Sunwind 27

Onko Sunwind 27 niin laaduton ja kehno purjehtija kuin kaikkialla annetaan ymmärtää. Olen hankkimassa venettä ja kyseinen vene olisi hinnaltaan sopiva. Uskoisin etten jaksa pahemmin luovia, eli silloin kun tuulet ei suotuisia, niin koneella eteenpäin. Eli purjehdusominaisuudet ei niin tärkeitä. Sisätiloiltaan vene olisi riittävä.

Saako veneen tarrat jollain konstilla helposti irti (pitäisin enemmän valkoisesta kyljestä). Kannattaako vai, olenko vain hullu venekuumeessa?
93731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Me ostimme viime kesänä Sunwind 27:n. Vaihtoehtona siinä koko- ja hintaluokassa meillä oli FE83. Lopulta löysimme Sunwindin paremmalla varustuksella, (mm. uusittu isopurje, Furlexin rulla, maasähköt, 2 akkujärjestelmä, VHF, septitankki, jääkaappi) halvemmalla kuin FEn olisi saanut. Meillä on 3 pientä lasta, joten varsinainen purjehdus on lähinnä yhden miehen hommaa. Itseskuuttaava fokka rullalla auttaa kummasti asiaa.

Itse vene on erittäin vahva, kestää kolhuja jossain määrin, korkean laidan ansiosta kuiva, hyvät tilat kokoluokassaan, hyvä perhevene. Me olemme luovineet kyllä runsaasti ja aina on perille päästy.

Kyllä minä voin suositella perhekäyttöön, tietysti hinta/varustus kannattaa ottaa huomioon.

Äänestä
  • Jos löydät jostain Purjehtija 3/2003-lehden, niin siinä oli vertailussa nämä 80-luvun perheveneet, Finn 26, Finn Flyer 27, Finn Express 83, Albin Express, Sunwind 27. Siitä saa hyvää perustietoa ko. veneistä ja niiden hankinnasta.

    Äänestä

asiallisista kommenteista, harmi kun tämäkin aihe siirtyi b-osastolle.

Äänestä
  • Vilkaisepa tuosta ylempää kun urputin venepörssin hintapyynnöistä. Siinä on tietoa Sunwind27 totetuneiden kauppojen hinnoista.

    Siis, vm. 83-85, 100 kilomummoa normaalikunnossa ja -varustein.

    Äänestä

  • Viki kirjoitti:

    Vilkaisepa tuosta ylempää kun urputin venepörssin hintapyynnöistä. Siinä on tietoa Sunwind27 totetuneiden kauppojen hinnoista.

    Siis, vm. 83-85, 100 kilomummoa normaalikunnossa ja -varustein.

    Seilasin 80 luvulla kaksi kesää 27:lla ja ne olivat hyviä aikoja. Vene oli kaikinpuolin Ok, vuosimalli 83. Olen seurannut hintoja, siitä saisi vielä saman kuin itse maksoin. Säilyttävät hyvin hintansa. Santut (ainakin 27 ja 31) ovat lujia ja yllätyksettömiä. Eivät hirveän nopeita mutta kelpo perheveneitä. Kyllä me santulla luovittiin eikä jäätyyn jalkoihin,Finn 26set jätettiin ainakin avotuulella. Valaskantta vähän oudostelin aluksi, mutta se on makuasia. Tosi hyvät sisätilat. Hanki vesivessa ja kaasuliesi paattiisi. Älä maksa liikaa, tarjontaa on.

    Äänestä

  • jesse kirjoitti:

    Ostin viimekeväänä Sunwind 27 purren toisena vaihtoehtona oli FE83, mutta silloin ne FE83:t mitä kävin katsomassa (2kpl)oli epäsiistimpiä ja varustukset heikompia, hinnat suunilleen samoissa. Kuten aiemmin tuossa jo Harri mainitsi Sunwind on kokoluokassaan tilava ja käytännöllinen. Eikä se viime kesän kokemuksien perusteella niin hidas ole kuin jotkut antavat ymmärtää. Mielestäni hyvä ja viihtyisä perhevene koko ja hintaluokassaan.

    Äänestä

  • jesse kirjoitti:

    Seilasin 80 luvulla kaksi kesää 27:lla ja ne olivat hyviä aikoja. Vene oli kaikinpuolin Ok, vuosimalli 83. Olen seurannut hintoja, siitä saisi vielä saman kuin itse maksoin. Säilyttävät hyvin hintansa. Santut (ainakin 27 ja 31) ovat lujia ja yllätyksettömiä. Eivät hirveän nopeita mutta kelpo perheveneitä. Kyllä me santulla luovittiin eikä jäätyyn jalkoihin,Finn 26set jätettiin ainakin avotuulella. Valaskantta vähän oudostelin aluksi, mutta se on makuasia. Tosi hyvät sisätilat. Hanki vesivessa ja kaasuliesi paattiisi. Älä maksa liikaa, tarjontaa on.

    Tuohon kaasuliesi asiaan täytyy sen verran kommentoida, että kaasulieteen vaihtaminen voi tulla melko kalliiksi, sillä siihen tarvitaan valtuutettu asentaja. Tietysti jos tuntee sellaisen henkilökohtaisesti, niin mikäs siinä. Me olemme hankkimassa juuri uutta Origo 3000:sta spriikeitintä, joka tiettävästi on hyvä, luotettava, riittävän tehokas ja halvahko, ainakin jos netistä tilaa.

    Äänestä

Osta pois jos hinta on sopiva. Sunw on varmasti hinta/koko luokassaan hyvä perhevene.Ei nopea mutta ei niin hidaskaan kuin olen lukenut näillä palstoilla.Ostin uudet purjeet omaan sunw ja homma alkoi toimia, suosittelen. Uudemmalla kannella ei sunw ei ole edes kovin rumakaan. Viisi kesää olemme perheen kanssa ( 2 ) saaristomerellä/ahvenanmaalla purjehdittu ja niihin olosuhteisiin vene on riittänyt mainiosti.

Äänestä

Jos kiinnostaa niin otappa yhteyttä.

Vene on todella hyvässä kunnossa uusin varustein( mm. loki, kaiku, sprayhood, köydet ym ym. uusittu 2003) ja moottori täysin läpikäyty viimevuonna.
vm.83
[email protected]

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kuume kirjoitti:

Onko Sunwind 27 niin laaduton ja kehno purjehtija kuin kaikkialla annetaan ymmärtää. Olen hankkimassa venettä ja kyseinen vene olisi hinnaltaan sopiva. Uskoisin etten jaksa pahemmin luovia, eli silloin kun tuulet ei suotuisia, niin koneella eteenpäin. Eli purjehdusominaisuudet ei niin tärkeitä. Sisätiloiltaan vene olisi riittävä.

Saako veneen tarrat jollain konstilla helposti irti (pitäisin enemmän valkoisesta kyljestä). Kannattaako vai, olenko vain hullu venekuumeessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu