Oli ihan tavallinen torstai aamu. Aurinko paistoi ilkeästi minua silmiin, kun makoilin sängyssäni. Peitto oli tipahtanut lattialle ja minulla alkoi olla kylmä. Radio soi hiljaa nurkkapöydälläni. Silmäni meinasivat painautua uudestaan kiinni, mutta äidin huuto herätti minut.
-Josefiina, nouse ylös. Kello on jo puoli kahdeksan, sinun pitää lähteä kouluun.
-Joo joo. Huusin äkäisesti.
Nousin ylös vaivaantuneestija puin päälleni harmaat farkut, jotka olivat menneet rikki lahkeista. Suihkutin deudoranttia kainaloihini ja panin päälleni vaaleanpunaisen leveähihaisen paidan.
Lähdin kävelemään kohti vessaa, kun pikkuveljeni Johannes tuli minua vastaan ja pysäytti minut.
-Moneltako sulla loppuu tänään koulu? Johannes kysyi viekkaana.
-Kolmelta. Vastasin ja tönäisin hänet pois edestä enkä jäänyt miettimään mitä hän sillä mahtoi tarkoittaa.
Katsoin vessan peiliin ja haukottelin. Mietin miten laittaisin tänään hiukseni. Värkkäsin niiden kanssa ainakin viisitoista minuuttia. Jätin kuitenkin ne sitten loppujen lopuksi auki, koska olin hieman pettynyt, kun eilen koulussa kaverini olivat haukkuneet kampauksiani.
Menin aamupalalle ja söin yhden voileivän jossa oli päällä makkaraa ja join kaakaota.
Kello oli vierähtänyt lähelle kahdeksaa. Niinpä juoksin takaisin vessaan ja meikkasin itseni ja pesin hampaat. Huusin Johannekselle, että aletaan lähteä linja-autopysäkille.
-Ei ihan vielä. Täällä on niin hyvä ohjelma. Johannes huusi television äärestä.
-Aivan sama! Nyt pitää kumminkin lähteä. Sanoin, kun laitoin kenkiä jalkaan. Kun sitten laitoin hanskoja jo käteen ja olin jo lähdössä, huomasin, että meillä oli tänään liikutaa. Juoksin hakemaan liikuntapussini. Kun tulin takaisin Johannesta ei näkynyt missään. Hermostuin pikkuisen ja katsoin ikkunasta ulos. Näin, että Johannes käveli jo menemään. Laitoin oven lukkoon ja lähdin Johanneksen perään.
Juoksin Johanneksen kiinni ja jatkoimme kävelyä pysäkille päin. Olimme viimeiset. Pysäkillä oli jo kaverini Hannele ja hänen pikkusiskonsa Johanna ja Susanna. Sitten siellä oli Tuulia. Menimme juttelemaan heidän kanssaan ja minulle selvisi, että paras kaverini Emilia oli menossa tänään koulun jälkeen Hannelelle. Olin hieman kade, mutta unohdin sen kokonaan kun linja-auto tuli ja nousimme kyytiin. Istuin yksin keskellä linja-autoa ja oli niin rauhallista ja mukavaa kyytiä, että melkein nukahdin. Havahduin siihen, kun kaverini Maarit kysyi minulta, että
-Mitä meille tuli oikeen läksyks ku mä en muistanu tehä mitään...
-En mä tiiä. Ei kai mitään. Vastasin ja käänsin pääni ja meinasin vaipua taas samaan "horrokseen" mutta en kerinnyt kun linja-auto oli jo pysähtynyt koulun pihaan.
Jatkanko...? Seuraava osa tulisi kertomaan lisää koulusta ja ystävistä...
-Josefiina, nouse ylös. Kello on jo puoli kahdeksan, sinun pitää lähteä kouluun.
-Joo joo. Huusin äkäisesti.
Nousin ylös vaivaantuneestija puin päälleni harmaat farkut, jotka olivat menneet rikki lahkeista. Suihkutin deudoranttia kainaloihini ja panin päälleni vaaleanpunaisen leveähihaisen paidan.
Lähdin kävelemään kohti vessaa, kun pikkuveljeni Johannes tuli minua vastaan ja pysäytti minut.
-Moneltako sulla loppuu tänään koulu? Johannes kysyi viekkaana.
-Kolmelta. Vastasin ja tönäisin hänet pois edestä enkä jäänyt miettimään mitä hän sillä mahtoi tarkoittaa.
Katsoin vessan peiliin ja haukottelin. Mietin miten laittaisin tänään hiukseni. Värkkäsin niiden kanssa ainakin viisitoista minuuttia. Jätin kuitenkin ne sitten loppujen lopuksi auki, koska olin hieman pettynyt, kun eilen koulussa kaverini olivat haukkuneet kampauksiani.
Menin aamupalalle ja söin yhden voileivän jossa oli päällä makkaraa ja join kaakaota.
Kello oli vierähtänyt lähelle kahdeksaa. Niinpä juoksin takaisin vessaan ja meikkasin itseni ja pesin hampaat. Huusin Johannekselle, että aletaan lähteä linja-autopysäkille.
-Ei ihan vielä. Täällä on niin hyvä ohjelma. Johannes huusi television äärestä.
-Aivan sama! Nyt pitää kumminkin lähteä. Sanoin, kun laitoin kenkiä jalkaan. Kun sitten laitoin hanskoja jo käteen ja olin jo lähdössä, huomasin, että meillä oli tänään liikutaa. Juoksin hakemaan liikuntapussini. Kun tulin takaisin Johannesta ei näkynyt missään. Hermostuin pikkuisen ja katsoin ikkunasta ulos. Näin, että Johannes käveli jo menemään. Laitoin oven lukkoon ja lähdin Johanneksen perään.
Juoksin Johanneksen kiinni ja jatkoimme kävelyä pysäkille päin. Olimme viimeiset. Pysäkillä oli jo kaverini Hannele ja hänen pikkusiskonsa Johanna ja Susanna. Sitten siellä oli Tuulia. Menimme juttelemaan heidän kanssaan ja minulle selvisi, että paras kaverini Emilia oli menossa tänään koulun jälkeen Hannelelle. Olin hieman kade, mutta unohdin sen kokonaan kun linja-auto tuli ja nousimme kyytiin. Istuin yksin keskellä linja-autoa ja oli niin rauhallista ja mukavaa kyytiä, että melkein nukahdin. Havahduin siihen, kun kaverini Maarit kysyi minulta, että
-Mitä meille tuli oikeen läksyks ku mä en muistanu tehä mitään...
-En mä tiiä. Ei kai mitään. Vastasin ja käänsin pääni ja meinasin vaipua taas samaan "horrokseen" mutta en kerinnyt kun linja-auto oli jo pysähtynyt koulun pihaan.
Jatkanko...? Seuraava osa tulisi kertomaan lisää koulusta ja ystävistä...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jatka toki.
Kiitos kannustuksesta! Alankin tästä tehdä jatko osaa... Ja ottakaa vaan muutkin kantaa...
Palautetta kiitos!!