Yllätys elokuvateatterissa

Jenni

Tämä tapahtuma ajoittuu viime kesän alkupuoliskolle. Olin lähdössä parhaan ystäväni Riinan kanssa elokuviin ja sitten pyörimään kaupungille. Puhelin voi. Riina soitti ja ilmoitti, että hän ei pääse tänään lähtemään. Olin pettynyt. Olin niin kovasti odottanut tätä iltaa. Ajattelin silti lähteä yksin.

Kävin pukeutumaan. Tykkään pukeutua seksikkäisiin vaatteisiin. Minusta tuntuu ihanalta, kun miehet katselevat perääni. Laitoin päälleni minihameen. Alle en laittanut ollenkaan pikkuhousuja. Liikun usein kaupungilla ilman pikkuhousuja. Ajatus siitä, että joku mies sattuisi näkemään vilauksen pillustani saa minut kiihottumaan. Rintojeni peitoksi laitan balconette-rintaliivit, jotka eivät paljon jätä arvailujen varaa. Päälle laitan ihonmyötäisen läpikuultavan paidan. Katselen itseäni peilistä ja pidän näkemästäni. Jos en tällä onnistu kääntämään miesten päitä niin en sitten millään...

Saavun elokuvateatteriin. Elokuvan alkamiseen on varttitunti ja odotustila alkaa olla jo melko täynnä ihmisiä. Ostan lipun ja siirryn oven läheisyyteen. Pian minun takanakin on jo paljon ihmisiä ja alkaa olla ahdasta.

Säpsähdän. Tunnen kuinka jonkun käsi hivuttautuu hameeni alle. lamaannun hetkeksi enkä tajua tehdä mitään. Pian sormet tavoittavat jo häpyni ja alkavat leikittelemään karvoituksellani. En vieläkään oikein tiedä, miten asiaan pitäisi reagoida. Toisaalta tuntuu kiihoittavalta tuntea vieraat sormet pillussani keskellä ihmisjoukkoa. Korjaan hieman asentoani ja levitän jalkojani. Sormet pyörivät pilluni huulilla ja pian jo yksi sormi sujahtaa sisälle pilluuni. Se käy helposti, koska pilluni on jo hieman kostunut. Sormi alkaa likkua hitaasti edestakaisin sisälläni. Voi miten se alkaa tuntua hyvältä! Tunnen kuinka etusormi ja peukalo löytävät klitorikseni ja alkavat hellästi hieromaan sitä. Vartaloni hieman nytkähtää ja huuliltani pääsee vaimea voihkaisu. Sitten pilluuni sukeltaa useampi sormi ja ne käyvät naimaan minua. Pelkään ympärillä olevien kuulevan pillustani kuuluvan litinän, mutta ääni hautautuu puheensorinan alle.

Samalla ovi avautuu ja ihmiset lähtevät soljumaan sisälle elokuvateatteriin. Käsi häviää hameeni alta. Lähden horjuvin askelin kävelemään eteenpäin. Pääni on aivan pyörällä ja vatsanpohjaani kihelmöi. Katson että parhaat paikat keskeltä on jo menneet, joten tähyilen paikkoja ylempää. Ajatteln mennäkin ylimmälle riville. Siellä voisin jatkaa itseni tyydyttämistä rauhassa muitten katseilta.

Istahdan penkille. Vasemmalle puolelle tulee istumaan nuori, arviolta 16 - 17 vuotias poika, eli selvästi minua nuorempi. Oikealle puuolelle ei tule ketään. Odotan mainosten loppumista ja salin pimentymistä, jotta voisin jatkaa itseni sormittamista. Vieläkin pillussani tuntui mukava kihelmöinti...

"Juma, sulla ei oo pöksyjä ollenkaa!" Säpsähdin. Silloin tajusin, että se oli tämä poika, joka sormeili pilluani aulassa! Poika laittoi muitta mutkitta kätensä paljaalle reidelleni. Normaalitilanteessa olisin poistanut käden, mutta olin edelleen sen verran kiihoittunut, että sallin käden pysyä siinä. Käsi liikkui hiljalleen kohti jalkoväliäni. Ei tämä kaveri ainakaan turhia ujostellut! Pian sormet olivat taas pilluni kimpussa. Siirsin oman käteni pojan housujen etumukselle. Se tuntui kovalta. Avasin farkkujen napin ja vedin vetoketjun alas. Kaivoin pojan kalun esiin housuista. Se oli jo täydessä juhlakunnossa! Otin kalun varresta kiinni ja aloin vetelemään hitaasti esinahkaa taaksepäin. Huomasin, että pojalla oli laukeaminen jo lähellä.

Kävin jo niin kuumana, että halusin tuon pojan upottavan kovan kalunsa pilluuni. Mietin kuumeisesti, miten se onnistuisi. Kuiskasin pojan korvaan, että tulisi kohta perässäni naisten vessaan. Nousin ylös ja lähdin menemään vessoja kohti.

Menin sisälle vessaan odottamaan. Se oli melkoisen pieni koppi, mutta kyllähän se paremman puutteessa kävisi. Pian poika jo tulikin. Lukitsin oven ja aloin kiskomaan pojalta housuja pois. Poika työnsi kätensä paitani alle ja kävi puristelemaan rintojani. Sain housut vedettyä alas ja sieltä ponnahti esiin upea kalu täydessä seisokissa. Taisi poikakin käydä aika kuumana! Kävin polvilleni ja otin kalun suuhun. Nuolin terskan päätä ja imin sitä kevyesti. Tiesin että poika ei kestäisi kovin kauan. Otin kalun syvälle suuhuni ja kävin imemään sitä kunnolla. Eipä aikaakaan kun tunsin lastin lähtevän liikkeelle. Kulli nytkähteli voimakkaan orgasmin kourissa ja suihkutti spermaa syvälle suuhuni. Suuni täyttyi spermasta. Ei ollut poika vähään aikaan tyhjentänyt pussejaan! Nielin lastin ja nuolin kullin puhtaaksi.

"Nyt sä saat nuolla mun pillua. Ootko sä ennen nuollut naisen pillua?", kysyin pojalta. "En oo", poika vastasi. Kävin istumaan pytyn päälle hajareisin ja poika kävi polvilleen eteeni. Poika alkoi ahnaasti nuolemaan pilluani. Voi miten hyvältä tuntui kokemattoman pojan kieli pillussani. Tämä poika oli nopea oppimaan. Pyysin häntä imemään klitoristani. Poika otti klitoriksen huultensa väliin ja alkoi imemään sitä. Lantioni alkoi nytkähtelemään. Myös minulla alkoi huippu olla lähellä. Poika työnsi sormensa pilluuni ja samalla imi klitorista. Nyt tunsin kuinka tutut aallot lähtivät liikkeelle. Pilluni alkoi kouristelemaan ja lantioni nytkähtelemään. Voihkin rajun orgasmin kourissa.

Otin pojan kalusta kiinni. Se oli taas kovana! "Nyt sä saat naida mua!", sanoin pojalle. Pyllistin poikaan päin ja ohjasin kalun pilluni huulille. Poika alkoi varovaisesti työntämään kaluaan sisälle tiukkaan pilluuni. Sentti sentiltä kalu upposi sinne ja pian se oli kahvaa myöten siellä. Poika alkoi nuoruuden innolla työntelemään kalua pillussani. "Nai mua, nyt sä saat kunnon naisen pillua!", vaikeroin pojalle. Ja poikahan nai. Hän työnteli sydämensä kyllyydestä. Eipä aikaakaan, kun pojan suusta alkoi kuulua urinaa ja hän laukesi sisääni. Annoin pojalle suukon poskelle, kiitin ja lähdin kävelemään takaisin elokuvateatteriin...

2

9804

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sepi

      Hei Jenni, lähdetkö mun kaa ensi kesänä leffaan?

    • Marco

      Alku oli hyvä, mutta loppua kohden tarina latistui vaikka itse asiaan päästiinkin...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      225
      2960
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      184
      2606
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      110
      1227
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      135
      1144
    5. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      70
      1078
    6. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1060
    7. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1055
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      348
      1022
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      959
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      808
    Aihe