ei toivoa

Kellään toisella aivokasvainta ja aikaa parikuukautta.
61348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

...sinulle ja läheisillesi! Olen hiljattain menettänyt läheiseni aivokasvaimen takia. Hänelle lähtö tuli yllättäen. Tällainen tilannehan on sellainen, että ei osaa sanoa mitään, mutta aika joka sinulla vielä on, on arvokasta, läheisesi saa mahdollisuuden sopeutua tulevaan kanssasi.

Äänestä

Läheiseni on taistellut saman sairauden kanssa pitkään. Monia hoitoja on kokeiltu tuloksettomina. Haluaisin sanoa sinulle paljon, mutta en osaa. Voin täysin kuvitella miltä sinusta tuntuu. Ainoana ohjeena sanon, että niin kauan kuin on aikaa on toivoa. Ihmeitä tapahtuu. Tänä iltana rukoilen sinun puolestasi.

Äänestä

Minulla oli hyvä ystävä,jolla oli aivokasvain.Häneltä jäi myös lapsia.Itkimmä yhdessä ja järjestelimme asioita.Hänet leikattiin monta kertaa ja aina toipui,mutta väsyi sitten näihin leikkausiin.Sanoi suoraan ettei jaksa enää.Ei siinä paljon lohduta,jos sanotaan jälkeenpäin,että olisi kannattanut olla hoitamatta.Monet ovat sitä mieltä,että jollei suuria ongelmia sen kasvaimen kanssa ole ja se on pahassa paikassa,olkoon itekseen siellä.Voi vaikka pysähtyä tai olla nyt ainakin liikoja oirehtimatta.Enempi aikaa voit saada sillä.Rukoilen sinulle,ilman muuta,että teet mitä hyvänsä,se lisää sinulle aikaa ja pitää elämänlaadun siedettävänä llei hyvänä!Olen itse syöpäpotilas ja juuri tällä hetkellä kaikki arvoni huippuhuonot.En tiedä yhtään koska itse kuolen tähän omaan syöpääni.Leikattu on kaikki mahdollinen ja kalju olen.Pipo päässä.Peruukkia en hanki.Terveille tekee hyvää nähdä tämäkin puoli elämästä!Rukoilen sulle oikein tosissani ihmettä!Voimia ystävä hyvä!!!!!!

Äänestä

Elämä on kaunis ja arvokas - jokainen yksittäinen päivä, tunti, hetki ja sekunti. Olet olemassa n y t, älä tähyä kuluvan hetken yli.

Voimia, lämmin rutistus sinulle.

Kohtalotovereita on, et ole yksin. Ei kukaan meistä ole, ei täällä eikä sen rajan tuolla puolen - sen rajan jonka niin monet ovat jo ylittäneet, ja joka jokaisen on ylitettävä, ennemmin tai myöhemmin.

Äänestä
  • Mielestäni on väärin sanoa sinulle, että ihmeitä tapahtuu, koska entäs jos ei tapahdukaan? Mutta toisaalta... Eräällä tuttavallani todettiin aivokasvain, ja elinaikaa hän sai alle puoli vuotta. Hups vaan, hän voi nyt oikein hyvin, ja on elänyt kasvaimensa kanssa jo 9 vuotta.

    Äänestä

luin juuri lehdestä naisesta, jolla oli todettu aivokasvain ja hänelle annettu kaksi kuukautta elinaikaa. Kuitenkin siitä kymmenen vuoden kuluttua nainen on yhä elossa ja voi ihan hyvin. Älä luovuta vielä! ihmeitä tapahtuu...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaljunainen kirjoitti:

Kellään toisella aivokasvainta ja aikaa parikuukautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu