Hulluko?

Olen nyt 28 vuotias mies ja ollut about 16 vuotiaasta asti viikonloppukännääjä, Joskus viikollakin mutta pääasiassa 1-2 kännit viikossa. Toki välillä saatan olla pari viikkoa juomattakin, joten olen kai suhteellisen normaali suomalainen viinan kuluttaja. Eli, mitenköhän tätä nyt selittäis..

No, joskus kun vedän ns. perseet, varsinkin jos tulee juotua tiukkaa, niin hoipertelen normaalisti kotiin baarista ja menen nukkumaan. Hetken kuluttua "herään", nousen sängystä ja alan hourailemaan, saatan paiskoa tavaroita, juosta hätääntyneen oloisena ympäri kämppää ja olen hyvin arvaamaton ympäristölleni. Muutaman kerran olen sännännyt ulos ulko-ovesta ja mesonut rappukäytävässä yms. Asiahan on aika koomistakin ainakin naapurin vinkkelistä kun asiaa katsoo, että naapurinäijä kalsareissaan mesoaa jotain rappukäytävässä. No, minua se ei naurata koska pelkään aiheuttavani joskus vahinkoa muille saatikka sitten itselleni. Itse en muista koko hommasta mitään, kunnes jossain vaiheessa hourailua tavallaan tulen tietoiseksi taas maailmasta.

Olen siis kuin unissakävelijä mutta luvalla sanoen aika sekopää. Viimeksi heräsin, eli tulin tajuihini juuri rappiksessa, siinä tilanteessa tuntee itsensä aika tyhmäksi kalsarit jalassa. Voisin vielä kuvailla tuntemuksia joita silloin on, eli tunnen paniikkia, olo on kuin tulisi hulluksi tai on sellainen fiilis, että tämä on maailmanloppu.

Hourailu alkoi joskus parikymppisenä, kesti pari vuotta ja sitten loppui. Nyt, olen taas alkanut hourailla viimeaikoina. Tiedän, että kaatokännien ottaminen ei ole muutenkaan terveellistä ja ainoa keino parantua on lopettaa ne kaatokännit.

Eli mikä on homman nimi? Olen miettinyt, että olenkohan altis mielenterveydellisille ongelmille ja tuo kännittely sitten laukaisee sen jonkin hulluus oireen. Vai onko se jotain juoppohulluutta yms? Tiedä sitten, olis kiva kuulla mielipiteitä tai jos jollain on omia kokemuksia?
3479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

se dokaaminen kyllä kannattais rajottaa minimiin. Minulla ei ole asiantuntemusta tuosta,mutta ex-miehelläni oli lievästi samanlaisia "oireita". Rupesi joskus huitomaan ja huutelemaan unissaan ja kerran nous ylös ja kusas yhdelle tuolille ym. muuta mukavaa. Ei kyllä ainakaan sivusta katsottuna ollut mitenkään huvittavaa.Kaikki tämä tapahtui vain silloin kun oli juonut.
Olen varma, ettei naapureitasi kohta enään huvita tuo yöllinen rapussa mesoaminen. Oikeasti siinä on vaarana, että löydät itsesi joku kerta poliisiasemalta tai postiluukusta tipahtaa jokin varoituslappu taloyhtiöltä. Riippuu miten herkkänahkaisia naapureita sulla on.
Sinuna kyllä lopettaisin juomisen ja menisin lääkärin pakeille. Hyvää jatkoa sinulle.

Äänestä

juomista mutta lääkäriä en suosittele.
Saat pillereitä jotka tekevät sinusta oikeasti sekopään.

Mieti omaa elämän tilannettasi.
Onko samankaltaista stressiä tms nyt kuin kaksikymppisenä?

Äänestä
  • No eipä tässä tee edes mieli vetää pleksejä, kun tietää mitä tuleman pitää. Stressiä ei juuri ole, elämä on kaiketi mallillaan, ihan normaalisti sanoisin. Tosin en tarkasti edes muista minkälainen elämäntilanne silloin parikymppisenä oli. Tuskin mitään suurempia stressitekijöitä kuitenkaan.

    Lääkäri arveluttaa, ne määrää mielellään jotain pillereitä ja sanovat että seurava..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sekopää kirjoitti:

Olen nyt 28 vuotias mies ja ollut about 16 vuotiaasta asti viikonloppukännääjä, Joskus viikollakin mutta pääasiassa 1-2 kännit viikossa. Toki välillä saatan olla pari viikkoa juomattakin, joten olen kai suhteellisen normaali suomalainen viinan kuluttaja. Eli, mitenköhän tätä nyt selittäis..

No, joskus kun vedän ns. perseet, varsinkin jos tulee juotua tiukkaa, niin hoipertelen normaalisti kotiin baarista ja menen nukkumaan. Hetken kuluttua "herään", nousen sängystä ja alan hourailemaan, saatan paiskoa tavaroita, juosta hätääntyneen oloisena ympäri kämppää ja olen hyvin arvaamaton ympäristölleni. Muutaman kerran olen sännännyt ulos ulko-ovesta ja mesonut rappukäytävässä yms. Asiahan on aika koomistakin ainakin naapurin vinkkelistä kun asiaa katsoo, että naapurinäijä kalsareissaan mesoaa jotain rappukäytävässä. No, minua se ei naurata koska pelkään aiheuttavani joskus vahinkoa muille saatikka sitten itselleni. Itse en muista koko hommasta mitään, kunnes jossain vaiheessa hourailua tavallaan tulen tietoiseksi taas maailmasta.

Olen siis kuin unissakävelijä mutta luvalla sanoen aika sekopää. Viimeksi heräsin, eli tulin tajuihini juuri rappiksessa, siinä tilanteessa tuntee itsensä aika tyhmäksi kalsarit jalassa. Voisin vielä kuvailla tuntemuksia joita silloin on, eli tunnen paniikkia, olo on kuin tulisi hulluksi tai on sellainen fiilis, että tämä on maailmanloppu.

Hourailu alkoi joskus parikymppisenä, kesti pari vuotta ja sitten loppui. Nyt, olen taas alkanut hourailla viimeaikoina. Tiedän, että kaatokännien ottaminen ei ole muutenkaan terveellistä ja ainoa keino parantua on lopettaa ne kaatokännit.

Eli mikä on homman nimi? Olen miettinyt, että olenkohan altis mielenterveydellisille ongelmille ja tuo kännittely sitten laukaisee sen jonkin hulluus oireen. Vai onko se jotain juoppohulluutta yms? Tiedä sitten, olis kiva kuulla mielipiteitä tai jos jollain on omia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu