viesti jo lähellä deletointia, siihen vaan kerettiin vastata jo asiallisesti..

    Äänestä

  • flammee kirjoitti:

    Ja poistan sitten kaikki viestit, joissa puhutaan "lakana/pyjama" -lajeista tanssina perustelematta millään tavalla.. Vaikka tuo avausviestikin on aika trollaava niin siinä kuitenkin aiheena on että kuinka kehässä pärjää kickboxerille, mikä ei nyt niin ihmeellinen asia ole.. Vaikka olihan tuokin viesti jo lähellä deletointia, siihen vaan kerettiin vastata jo asiallisesti..

    ... pistä trolli vaan hyllytykseen. ;)

    Äänestä

  • Muaythai kirjoitti:

    ... pistä trolli vaan hyllytykseen. ;)

    Kannatan. Trolli tuo huonoa mainetta ennenkaikkea thainyrkkeilylle.

    Äänestä

Niin kuten edelläkin on jo vastattu, yleensä se pärjää joka on harjoitellut pärjäämistä kyseisissä oloissa. Muay thain taikka kickboxingin harrastajalla tuskin olisi paljoa tekoa judokilpailuissa tai edes perinteisessä kontaktittomassa tai kevytkontaktikaratekisassa. Ellei muuta niin hylättäisiin virheiden takia. Puhumattakaan jos laittaa keihäänheittäjän uintikisaan.

Useimmilla asioilla on jokin tarkoitus, tavoite taikka muu päämäärä sekä tietyt keinot sitä kohti etenemiseen. Keskinäinen vertailu on senkin vuoksi varsin hankalaa, ainakin tuolla esittämälläsi tavalla.

Äänestä
  • Eli pärjäämisen sanelee yksilön lisäksi ne säännöt, ei se alusta millä otellaan.

    Äänestä

No sehän riippuu henkilöstä.

Mutta se mitä oikeasti halusin sanoa oli: "pyjamalaji" on selvästi negatiivinen provosoivasti kirjoitettu sana, joka kertoo omasta asenteestasi lajeihin. Kaikkien lajien harrastajien pitäisi kunnioittaa toisiaan niin lajin sisäisesti kuin yleensä. On lapsellista vertailla lajeja ja asetella niitä "paremmuusjärjestykseen". Jotkut lajit toimivat paremmin toisessa tilanteessa, toiset taas toisessa.
Enkä kiivastunut, kuten pyysit. Ainoastaan toivon että käytät jatkossa asiallisempia nimityksiä muista lajeista ja kunnioitat näiden lajien harrastajia, kuten heidänkin tulisi kunnioittaa sinua. Varmastikaan et itsekään pitäisi jos sinua sanoattaisiin vaikkapa "satiiniboxerilajin" harrastajaksi.
Kaikella kunnioituksella. :)

Äänestä

kendo on myös luultavasti luokileltavissa "pyjamalajiksi" ja jos vastakkain laitetaan arvon herra potkunyskkeilijä ja kendoa 50 vuotta harjoittanut henkilö niin lopputulosta ei liene vaikea arvata tai jos vastustajalla on aseena esim. katana

Äänestä
  • eiköhän bokkei riitä ja vähäisempi kokemus kendosta. =)

    Äänestä

  • Kendo ei oo itään pyjama lajia! ookko kokeillu?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Maui Thai kirjoitti:

Hmm..laitoin tuossa illalla viestin Maui Thai eli Kick boxingista itsepuolustuslajina. Haluaisin tästä keskusteltavan myös ns. "pyjamalajien" harrastajien keskuudessa. Oma mielipiteeni on että näistä pyjamalajeista ei ole oikein mihinkään kehässä ns. mauithai eli kickboxeria vastaan. SE ON VAAN OMA MIELIPITEENI ÄLKÄÄ PYJAMALAJIEN EDUSTAJAT KIIVASTUKO!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu